”Fiilikset on niin kovat ja hyvät, ettei niitä oikein saa pidettyä kurissa” – haastattelussa paluun tekevä Catamenia
Heinäkuussa vuosien hiljaiselon jälkeen keikkalavoille nousee Kaaos Festivalissa, Vaasassa kotimainen Catamenia. Kaaoszine tiedusteli yhtyeeltä, millaisissa tunnelmissa paluuta ollaan tekemässä, mitä bändillä on suunnitelmissa ja fiiliksistään pääsi kertomaan myös bändin entinen vokalisti Mika Tönning.
Tervehdys, Catamenia! Kuka vastaa kysymyksiimme ja miten vuotenne on lähtenyt käyntiin?
Kysymyksiin vastailee Mikko, Riku ja Toni. Morjensta Kaaoszinen väki ja huikeasti kiitoksia viestistänne. Vuosi 2025 on lähtenyt rytinällä Cata-leirissä käyntiin ja nyt voi sanoa, että pitkään aikaan siellä kuuluisassa tunnelin päässä on valoa jo sen verran näkyvissä, että alkaa näköä haitata. Ihan pirun hauskaa ollut nyt treeneissä ja homma alkaa skulaa taas.
Bändi on viettänyt hiljaiseloa jo useamman vuoden, mutta tänä vuonna aiotte astua takaisin parrasvaloihin. Miksi aika on sille otollinen juuri nyt, ja oletteko suunnitelleet paluuta jo pidempään?
Mikko: Tosiaan useampi vuosi sitten päätettiin vetäytyä hieman taaemmaksi ”pakon” sanelemana keikkalavoilta lukuisten terveyshuolien vuoksi, samalla kuitenkin alettiin suunnittelemaan uutta tuotantoa. Heiteltiin ideoita puolin ja toisin ja muutamaan otteeseen oltiin jo kovasti aktivoitumassa, mutta eihän se homma mennyt kuin Strömsöössä.
Toni: Tämä ”pakon” sanelema sisälsi minulla esimerkiksi selän kanssa ongelmia, ja ennen kuin niistä olin toipunut, operoitiin muun muuassa olkapää, jonka kuntoutus ei sujunut niin kuin oli tarkoitus. Toipuminen venyi, eikä siinä kaukana ollut Tonin soittohommien hautaaminen.
Riku: Näihin aikoihin myös minulla meni oikea kyynärpää remonttiin ja sen jälkeiseen hoitoon. Sen jälkeen tulikin korona kyläilemään ja sotki suunnitelmat. Sitten olikin jälleen minun vuoroni jäädä sairastuvalle käden vuoksi – tällä kertaa oikean olkapään kiertäjäkalvosimen repeämän takia. Tässäpä ne viimeiset vuodet on sitten vierähtänyt, kunnes vihdoin viime vuonna päästiin jopa treenikämpille asti vähän fiilistelemään.
Mikko: No treenikselle vihdoin päästiin 2024 loppupuolella, mutta eipä sekään mennyt ihan kuten suunniteltiin, ja treenien jälkeen bändi oli laulajan verran vajaa. Se ilta siinä saunottiin ja tankattiin nestettä ja mietiskeltiin, mitäs helvettiä nyt tehdään. No tultiin porukassa siihen tulokseen, että ei tämä saunomalla ja juomalla kummene, että käännetäänpäs kirjassa sivua ja katsotaan mitä asialle olisi tehtävissä. Samoihin aikoihin saatiin teiltä viestiä, että olisi uusi festari tulossa 2025 kesällä, ja jossain yhteydessä oli meidät mainittu ja tiedusteltiin oltaisiinko kiinnostuneita tulemaan esiintymään. Meillehän tämä passasi kuin nenä päähän, ja taas oli sauna lämpeämässä ja juomat kylmenemässä.
Olihan meillä vielä hieman ylimääräistä puuhaa siinä samassa, kun miehistössä oli vajetta laulajan verran.
Sen verran vielä tuohon laulajan lähtöön, että siihen ei liity mitään draamaa eikä muutakaan ja hyvässä hengessä ollaan. Sovittiin myös porukassa, ettei lähdetä sen enempää avaamaan tätä asiaa – vaikka se saattaakin hyvin isoa osaa kiinnostaa. Elämässä tilanteet muuttuvat ja niiden kanssa sitä on jatkettava ja myös jatketaan eteenpäin.
Minkälaiset fiilikset paluun suhteen ovat tällä hetkellä ja mitä odotatte siltä eniten?
Mikko, Riku, Toni: Fiilikset on niin kovat ja hyvät, ettei niitä oikein saa pidettyä kurissa. Onhan tässä aktivoinnin yhteydessä kuitenkin vähän extraa, kun miehistössä on tullut muutoksia.
Millaisella kokoonpanolla Catamenia on tekemässä paluun?
Mikko: Catamenian kokoonpanoon kuuluvat tällä hetkellä kitaristit Riku Hopeakoski ja Sauli Jauhiainen, Toni Qvick hoitelee rummut, Jussi Sauvola käskyttää syntikkaa ja minä puolestani komppaan bassolla sitten loput mitä jää jäljelle tai mitä eivät halua. No sitten se laulaja, jonka verran vajaa bändi oli loppuvuodesta 2024. Totesimme heti, että uutta laulajaa ei todennäköisesti keretä ennen heinäkuun festareita löytämään, niin mitä tässä olisi tehtävissä. No päädyttiin sellaiseen tulokseen, että kysytääs yhtä ”tyyppiä” olisiko hän kiinnostunut tulemaan heittämään kesällä tuurauskeikan, joten laulussa tullaan kesällä näkemään Catamenian perustajanakin tunnettu Mika Tönning.
Mika, mikä oli ensimmäinen ajatuksesi, kun sinua pyydettiin esiintymään Catamenian kanssa?
Mika: Ensimmäisenä mieleeni tuli, että ensinnäkin on hieno kuulla että Catamenia on taas aktivoitumassa monen vuoden jälkeen, sillä onhan bändi tahkonnut jo yli kolme vuosikymmentä ja varmasti monet ovat odottaneet bändin paluuta Suomen metalliskeneen. Kun minua pyydettiin mukaan tällaiseen projektiin, oli ajatukseni ensin hieman kaksijakoiset, koska en ole kyseisten herrojen kanssa ihan hirveästi ollut tekemisissä, muuta kuin satunnaisten puheluiden kautta vuosien varrella ja mitä nyt sattunut joskus jossain herroihin vahingossa törmäämään. Kuitenkin juteltuamme asiasta hieman enempi, innostuin ajatuksesta todella paljon, sillä olihan Catamenia pitkään osa myös omaa elämääni ja tällainen ”paluu juurille” -tapahtuma voisi olla todella hieno kokemus meille kaikille ja myös faneille.
Catamenia on ollut osa suomalaista metalliskeneä jo pitkään. Miten näette bändin kehittyneen vuosien varrella, ja mikä on pitänyt liekin palamassa?
Mikko: Pahan kysymyksen heititte. Tässä vuosien saatossa ollaan kehitytty enemmän ehkä porukkana mitä yksilönä. Porukka on hitsautunut yhteen vuosien saatossa ja kun se toimii, on helppoa soittaa ja pitää hauskaa siinä samalla.
Mikko, Riku, Toni yhdessä: Se mikä pitää liekin palamassa on tietenkin fanit. He jaksavat vuodesta toiseen laittaa erinäisiä viestejä, kysellä kuulumisia, udella uudesta levystä ja niin edelleen. On vaan niin pirun hienoa soittaa keikkoja tällaisille faneille – ei voi kuin hattua nostaa, kun ovat jaksaneet vuodesta toiseen tsempata meitä.
Onko bändiltä odotettavissa lähitulevaisuudessa uutta musiikkia? Jos kyllä, niin voitteko paljastaa jotakin tulevista teemoista ja soundista?
Riku: Uutta musiikkia on tehty ja tehdään ihan koko ajan. Se milloin siitä pääsee fanit ja muut nauttimaan, ei tarkkaan osata sanoa. Se mihin suuntaan ollaan menossa, on niin sanotusti Catamenian historiassa taaksepäin. Palaillaan uusissa biiseissä sinne alkupään soundiin, mutta koitellaan tehdä se tyylillä ja toki uusilla koukuilla. Mutta tarkoitus on kuitenkin, että jokainen kuulee, että hetkonen, tuohan on Catamenia, tai ainakin kuulostaa siltä.
Teidät on kesällä mahdollista nähdä lavalla Kaaos Festivalissa, Vaasassa. Mitä keikalta on odotettavissa?
Mikko: No nyt kun kesän keikalla tullaan näkemään alkuperäinen laulaja, ollaan otettu settiin myös ehdolle vanhempaa materiaalia ja ehkäpä siellä kuullaan myös sellaisia biisejä, joita ei ole koskaan tai on harvemmin livenä kuultu. Lopullinen setti jää nähtäväksi mitä siihen tulee. Fiilistellään vähän porukassa treenikämpillä ja mennään sen mukaan, joten nähtäväksi jää.
Entäpä Mika, millaisissa tunnelmissa odotat tulevaa keikkaa?
Mika: Odotan keikkaa todella innolla, koska en ole herrojen kanssa tosiaan nähnyt kunnolla vuosiin ja nyt pääsemme muistelemaan hieman menneitä ja soittelemaan yhdessä pitkästä aikaa. Keikkasetti näyttää mielenkiintoiselle siinäkin valossa, että siellä tulee olemaan paljon vanhoja kappaleita, joita olen aikoinani laulanut satoja kertoja, mutta myös uudempaa materiaalia, joihin joudun panostamaan hieman enempi kun harjoittelen. Mutta hienoa nähdä, millainen show tulee olemaan!
Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia yhtyeellä on tässä vaiheessa?
Mikko, Riku, Toni: Kunhan tuo laulajan pesti saadaan taputeltua kuntoon, niin kyllähän se levyn työstäminen on selkeästi se seuraava missio. Kyllähän keikat ovat aina keikkoja, joten niihinkin on kyllä tarkoitusta panostaa, kunhan vain saadaan tosiaan hommat rullaamaan.
Ja Mika, mitä muita projekteja sinulla on työn alla tai suunnitteilla tällä hetkellä?
Mika: Tällä hetkellä minulla on vain yksi aktiivinen bändi Deimhal, jonka perustaja myös olen. Tyylimme on sinfoninen black metal ja mukana on vanhoja ystäviä, jotka ovat myös aikoinaan vaikuttaneet Catamenian kokoonpanossa. Olemme julkaisseet kaksi digitaalista EP:tä ja ensimmäisen keikan vedimme myös tänä keväänä, eli pääsin itsekin yli kahden vuosikymmenen jälkeen takaisin lavalle. Nyt keskitymme tekemään uusia kappaleita tulevalle pitkäsoitolle, joka toivottavasti valmistuu tämän vuoden puolella. Eli vapaa-aikana ainakin tietää mitä tekee, kun pitää harjoitella tulevaa kesän Catamenian keikkaa varten ja pitäisi myös yrittää säveltää kappaleita Deimhalin albumille.
Haluatteko lopuksi lisätä jotakin faneillenne ja Kaaoszinen lukijoille?
Mikko, Riku, Toni: Faneja ja Kaaoszinen lukijoita ei koskaan voi kiittää tarpeeksi, mutta kiitetään teitä kaikkia nyt kuitenkin. On kyllä aivan sikamahtavaa lähteä pitkästä aikaa Catamenian kanssa keikalle, ja toivottavasti mahdollisimman moni fani tulee paikalle. Tiedetään, että osa faneista on toivonut vuosia, että Mika tulisi joskus vaikka muutaman biisin vetäisemään keikalla, niin nyt ainakin heidän kannattaa olla kuulolla ja tulla paikalle. Ja tähän loppukaneetiksi voidaan vielä kerran sanoa, että aivan älyttömän iso kiitos faneille, jotka ovat kannustaneet ja tukeneet meitä, kun meillä on ollut hiljaiseloa ja vaikeuksia – iso, iso kiitos ja kunnioitus heille siitä! Herrat kiittää ja kumartaa syvään.