Festivaalipromoottori Kalle Keskinen iloitsee hyvästä lipunmyynnistä – mutta kesätapahtumia on liikaa

Kirjoittanut Toimitus - 17.5.2022

Loud n’ Liven promoottori Kalle Keskinen iloitsee hyvin käynnistyneistä lipunmyynneistä kesän tapahtumiin. Samaan aikaan Keskinen kuitenkin valittelee tapahtumateknisen henkilöstön vähyyttä, kustannusten nousua ja lukuisia festivaalien peruutuksia. Hän kertoo työvoiman haasteista kesäksi seuraavaa:

”Tapahtumatekniikan ihmisiä ei ole saatavilla tänä kesänä yhtä hyvin kuin ennen koronaa. Samaan aikaan alan kustannukset ovat nousussa samoin kuin artisteille maksettavat palkkiot.”

Kaupallinen yhteistyö

Festariennakko: Five Finger Death Punchin ja In Flamesin tähdittämä Sauna Open Air juhlitaan viikonloppuna Tampereella →

Loud n’ Live järjestää kuluvana vuonna selvästi enemmän tapahtumia kuin ennen koronaa. Mukana on monia jo perinteeksi muodostuneita tapahtumia, kuten jo vuodesta 2004 järjestetty Seinäjoen Vauhtiajot sekä täysin uusia, kuten Espoon elokuinen Tapiola Festivaali. Keskinen toteaa:

”Odotan historian kovinta tapahtumakesää, mutta kaikkea korona-aikana menetettyä ei voi kerralla ottaa takaisin.”

Samaan aikaan Keskinen on käärmeissään tapahtumien ylitarjonnasta ja siitä, että ylimitoitetuin odotuksin julkistettuja festivaaleja on jouduttu peruuttamaan eri puolilla Suomea.

”Lippukauppa käy ihan normaalisti, tapahtumia on vain liikaa, mikä vääristää markkinaa. Uskon, että tästä kesästä on silti tulossa ennätyskesä. Ihmisillä on patoutunutta tarvetta päästä ihmisten ilmoille ja livemusiikin pariin, mutta ei korona-aika nyt sentään ole kysyntää moninkertaistanut. Joillakin järjestäjillä näyttää olevan ajatuksena se, että otetaan nyt yhdellä kertaa kaikki korona-aikana menetetty takaisin. Kuten lukuisat peruuntumiset osoittavat, tuo taktiikka ei ole ollut täysin oikea.”

Loud n’ Live Promotions on yksi kuluvan kesän ja koko vuoden suurimmista kotimaisista tapahtumajärjestäjistä. Keskinen kertoo:

”Järjestämme tulevana kesänä kymmenkunta festivaalia eri puolilla Suomea sekä useita isoja ulkoilmakonsertteja. Töitä on edessä paljon, kun kautemme alkaa heti 2. kesäkuuta Duran Duranin jättikonsertin myötä. Sen jälkeen on vuorossa uusi Iskelmä Myyrmäki Food & Wine Festivaali ja perään brittitähti James Bluntin konsertti Myyrmäki Stadionilla. Seuraavana torstaina alkaa Kaarinassa jo kahdettatoista kertaa järjestettävä Saaristo Open, eli meillä on siis 1,5 viikon sisällä tapahtumia järjestettävänä enemmän kuin kahtena edellisenä kesänä yhteensä.”

Loud’ n Live Promotions kesä 2022:

  • 2.6. Duran Duran, Nile Rodgers & CHIC – Kaisaniemen puisto, Helsinki.
  • 3.-4.6. Iskelmä Myyrmäki Food&Wine Festival – Myyrmäen jalkapallostadion, Vantaa.
  • 5.6. James Blunt – Myyrmäen jalkapallostadion, Vantaa.
  • 9.-11.6. Saaristo Open – Hovirinnan ranta, Kaarina.
  • 14.-17.7. Seinäjoen Vauhtiajot – Race & Rock Festivaali.
  • 15.-16.7. Downtown Calling – Helsinki, Tekniikan Museo
  • 5.-6.8. Iskelmäpuisto – Hämeenlinnan linnanpuisto, Hämeenlinna.
  • 6.8. Kolmas Nainen 40-vuotta juhla – Alavuden pesäpallostadion, Alavus.
  • 12.-13.8. North of Hell – Kuusisaari, Oulu.
  • 19.-20.8. Tapiola Festivaali – Tapiolan Urheilupuisto, Espoo.
  • Diandra Kesä yhdessä -kesäteatteri konserttikiertue 10 konserttia.