Feeniksin uusi paluu: Arvostelussa Nachtmystiumin ”Blight Privilege”

Nachtmystiumista on mahdotonta alkaa puhumaan mainitsematta keulahahmo (ja nykyään ainoan virallisen jäsenen) Blake Juddin kiistanalaisia toimia menneinä vuosina, jotka ovat johtaneet bändiprojektin hyllyttämiseen toistuvasti. Miehen heroiinikoukku ja lopulta tyly merkkarihuijaus vieraannutti paljon uskollisimpiakin faneja.

Edellisistä julkaisuista on kulunut jo yli kuusi vuotta ja väliin on mahtunut neljän vuoden taukokin. Nyt Nachtmystium palaa uudella täyspitkällään edellisen EP:n (”Resilient”) esoteerisestä taivasten maalailusta muutaman askeleen taaksepäin, perinteisemmän rokkaavan haudankaivuun pariin, pyytelemättä anteeksi keneltäkään.

Biisinkirjoitus, tarttuvat riffit sekä kauniit melodiat ovat aina olleet Juddin supervoima, ja niihin luottaen tämä itse nimetty Feeniks pyrkii uuteen nousuun.

Levy lähtee käyntiin kolmella jo aiemmin sinkkuina julkaistuilla kappaleella, avaava ”Survivor’s Remorse” kertoo epäilevälle, että bändi on palannut aseet paukkuen eikä ole unohtanut, miten black metalia tehtiin. Sitä seuraa huomionarvoinen pop-uskottava ”Predator Phoenix”, joka tuo elävästi mieleen 2000-luvun puolivälin Cradle Of Filth hitit sekä black’n’roll kaudellaan olleen Satyriconin. Tällä biisillä pysyvät blast beatit poissa ja pituuskin on jopa radiosoittoon sopiva, eli täydellinen uuden yleisön kosiskeluun.

Kolmantena seuraava ”A Slow Decay” erottuu muista täysin eri tavoin. Edellisillä täyspitkillään Nachtmystium loi oman muottinsa psykedeelisestä black metalista, jolla tämä biisi on valettu ainoana tällä levyllä, ollen myös levyn ainoa down tempoa ja odottamattomia rytmimuutoksia sisältävä veisu.

Edelliselle kontrastina seuraa ”Conquistador”, joka on kuin kunnianosoitus 90-luvun alun norjalaisille suuruuksille. Levyn päättävät kolme raitaa on Nachtmystiumin vanhempaa tuotantoa kuluttaneille kuin kotiinpaluu, ja myös muistutus siitä, miksi bändiä oli 15-20 vuotta sitten helppo pitää osana USBM-skenen terävintä kärkeä, eikä edelleenkään sovi sivuutettavaksi. Näistä kirkkaimpana esiin nousee levyn päättävän nimikkoraidan maaninen rumputyöskentely, joka jättää odottamaan, mihin suuntaan Judd on yhtyettään seuraavaksi viemässä.

Juddin tuskaisat vokaalit ovat helposti tulkittavissa ja istuvat äänimaailmaan poikkeuksetta erinomaisesti. Levyn tekstit liikkuvat jälleen Juddille tutulla kaavalla hänen omien riivaajiensa ja riippuvuuksiensa jäljillä, sekä hänen näistä selviytymisen parissa.

Tuotanto on keskittynyt korostamaan kitaroita ja vokaaleja, mikä on sinänsä sääli, sillä levylle rummut soittaneen italialaisen Francesco Miatton jälki on ensiluokkaista.

”Blight Privilege” on vahva paluu Nachtmystiumilta, eikä sen seitsemään biisiin mahdu yhtään täyteraitaa. Silti, etenkin Nachtmystiumin aiempaa tuotantoa tuntevalle, se jättää yliturvallisen tunteen siitä, että on menty liian varman päälle, kun rahkeet riittäisi rohkeampaankin rajojen ylittämiseen.