Festarikesä avattiin Saarihelvetissä turvallisuutta unohtamatta, osa I

Koronakesä 2020 on ollut senkin takia hämmentävä, että vain muutamia pieniä ulkoilmatapahtumia on heinäkuussa pystytty järjestämään. Elokuun alusta lähtien yleisörajoitukset höllentyivät, joten monella festarikesän avaus jäi tänä vuonna Tampereen Saarihelvettiin, jota vietettiin perinteisesti elokuun alkupuolella Viikinsaaressa. Tällä kertaa festaroitiin kotimaisten bändien voimin – mutta kyllähän Suomessa hyviä metallibändejä yhden festarin verran aina löytyy.

Perjantai 7.8.2020: Hyvää mieltä ja taisteluhengen kohotusta

Saarihelvetin ensimmäinen iloinen yllätys tuli vastaan jo Laukontorilla. Olimme varautuneet edellisten vuosien tavoin pitkälle mutkitteleviin jonoihin, mutta ainakaan puoli neljän jälkeen niitä ei juurikaan ollut. Jo rannekkeenvaihdossa ja laivaan odotellessa henkilökunta muistutteli festarikansaa turvaväleistä. Laivalaiturilla jokainen sai käteensä pienen käsidesin ja halutessaan myös maskin. Jonkin verran maskiin sonnustautuneita näkyi varsinkin laivamatkan aikana, onhan asiasta viime päivinä muistuteltu melko paljon. Viikinsaari kylpi auringossa, ja koko viikonlopuksi oli jälleen luvattu hyvää festarointisäätä. 

Detset SaariHelvetti 2020 / OutoKuva

Tänä vuonna aikaisemmasta poiketen ulkotiloihin sijoitetulla Inferno-lavalla bileet pystyyn laittoi nuori tamperelaisbändi Detset. Core-vaikutteista metallia ja vähän rockiakin yhdistelevä bändi ehti julkaista juuri ennen Saarihelvettiä uuden biisinkin. Festaripromoottori Rowan Rafferty hehkutti yhtyettä Kaaoszinen haastattelussa Suomen seuraavaksi suuruudeksi. Itse olin kuunnellut bändiä ennen Saarihelvettiä juuri tuon yhden viikko aikaisemmin julkaistun biisin verran, joten saavuin keikalle hyvin avoimin mielin. Ja kylläpä tämä vuonna 2018 perustettu bändi saikin aloitettua festarikesän mukavasti. Bändillä oli silmin nähden hyvä meininki lavalla, ja yleisöäkin oli saapunut heti festarin alkuun paikalle mukavasti. Tätä oli selvästikin kaivattu! Hetkittäin Detsetistä tuli mieleen jopa länsinaapurimme In Flames. Noin kolmen vartin rykäisy meni eteenpäin sutjakkaasti, ja tämän bändin nimi täytyy kyllä pitää vastaisuuden varalta mielessä.

Saarihelvetissä pitää kiirettä, jos haluaa nähdä kaikki keikat alusta loppuun. Aikataulu on sellainen, että bändien välille ei ole jätetty minuuttiakaan. Siirtymä lavalta toiselle vie kuitenkin mahdollisine pissitaukoineen hetken verran. Tässä siis vinkki tuleviksi vuosiksi: jättäkää vaikka 10 minuutin tauko bändien välille, vaikka sen takia joutuukin ehkä uhraamaan yhden esiintyjän päivässä.

Kaaoszinen nimikkolavan puolestaan korkkasi tänä vuonna nuori northcore-viisikko Atlas, joka loppumetreillä ennen festareita tuli paikkaamaan ranskalaiskollegansa peruuntumista. Atlas pääsi aloittamaan hiukan myöhässä, joten juuri kaipailemani tauko saatiin tässä tapauksessa. Lavan musisoinnin alkaessa kiinnitti ensimmäisenä huomion siihen, että volyymeja oli mielestäni laskettu aikaisemmista vuosista. En tiedä, haluttiinko tällä pitää porukka paremmin aisoissa vai oliko tämä jonkinlainen työtapaturma. Sama jatkui itse asiassa koko perjantain molemmilla lavoilla. Myös soundeissa olisi ollut jonkin verran parantamisen varaa. No, entäpä sitten Atlas? Itseäni bändi ei oikein päässyt vakuuttamaan, enkä tiedä, miksi se oli nostettu päälavalle asti. Toki Atlas on ehtinyt kiertää Eurooppaa useiden kovien core-nimien kanssa, mutta silti siitä puuttui “se jokin”. Vaikka Atlas määrittelee oman genrensä persoonallisesti northcoreksi, en löytänyt kovinkaan persoonallista otetta tästä yhtyeestä. Ehkä en ollut ihan osuvinta kohdeyleisöä, koska kyllä lavan edustalla jonkinlaista liikehdintää nähtiin. Energiaa pojilta ei puuttunut, mutta itse seurailin sitä aloituksen jälkeen rauhallisesti pöydässä istuskellen.

