Festariennakko: ZROCK tulee kansainvälisempänä kuin koskaan

Kirjoittanut Sini Sulkakoski - 27.3.2022

Tulevana viikonloppuna Kempeleessä järjestettävä off season -festari ZROCK viettää 5-vuotissyntymäpäiviään. Kahden päivän aikana Kempeleen Zemppi Areenalle nousee kymmenen orkesteria kattaen hevimusiikin nälkäiset sielut monella eri tyylilajillaan.
 
Perjantaina ensimmäisenä lavan lämmittelee metalcore-yhtye One Morning Left. Illan aikana nähdään myös rap- ja hevimusiikkia toisiinsa riimittelevä LÄHIÖBOTOX, ranskalainen melodista death metalia ja klassisen sinfonioiden sulosointuja yhdistelevä Aephanaemer sekä färsaarelainen Týr, jonka skandinaavinen mytologia saa ponnetta progressiivisesta metallista. Illan päättää koko kansan yhteinen ystävä ja Lemin ylpeys, progressiivista thrash metalia tempova Stam1na.

Lauantain polkaisee käyntiin industrial metal -rykmentti Fear Of Domination, jonka jälkeen Zemppi Areenan ottaa haltuun melodista metallia soittava Embraze. Iltamat jatkuvat niin ikään industrial metalin tahtiin polkevan Ruoskan jatkaessa iltaa. Ilta kiihtyy ruotsalaisen melodista death metalia soittavan Eyes Wide Openin myötä. Illan viimeistelee ruotsalainen thrash metal -jyrä The Haunted.

Tapahtuma järjestetään kaksipäiväisenä 1.-2.4. Kempeleen Zemppi Areenalla.


Perjantai:

Metalcore-yhtye One Morning Left julkaisi viime vuonna viiden vuoden tauon jälkeen uuden, ylistystä keränneen ”Hyperactive”-nimisen albuminsa. Tulevan kevään aikana One Morning Left kiertää Eurooppaa lähes loppuunmyydyllä kiertueella yhdessä Blind Channelin ja saksalaisen Electric Callboyn kanssa, joten bändiltä on lupa odottaa paljon myös tulevana viikonloppuna ZROCKin lavalla!

Nopeaan nousukiitoon noussut rap/metal-yhtye Lähiöbotox tuo Zemppi Areenalle sanaa ja säveliä perjantai-illan toisena esiintyjänä. Vuonna 2020 ilmestynyt debyyttialbumi ”Rikkinäinen Suomi” oli vuotta myöhemmin Emma-gaalassa ehdolla ”Vuoden metalli” -kategoriassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Eteläranskalainen Aephanemer yhdistää melodisen death metalin ja klassisten sinfonioiden elementtejä. Puhutaan, että Aephanemer on kehittänyt musiikissaan sellaisen soundin, joka saattaisi tulevaisuudessa vaikuttaa kokonaan uuteen metallisukupolveen.

Norjalaisen sodanjumalan mukaan nimetty Týr on levittänyt Asgardin sanomaa yleisölle jo kahden vuosikymmenen ajan. Yhtye esiintyi Suomessa viimeksi vuonna 2011, joten nyt on ainutlaatuinen sauma nähdä bändi ZROCK-lavalla.

Stam1nan uutukaisen, vuonna 2021 ilmestyneen levyn ”Novus Ordo Mundi” kiertue ”Novus Ordo Rundi 2022” pyöräytti maaliskuussa Stam1nan keikkabussin rattaat käyntiin. Valitettavasti kauan odotettu keikkakimara muuttuikin vähitellen ”tuuraajat areenalla” -kiertueeksi koronan kaataessa miehistöä järjestelmällisesti petiin. Nähtäväksi jää, nouseeko Stam1na kiertueen toiseksi viimeiselle keikalle oikeassa vai stunt-henkisessä kokoonpanossa.

Lauantai:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lauantain polkaisee käyntiin Fear Of Domination, joka julkaisi uuden albuminsa ”VI: Revelation” loppuvuodesta 2021. Tuleva ZROCKin keikka on bändin ensimmäisiä keikkoja hiljattain bändiin liittyneen uuden laulaja Jessica Salmen kanssa.

Melodista metallia soittava Embraze perustettiin Kiimingissä vuonna 1994. Embraze myös päätti uransa kotikaupungissaan vuonna 2009 nousten viimeistä kertaa yleisön eteen. Vuonna 2019 melodisen metallin veteraani päätti palata takaisin keikkalavoille, ja se nähdään ZROCKin lauantain toisena esiintyjänä.

Hiljattain miehistömuutoksia kokenut industrial metal -musiikkia polkeva Ruoska nousee jo toistamiseen Zemppi Areenan lavalle. Maaliskuun puolenvälin tienoilla Ruoskan kitaristina kaksikymmentä vuotta toiminut Anssi Auvinen kirjoitti eroavansa yhtyeestä. Bändin antaman tiedotteen mukaan eroamiseen ei liittynyt riitoja tai erimielisyyksiä. Ruoska ei ole toistaiseksi julkistanut uutta kitaristiaan, joten nähtäväksi jää, saadaanko seuraavien päivien aikana uutisia uudesta jäsenestä, vai nähdäänkö uusi tai korvaava kitaristi vasta ZROCKin areenalla.

Ruotsalaista melodista death metalia maustettuna metalcorella, mahtipontisilla rummuilla, tarttuvilla melodioilla ja kymmenen vuoden kokemuksella. Eyes Wide Openia ei näe Suomessa usein mutta Kempeleessä järjestettävässä ZROCKissapa näkee.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vuonna 1996 perustettu ruotsalainen thrash metal -yhtye The Haunted saapuu viimeistelemään Zemppi Areenan 5-vuotissynttärit. Vuoden ensimmäisen keikkansa soittava The Haunted on mainostanut ZROCKin keikkaa somekanavissaan siihen malliin, että se odottaa ZROCkin areenalle kipuamista yhtä paljon kuin yleisö.

Liput ZROCKiin voi ostaa www.zrock.fi, Ticketmasterin verkkokaupasta ja kivikaljamyymälöistä kautta maan, Oulun alueen myyntipisteistä (kts. alla) sekä Zemppi Areenan kioskista.

Oulun alueen myyntipisteet:

Prisma Limingantulli, Nuottasaarentie 1, 90400 Oulu
Prisma Linnanmaa, Kauppalinnankuja 1-3, 90570 Oulu
Prisma Raksila, Tehtaankatu 3, 90100 Oulu
Prisma Zeppelin, Zeppelinintie 1, 90450 Kempele
Valkealinnan lippukauppa, Isokatu 19, 90100 Oulu

www.zrock.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat