Festariennakko: Provinssi tuo kesän jälleen Törnävälle

Kirjoittanut Tom Frankton - 29.4.2019

Suomen suurimpiin festareihin lukeutuva Provinssi vietti viime vuonna 40-vuotisjuhliaan, tuoden Seinäjoelle yhden historiansa suurimmista yleisöistä. Tänäkin kesänä festareita vietetään jälleen kesäkuun viimeisenä viikonloppuna tuttuun tapaan Seinäjoen keskustasta muutaman kilometrin päässä sijaitsevalla Törnävän alueella, ja totuttuun tapaan paikalla nähdään sekoitus hienoja ulkomaisia ja kotimaisia nimiä. Tässä muutama mainitsemisen arvoinen tärppi kattauksesta.

Limp Bizkit – Perjantai 28.6.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Onhan tämä nyt pakko mainita. 90/00-luvun vaihteen musiikin suurimpiin nimiin lukeutuva nu metal/rap rock -ikoni Limp Bizkit on kerännyt kovan määrän vihaa viimeisen parin vuosikymmenen aikana tosikoilta ja puristeilta, mutta vielä parisen vuosikymmentä bändin suurimman kaupallisen menestyksen jälkeen bändi porskuttaa edelleen. Nyt kun bändi saadaan muutaman vuoden tauon jälkeen Suomeen, eihän sitä voi millään missatakaan. Lienetkö sitten bändiä sydämesi pohjalta vihaava tosikko tai et, Törnävän perjantai-iltana tarjoillaan astetta kovempi annos tykitystä menneisyydestä. Come on!

Klassikoita kuullaan perjantaina vaikka kuinka monta, ja voit ottaa tästä muisteloon ”Significant Other”-levyn ”Nookie”-helmen:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

 

Converge – Torstai 27.6.

Metalcoren kulttinimien kulttinimi – Convergen viimeisestä Suomen vierailusta on lähes yhtä kauan kuin Limp Bizkitin, ja parin vuoden takaisen ”The Dusk in Us”-levyn tiimoilta bändi viimein saapuu takaisin Törnävälle. Mikäli mielessä pyörii huolia Provinssin ”-rock”-liitteen taannoisesta poistumisesta ja sen vaikutuksesta kattaukseen, ei huolia: Converge tarjoilee viikonlopun tiukimmat heti ensimmäisenä päivänä. Katsotaan, mitä tämän jälkeisestä festaroinnista sitten tulee.

Voit aloittaa odotuksesi kuuntelemalla yhden ”The Dusk in Us”-levyn helmistä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

 

Henrik! – Lauantai 29.6.

Viikonlopun päättöpäivän mielenkiintoisimman punk-ryminän tarjoaa kotimaisen Soundcloud-räpin suosikki Versace Henrikin Henrik!-projekti. Bändin viime kuukausien esiintymiset ovat keränneet kovasti kehuja, ja tulevana kesänä tämä setti nähdään jos milläkin festareilla Provinssista Weekendiin. ”Vanha testamentti” haltuun ja lisää paskaa housuun, nyt mennään!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Voit ottaa alkumakua ”Vanha testamentti”-levyltä tästä näin:

TesseracT / Haken – Torstai 27.6. / Perjantai 28.6.

Harmittavan harvoin Suomessa vieraillut modernin progressiivisen musiikin suurimpiin nimiin kuuluva TesseracT saadaan muutaman vuoden jälkeen taas Suomeen ensimmäiselle Provinssin keikalleen. Viime vuonna kehutulla ”Sonder”-levyllään takaisin astetta synkempään suuntaan kulkenut djent-liikkeen lippulaiva tarjoilee torstain rytmikoukeroinnit. Lisää progeilua on luvassa heti seuraavana päivänä, kun viime vuosina kovassa nosteessa ollut Haken saapuu ensimmäiselle Suomen festarikeikalleen. Keväällä loppuunmyydylle Tavastialle esiintynyt vanhan ja uuden liiton progehybridi tarjoilee vastaavasti perjantain annoksen mielenkiintoisia rytmejä ja rakenteellista kokeilua.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Voit kuunnella alta kunkin bändin tuorempien levyjen antia alta:

Cult of Luna – Lauantai 29.6.

Kesän festareiden kenties yllättävin nimi tulee ruotsalaisen post metal-ikoni Cult of Lunan muodossa. Neurosis– ja Isis-bändeihin uransa aikana paljon vertauksia saanut bändi tuo mukanaan festariviikonlopun viimeisen päivän sielua painavimmat soinnut, ja tuo reilusti vastapainoa viikonlopun vauhdikkaammille esityksille.

Voit kuunnella bändin vuonna 2016 julkaistun kehutun ”Mariner”-levyn antia tästä:

 

Luetuimmat

Uusimmat