Istumapaikkoja olikin Viikinsaaressa nyt todella ruhtinaallisesti koronamääräysten mukaisesti. Tämä toi mukanaan myös uutta viihtyisyyttä, eikä kenenkään tarvinnut joutua ryysikseen, jollei sitä halunnut. Mielestäni myös lavan edustoilla festariväki käyttäytyi kunniakkaasti eikä unohtanut pitää etäisyyttä muihin. Toki moshpittejä keikkojen aikana syntyi, mutta ainakaan itse en huomannut mitään pahoja sumppuja - en kyllä ihan eturintamassa yhdelläkään keikalla ollut.

Oceanhoarse SaariHelvetti 2020 / OutoKuva

Helsinkiläinen Oceanhoarse puolestaan on ehtinyt jo keräämään keikoillaan mainetta ja kunniaa itselleen. Inferno-lavan lähistöllä olikin porukkaa jonkin verran odottelemassa, milloin yhtye nousee lavalle. Kuuden aikaan perjantai-iltana Oceanhoarse rykäisikin bileet kunnolla käyntiin. “Heavy fuckin metal” soi komeasti aurinkoisessa elokuun alkuillassa. Energiaa ei tältäkään bändiltä puuttunut, mutta hiukan yleisö vielä tuntui ihan eturiviä lukuunottamatta vielä vähän arastelevan. Oceanhoarse oli iloinen ja näyttävä bändi savu- ja tuulikoneineen, mutta hiukan monipuolisempaa materiaalia olisin ehkä itse toivonut. Se ihan viimeisin silaus puuttui ainakin tältä keikalta.

Bloodred Hourglass SaariHelvetti 2020 / OutoKuva

Sitten olikin taas aika kiiruhtaa kohti päälavaa, jossa soitantoaan jo aloitteli mikkeliläinen Bloodred Hourglass. Bändin melodeath on saanut koko ajan enemmän kannattajia taakseen ahkeran keikkailun myötä. Myös itseäni yhtye on ilahduttanut keikoilla monta kertaa aikaisemminkin. Ensi keväänä - jos tautitilanne suo - Bloodred Hourglass on lähdössä Wolfheartin lämppäriksi Eurooppaan; mukana on tuolloin myös Saarihelvetissä esiintyneet Atlas ja Mors Principium Est. Viikinsaaressa Bloodred Hourglass heitti mukavan peruskeikan, mutta ihan taivaita se ei päässyt aukaisemaan. Keikan aikana kuultiin useampia biisejä viime vuonna ilmestyneeltä “Godsend”-levyltä, mutta mukavasti myös vähän vanhempaa materiaalia. Valitettavasti yhtye kärsi melko pahasti päälavan soundimaailmasta, mutta siitäkin huolimatta se jaksoi pitää kovaa meininkiä päällä koko keikan ajan. 

Tämän jälkeen päätinkin pitää lakisääteisen tankkaus- ja sosialisointitauon, joten toisella lavalla meuhkannut grindcore-konkari Rotten Sound jäi itseltäni välistä. Bändillä on omat kannattajansa, ja moni keikan nähnyt kehaisikin sitä jopa päivän parhaaksi.

