Festarifiiliksiä: Saarihelvetti @ Viikinsaari, Tampere, 22.8.2015
Suomen kesäfestarikartalle saatiin uusi piste, kun Tampereen Viikinsaaressa järjestettiin historian ensimmäinen Saarihelvetti. Luontopoluistaan ja uimarannastaan tuttu saarialue sai siis luvan muuntautua metallifestarin areenaksi elokuun loppupuolella. Bändikattauksessa luotettiin suomalaiseen laatuun, ja yhden päivän tapahtumaan olikin saatu mukavan monipuolinen setti bändejä hiukan valtavirran ulkopuoleltakin. Eihän tällaista mahdollisuutta voinut jättää käyttämättä vaan oli syytä lähteä katsastamaan, millainen tämä uusi metallifestari olisi ja miten hommat toimisivat.
Lauantai valkeni hyvin kesäisenä, joten ilmojen herratkin olivat suosiollisia Saarihelvetille. Iltapäivällä oli aika suunnata Laukontorille ja siitä veneillen Viikinsaareen. Mielenkiintoiseksi Tampereen katukuvasta teki se, että Saarihelvetin kanssa yhtä aikaa kaupungissa juhlittiin myös Blockfestiä, jonka genre on jotain aivan muuta kuin helvetillistä metallia. Mutta eipä tämä fiilistä mitenkään haitannut; kyllähän kaupunkiin mahtuu yhtä aikaa eri tyylien edustajia – ja Saarihelvettiin suuntaavat pääsivät sopivasti Viikinsaareen pakoon mantereella raahustavia vinolippoja. Kaupungin vilkas elämä vaikutti päivämme etenemiseen siinä määrin, että emme ehtineet edes yrittämään neljän aikaan lähteneeseen ensimmäiseen laivaan ruokapaikkamme jonojen takia. Mutta hiukan neljän jälkeen saavuimme Laukontorille, josta heti erotti kanssamme samaan suuntaan menevän porukan. Niin nätisti jonottivat tummanpuhuvat festarivieraat laivalaituriin ilman mitään turhaa tunkemista. Hiukan alkoi epäilyttää jonon pituuden nähdessään, että näinköhän sitä mahdutaan edes seuraavaan venoseen. Mutta yllättävän paljon se paatti lopulta imaisi porukkaa sisäänsä. Vajaan puolen tunnin laivamatka Viikinsaareen oli kiva lisä päivään kauniine maisemineen. Kovasti joltain uimarannaltakin ihmiset vilkuttelivat ohi lipuville turjakkeille.
Viikinsaareen päästessä ensimmäisenä pisti silmään se mahtava vihreys, joka paikassa loisti. Nurtsia riitti koko alueelle, ja mikäpäs sillä istuskellessa ja meininkejä seuratessa. Suunnistimme suoraan Kaaoszine-lavan tuntumaan, jossa ensimmäisenä soittanut Whispered jo olikin aloitellut settinsä. Siinä samurai-metallin raikuessa taustalla olikin hyvä katsella ympärilleen ja nähdä oikeastaan pelkästään hymyileviä naamoja. Tämä päälavan alue oli pelkkää nurmikkoa, minne pystyi levittämään oman picnic-vilttinsä tai nautiskelemaan anniskelualueen antimista aidatulla alueella. K18-festareille toki olisi voinut ajatella muitakin järjestelyitä anniskelun suhteen, mutta mikäli oikein ymmärsin, tähän ei järjestäjä ollut saanut lupaa yrityksistään huolimatta. Mitään turhaa kärvistelyä ei koko tapahtuman aikana yleisön seasta huomannut, vaan ihmiset nauttivat kesäisestä lauantaista metallimusiikin tahdissa hyväntuulisina. Sain kuulla oikeastaan pelkkää kiitosta ja tyytyväistä hyminää jokaiselta, jota vähänkin fiiliksestä kerkesin haastattelemaan. Lähes yhtä moni myös toivoi Saarihelvetille jatkoa myös tulevina vuosina, joten tämä kyllä kertoo, että festari oli hyvin onnistunut heti ensimmäisellä kerralla.
Kaaoszine-lavan lisäksi alueella oli myös pienehkö tanssilava, jossa osa bändeistä soitteli. Tuon tanssilavan ympäristö oli kokonaisuudessaan todella mukavaa chillailualuetta, ja monet festarivieraat nauttivatkin musiikin ohella myös rennosta yhdessäolosta juuri tuolla alueella, joka levittäytyi melko laajalle. Festarille sai tuoda omia picnic-eväitään, mutta selvästikin suurin osa porukasta tuntui luottavan paikan omaan tarjoiluun. Tältä alueelta löytyi myös ravintola, jossa oli tarjolla metalli-buffet. Tämä kuului vip-lipun hintaan (joka luonnollisestikin oli 66,6 euroa), ja rahallakin pöperöä olisi saanut syödäkseen. Ruokailleilta festaroitsijoilta kuulin erityistä kiitosta ruuasta – oli kuuleman mukaan ollut vallan maistuvaista. Tuo ravintolarakennus toimi myöhemmin bändien lopetettua myös hevikaraoken areenana, ja kyllähän siellä muutama tyyppi äänijänteitään venytteli vielä pikkutunneilla. Oli mukava jäädä viimeisen bändin jälkeen hetkeksi istuskelemaan Viikinsaareen ja summaamaan päivän antia. Monilla festareilla järkkärit tuntuvat hengittävän niskaan jo siinä vaiheessa, kun viimeiset soinnut kaikuvat vielä ilmoille. Pidän ehdottomasti hyvänä ratkaisuna tätä, että Cause for Effectin jälkeen pystyi vielä istahtamaan ravintolassa. Moni tätä mahdollisuutta ei kuitenkaan enää käyttänyt hyväkseen. Hyvin siitä vielä ehdimme viimeiseen veneeseenkin, ettei uimahommiksi mennyt mantereelle paluu.
