Festarikesän avaus tamperelaisittain – Tuhdimmat tahdit 16.-17.6, osa 1/2

Tampereen raskaan musiikin festarikesä käynnistyi viime viikonloppuna, kun Ratinanniemen puisto raikasi kahden päivän aikana yhteensä kahdenkymmenenkolmen bändin voimin. Orkesterit jakautuivat festaripäiville varsin tasaisesti, sillä perjantaina työnäytteensä antoi yksitoista yhtyettä, ja lauantaina puolestaan juhlittiin kahdentoista bändin tahdeissa. Sää suosi auringonpalvojia koko viikonlopun ajan, eikä lämpömittari jäänyt kauas hellelukemista auringon laskeuduttuakaan. Puitteet olivat siis kohdillaan, joten käydäänpä läpi, millainen festari näistä palasista tällä kertaa muodostui.

Festivaalien ensimmäisenä esiintyjänä sai kunnian toimia oululainen Verikalpa. Tämä suomeksi laulava folk metal-ryhmittymä on uransa aikana toistaiseksi julkaissut kolme pitkäsoittoa, joista viimeisin ”Tunturihauta”-levytys ilmestyi viime vuonna. Kolmen aikaan perjantai-iltapäivällä yleisöä oli paikalla vielä odotetun vähänlaisesti, mutta paikalle vaivautuneista metallin ystävistä Verikalpa piti kyllä hyvää huolta. Bändille varattu 45-minuuttinen kului joutuisasti hyväntuulisen peikkometallin äärellä, ja bändikin oli rennosta jutustelusta päätellen leppoisalla tuulella. Yleisöä valui paikalle lisää jatkuvalla syötöllä, ja loppua kohden kaikki olivat jo tukevasti Verikalpan kelkassa. Kymmenen biisiä sisältäneeseen settiin mahtui yksi upouusikin ralli, joten paikallaolijat saivat kyllä laajan otannan bändin repertuaarista.

Festarialueella oli kaksi lavaa, ja Verikalpan päättäessä settinsä isommalla Tuhtilavalla, aloitti pienemmällä Tahtilavalla heti perään Transworld Identity. Bändi oli itselleni täysi kysymysmerkki alkaen jo nimestään. Yhtye oli selvästi ennakoinut otsikkonsa aiheuttaman hämmingin, sillä intronauhalla julistava miesääni selitti käsitteen Transworld Identity kuin sanakirjasta lukien. Valitettavasti määritelmän tarkemmat yksityiskohdat painuivat osaltani jo unholaan, mutta eiköhän tuokin googlettamalla taas äkkiä selviä. Niin kevyitä ja ilmavia tunnelmia kuin yhtye hard rock-ilmaisussaan tavoitteleekin, jäivät nämä tunnelmat suurimmilta osin tavoittamatta keikalla koettujen teknisten vaikeuksien vuoksi. Erityisesti laulaja Mila Bosan mikrofoniongelmat kampittivat menoa siinä määrin, että keikkaa seuratessa alkoi jo tulla paha mieli orkesterin puolesta. Se mitä bändi kuitenkin sai soitettua antoi lupauksen ehdottoman hyväntuulisesta ja helppotajuisesta veivauksesta hieman ruotsalaista The Night Flight Orchestraa muistuttaen, joten Transworld Identityn keväällä julkaisema debyytti ”Seven Worlds” meni hetimmiten allekirjoittaneen kuuntelulistalle.

Seuraavana tuhtilavalla esiintynyt Ensiferum ei jättänyt epäselvyyttä, mikä bändi oli henkisesti helleviikonlopun juhlallisuuksien korkkaaja. Olen päässyt ihastelemaan yhtyeen loihtimaa live-energiaa aiemminkin, vaan vieläkin studiotuotantoonsa tutustuminen antaa omalla kohdallani odottaa itseään. Keikka alkoi vastaansanomattomasti täsmäiskulla ”Rum, Women, Victory”. Yleisöä oli tähän kohtaan iltapäivää tultaessa jo runsaanpuoleisesti, ja viimeistään ”Run From the Crushing Tiden” aikana lavan edustalla ilma sakeni hiekkapöllystä festarivieraiden tampatessa puiston tannerta jaloillaan. Bändille suotu 45 minuutin soittoaika oli katsantokannasta riippuen joko rikollisen lyhyt tai sekunnilleen sopiva, sillä tylsää hetkeä ei keikalla ehtinyt tulla.

Päivän toisena tahtilavan esiintyjänä toimi Tampereen oma thrash-ylpeys Prestige. Bändihän sai alkunsa jo vuonna 1987, mutta vetäytyi tauolle vain muutaman toimintavuoden jälkeen. Prestige julkaisi paluulevynsä ”Reveal the Ravage” parisen vuotta sitten, ja alkuperäisnelikosta mukana ovat kaikki muut paitsi rumpali Tero Karppinen, jonka tehtäviä hoitaa nykyään Matti Johansson. Kotikentällään bändi oli kiitettävässä vireessä, vaikkakaan yleisö ei bändin intensiteettiin aivan kyennyt vastaamaan, ehkä paahtavasta helteestä johtuen. Keikan tunnelma ei tästä kuitenkaan pahasti kärsinyt, ja soitto soi vakuuttavasti loppuun saakka ilman suurempia teknisiä ongelmia.