Ruoska SaariHelvetti 2020 / OutoKuva

“Suomen Rammsteiniksi” joissakin yhteyksissä tituleerattu industrial metal -poppoo Ruoska on saanut uuden tulemisensa jälkeen monilla festareilla yleisön riehaantumaan. Ja niinhän siinä kävi myös Saarihelvetissä. “Veriura”, “Mies yli laidan” ja “Liha vasten lihaa” osattiin laulaa mukana yllättävänkin hyvin, nyrkit puivat ilmaa ja saattoihin siinä joltakin vähän sosiaalinen etäisyyskin unohtua. Ruoska on kertonut kirjoittavansa tällä hetkellä uutta musiikkia, mutta sitä odotellessa väki näyttää hyvin tyytyvän myös vanhoihin tuttuihin kipaleisiin, jotka saavat niskat nytkymään. Vokalisti Patrik Mennander kieltämättä alkaa muistuttaa vuosi vuodelta enemmän Rammsteinin Til Lindemannia, joten tämänkään takia viittaus genren saksalaiskuninkaaseen ei ole ihan tuulesta temmattu. Mutta kyllähän Ruoskalla on kuitenkin ihan omat vahvuutensa, joita se toivottavasti vaalii jatkossakin. 

Valitettavasti pakanametallibändi Brymir kärsi sijoittumisestaan Ruoskan jälkeen. Sen rytkyttämisen päälle olisi tarvinnut ehdottomasti hetken hengähdystauon ennen melodisempaa metallia. Brymir oli itselleni yksi päivän odotetuimpia esiintyjiä, ja nyt se kuitenkin meni melkeinpä ohi ja tyydyinkin seuraamaan osan keikasta pöydässä istuskellen. Alkuosassa keikkaa keskityttiin melko pitkälle viime vuonna ilmestyneen “Wings of Fire” -levyn biiseihin, mutta lopussa kuultiin muutama vanhempikin kipale. Ei keikassa mitään vikaa ollut, mutta aikataulu koitui bändin kohtaloksi.

Brymiristä saadaankin varsin hyvä aasinsilta seuraavana Kaaoszine-lavalla soittaneeseen Ensiferumiin, koska sitä ennen soittanut bändi aloitteli uraansa aikoinaan metalli-covereita soitellen Lai Lai Hei -nimellä. Kenellekään ei liene yllätys, että tämä Ensiferumin kappale kuultiin Saarihelvetinkin keikalla, onhan se varmasti yksi bändin keikkojen soitetuimmista biiseistä.

Ensiferum SaariHelvetti 2020 / OutoKuva

Ensiferum toimi ansaitusti perjantain pääesiintyjänä ja täräytti keikan käyntiin uuden levyn “Rum, Women, Victory” -biisillä, jonka varmasti moni on kuullut, vaikkei “Thalassic”-levyyn olisi vielä ehtinyt tutustumaan. Luonnollisesti uudelta levyltä saatiin enemmänkin live-tarjontaa Saarihelvettiin, mutta kyllä yhä kovimman huutomyrskyn aikaan saivat “In My Sword I Trust”, “Lai Lai Hei” tai vaikkapa keikan lopussa soitettu “Two of Spades”. Monen muun tavoin näin nyt itsekin Ensiferumin esiintymässä uuden levyn materiaalin kanssa nykyisellä kokoonpanollaan. Uusin jäsen, kiipparisti Pekka Montin on hienosti ottanut vastuun puhtaista vokaaleista, mutta jäi tai jättäytyi kuitenkin vielä hiukan taka-alalle. Oli hienoa huomata, että Ensiferum on voimissaan, vaikkei sekään lavalle ole päässyt entisellä frekvenssillä nousemaan.

Illan päätti vielä kakkoslavalla fiilistelevä Wheel. Itselleni aikaisemmin tuntematon bändi ei missään tapauksessa olisi sopinut mihinkään toiseen paikkaan illassa, koska tämä progeilu vaatii ehdottomasti vähintäänkin hämäryyden seurakseen. Vilkaisin noin puolet keikasta ohi kulkiessani, mutta sitten mieli haikaili jo mantereen suuntaan.

Kun reilu 2 000 ihmistä alkaa vähitellen yhtä aikaa purkautua pois alueelta, on jonotus lauttoihin odotettavasti melko puuduttavaa. Jos saapuminen saareen sujuikin ilman pitkää jonotusta, kerkesi paluumatkalle jonottaessa polttelemaan tupakan jos toisenkin. Porukka muisti tässäkin vaiheessa vielä pitää hyvin turvavälit, minkä takia jonot näyttivät vielä paljon aikaisempia vuosia pahemmilta. Loppujen lopuksi jonotusaika ei ollut mitenkään paha, mutta kyllähän siinä ehti muutaman kerran painoa vaihtaa jalalta toiselle.

Kuvat: Outi Puhakka / Outo Kuva ja Peter Saari

 

Kommentoi julkaisua