Vippilipun lisäksi Saarihelvettiin myytiin myös saunahelvetti-lippuja, joilla olisi päässyt saaren saunaan löylyttelemään ja paljuun vilvoittelemaan. En sattunut tapaamaan ketään tätä palvelua käyttänyttä, joten siitä fasiliteetista on vaikea sanoa mitään.
Saarihelvetin järjestelyistä ja ympäristöstä kuulin jututtamiltani ihmisiltä oikeastaan pelkkää hyvää. Myös leppoisaa ilmapiiriä kiiteltiin kovasti. Vaikka festari oli loppuunmyyty, ei aluetta ollut ahdettu tupaten täyteen vaan tilaa riitti hyvin kaikille. Toivottavasti suosiosta ei innostuta liikaa ja mahdollisilla tulevilla kerroilla myydä tapahtumaan enemmän lippuja. Jonotkaan eivät venyneet turhan pitkiksi oikeastaan missään. Tietenkin yksittäisiä valituksia kuuli perinteisesti juomien hinnoista, mutta jääköön tämä nyt omaan arvoonsa. Yllättävän hyvin paikka pysyi siistinäkin, vaikka mitään panttisysteemiä ei ollut. Ehkäpä juuri tuo vehreys sai janoiset asiakkaat kuljettamaan tyhjän tölkkinsä roskasäkkiin, joita onneksi löytyi hyvin ripoteltuna ympäri anniskelualuetta. Sen verran täytyy järjestelyistä itse mainita, että kaksi erillistä anniskelualuetta oli melko turhaa – olisiko niitä voinut yhdistää sen pienen polunpätkän verran?
Mainos päättyy
Toinen parannusehdotus tuli joltakin satunnaiselta festaroitsijalta: erilaista oheismyyntiä toivottiin hiukan enemmän. Ja täytyy myöntää, että kyllähän Saarihelvetin merkkarikoju oli pienuudessaan jopa hellyttävä! Ruokatarjontaan en myöskään onnistunut tutustumaan, enkä itse asiassa edes tiedä, mitä se loppujen lopuksi olisi buffet’n lisäksi ollut. Kahvikioskin löysin, ja sieltä taisi jotain pientä särvintäkin saada. Mutta tällaista toivomusta yleisöstä siis esitettiin: lisää myyntikojuja, niin ruokaisia kuin ruuattomiakin.
Niin – ja olihan siellä musiikkiakin. Mutta siitä on kesän festareilta kirjoitettu jo lähes kyllästymiseen asti. Todettakoon, että Saarihelvetti on oiva todiste siitä, että festari voidaan järjestää kotimaisen metallimusiikin voimin – ja vieläpä sellaisilla bändeillä, jotka eivät keiku eräittenkin radioasemien soittolistoilla. Tietenkin Turmion Kätilöt oli se suurin tärppi, jonka jälkeen iso osa väestä näyttikin suunnistavan festarialueelta pois. Kokonaisuutena bändikattaus oli kuitenkin mukavan monipuolinen läpileikkaus suomalaisesta metallista. Löytyi jo mainittua samurai-metallia, perus- hard rockia Loudgunsin esittämänä ja death/grindiä Carnalationin voimin. Ranger ja Sotajumala puolestaan ovat nousseet lavalle lähes kaikilla tämän kesän metallifestareilla. Ja kelpasivathan ne hienosti näissäkin bileissä! Erityisesti Ranger sai itsessäni aikaan sellainen nostalgiatuulahduksen, sen verran hyvin bändi tuo mieleen ”kultaisen 80-luvun lopun”. Hämärämpää meininkiä edustivat Dr. Napalm Explosion – tuo tamperelainen folk-punkin äänenkannattaja – ja fuusio-grindiksi itsensä luokitteleva duo Cause for Effect. Tätä settiä täydensi vielä kovassa keikkanosteessa oleva Fear of Domination.
Itselleni musiikillisesti kovin anti löytyi tanssilavalta kahdeksan pintaan, kun Mustan Kuun Lapset nousi lavalle ja laittoi niskalihakset yleisössäkin koville. Välillä vuosikausia haudassa ollut bändi on palannut mielestäni kovempana kuin koskaan! Eikä Saarihelvetin keikka tällä kertaa jää ainoaksi live-kokemukseksi, vaan bändille on buukattu jo muutama muukin keikka tälle syksylle. Todella loistava kokemus, joka viimeistään kruunasi koko tämän festarin! Kyllähän Mustan Kuun Lapset on klassikkomateriaalia, minkä bändi todisti Saarihelvetissä.
Tiivistettynä voi siis sanoa, että Saarihelvetti oli kokonaisuutena erittäin toimiva, kompakti paketti – enkä suinkaan ollut yksin tämän mielipiteeni kanssa. Näillä festareilla kiteytyi taas kaikki se, minkä takia festareilla käynti on minulle elämäntapa. Kyllähän sitä kesäisen lauantain voisi viettää huonomminkin kuin kuuntelemalla metallimusiikkia, tapaamalla niin uusia kuin vanhojakin kavereita ja nauttimalla kokonaisvaltaisesti leppoisasta festarifiiliksestä! Toivottavasti tapaamme myös ensi kesänä!
Fiilistely: Rudi Peltonen
Kuvat: Outi Puhakka