Feurety – Face Of Insanity

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 6.6.2012

Raahelainen Feurety julkaisi alkuvuodesta uuden demon ”Faces Of Insanity”. Demo tarjoaa kolme melodista death metal biisiä, joissa riffit ovat komeita ja vokaalit tulevat räkäiselle korinalla.

Feuretyn edellinen demo oli ”ihan ok” -kastia, vaikka sillä oli ongelmansa. Uutukainen ”Face Of Insanity” petraa ainakin soundien kanssa, sillä nyt tuotanto on ihan toimivaa. Myös hiukan monotoninen vokalistin tulkinta on saanut uutta voimaa ja jopa monipuolisuutta. Musiikillisesti mennään samoilla linjoilla kuin edeltäjänsä, eli biisit ovat keskitempoista melodista death metallia.

Feurety luottaa musiikissaan komeisiin kitarariffeihin ja vokalistin korinaan. Riffittely on välillä varsin tarttuvaa ja tuo aika ajoin mieleen Amon Amarthin. Mitään omaperäisyyden huippuja eivät riffit tai biisit ole, mutta suhteellisen toimivia tekeleitä. Kappaleet ovat yhtä aikaa raskaita ja tunnelmallisia. Biisirakenteet ovat selkeitä ja niissä on kivasti potkua, joskin kitarasoundeissa voisi vielä olla rouheutta enemmän.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hyvin oman tyylinsä löytäneen bändin uusi demo nostaa bändin pisteitä reippaasti. ”Faces Of Insanity” sisältää kolme toimivaa biisiä, joista omaksi suosikikseni nousi demon aloittava ”Pain Paradox” miehekkään kitaroinnin ansiosta. Myös demon päättävä ”1912” on viikinkihenkisyydessään varsin pätevä teos. Feurety on osoittanut kehittyvänsä, ja bändin nimi kannattaa painaa mieleen.

7/10

Kappalelista:
01. Pain Paradox
02. Feurety
03. 1912

http://www.youtube.com/user/OfficialFeurety?feature=mhee

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://www.myspace.com/563398986

Kirjoittanut: Janne Partanen

Luetuimmat

Uusimmat