Seuraavan bändikaksikon Bloodred Hourglass ja Dynazty havainnoiminen jäi itseltäni vähemmälle, sillä tässä vaiheessa iltapäivää ruoka-ja vesitankkaukset alkoivat tulla ajankohtaisiksi. Sen verran kuitenkin ehdin huomata, että räjähdysmäisesti suosiotaan kasvattanut Bloodred Hourglass ei Tampereellakaan jättänyt ketään kylmäksi, ja ruotsalainen Dynazty taisi kerätä suurimman yleisön, mitä pienemmällä tahtilavalla viikonlopun aikana tavattiin. Tässä vaiheessa oli myös hauska huomioida, kuinka festarialueen vesipisteelle oli ainakin sadan metrin jono samalla, kun baaritiskille sai halutessaan lompsia jonottamatta. Alueella ei viikonlopun aikana myöskään ollut minkäänlaista jäätelömyyntiä, mikä näin läkähdyttävänä viikonloppuna oli merkittävä miinus.

Puoli kahdeksalta alkuillasta koitti itselleni päivän mairein hetki, kun pitkän ja sitäkin kunnioitettavamman uran luonut Lordi aloitti keikkansa tuhtilavalla. Olin vartonut keikkaa suurin odotuksin missattuani osan bändin muutenkin lyhyestä lämppärisetistä toukokuisilla Sabaton-iltamilla, ja tällä kertaa odotus todellakin palkittiin. Bändi käytti tunnin soittoaikansa viimeistä minuuttia myöten hyväksi, ja noihin minuutteihin sisältyi tusinan verran kappaleita ja Koneen vakuuttava kitarasoolo. Bändi sai suorittaa keikkansa ilman mainittavia tekniikkaongelmia, mitä nyt pyrotehosteiden aikana äänentoisto vähän takkusi. Bändi soitti maaliskuun lopulla ilmestyneeltä ”Screem Writers Guild”-uutuusalbumiltaan neljä kappaletta, jotka solahtivat oikein vaivattomasti vanhojen rallien joukkoon. Mr. Lordi oli oma hilpeä ja juttelevainen itsensä, joskin jotkin spiikkaukset tulivat sen verran väkisin vääntämällä että oli helppo yhtyä erään ohikulkijan huomautukseen niiden turhuudesta. Kuten Tuhdimpien tahtienkin keikalla kävi hyvin ilmi, Lordi on viimein voittanut takaisin osan sille kuuluvasta arvostuksesta myös Suomessa. Orkesteri ei tätä kirjoittaessa ole julkistanut vielä yhtäkään keikkaa ensi syksylle, joten mielenkiinnolla jääkäämme odottamaan, saadaanko hirviöt klubikeikalle Suomeen tämänkin albumisyklin aikana.

Helteen, auringonpaisteen ja vesijonojen ohella viikonlopun kantavaksi teemaksi muodostui harmillisesti tahtilavan tekniset ongelmat, joista osansa sai myös Mors Subita. Bändin aloitus myöhästyi kokonaiset kymmenen minuuttia, mikä tarkoitti melkoista aukkoa muutenkin lyhyessä setissä. Vaan irtosihan sitä iloa lyhyemmästäkin keikasta, ja näihin iloihin lukeutui myös livekasteensa saanut ”Don’t Stop”-kappale lokakuussa ilmestyvältä ”Origin of Fire”-pitkäsoitolta.

Päälavalla Mors Subitan jälkeen esiintynyt Dead by April jätti puolestaan itseeni viikonlopun valjuimman vaikutelman. Yhtye ei ollut itselleni entuudestaan tuttu muuten kuin nimeltään, ja ensivaikutelmani oli, että kyseessä on muovisempi ja yksiulotteisempi versio niin ikää ruotsalaisesta Amaranthesta. Onneksi seuraavana tahtilavalla rouhinut Diablo huuhtoi muovin katkun suusta ja korvakäytävistä. Bändin ulosannissa on sopusuhtaisesti groovea ja suoraviivaisuutta, ja tekemisestä paistaa läpi ammattimaisuus ilman turhan tiukkaa soittimien puristusta.

Tuhdimmat tahdit-perjantai huipentui enimmäkseen suomalaisen Beast in Blackin keikkaan iltayhdeltätoista alkaen. Viime viikonloppu oli petoviisikolta melkoisen petomaista suorittamista, sillä bändi saapui Suomeen edellispäivän keikaltaan Belgian Graspop-festareilta, ja jatkoi Tampereelta matkaansa hetimmiten Hellfest-tapahtumaan Ranskaan. Jos rupeama Beast in Black-miehistöä väsyttikin, ei siitä Tampereen keikalla ollut heikkoakaan merkkiä. Beast in Black-laatutakuu oli voimissaan Tampereen hämärtyneessä ja hieman viilentyneessä illassa, jossa orkesteri latoi tiskiin kaksitoista kappaletta kolmelta studioalbumiltaan. Erityisesti mieltä lämmittivät debyyttialbumin hieman aliarvostettu voimaralli ”Blood of a Lion” sekä viimeisintä levytystä edustanut ”Moonlight Rendezvous”, joka polveilevuudestaan huolimatta on ehtaa nannaa koukkuineen kaikkineen. Yleisö oli pitkästä ja kuumasta päivästä huolimatta yhä energisen arvostavalla tuulella, ja loppuillasta rytmikkäät Beast in Black-huudot ja taputukset raikuivat tämän tästä. Beast in Black keikkailee pari vuotta sitten ilmestyneen ”Dark Connection”-albuminsa tiimoilta aina ensi helmikuuhun asti, joten uutta musiikkia tältä ryhmältä tuskin ihan hetkeen on odotettavissa. Orkesterin kakkosalbumin kiertueet jäivät puolitiehen koronapandemian vuoksi, joten ehkäpä Beast in Black ottaakin nyt vahinkoa takaisin takautuvasti.

Beast in Blackia parempaa lopetusta festaripäivälle tuskin olisi voinut toivoa, joten tässä vaiheessa koitti aika suunnistaa suorinta tietä kotiin valmistautumaan seuraavan päivän koitoksiin.

Kuvat: Outi Puhakka