Final Void esittelee uuden vokalistin: Iiro Lücke liittyy mukaan bändiin
Tampereella vuonna 2012 perustettu melodista rockia ja metallia soittava Final Void on iloinen voidessaan ilmoittaa, että heidän kokoonpanonsa on saanut vahvistuksen uudella vokalistilla. Uusi jäsen liittyi bändiin kaikessa hiljaisuudessa vuoden 2025 huhtikuussa, alkuperäisen laulajan Tuomas Kotajärven lähdettyä yhtyeestä loppuvuodesta 2024.
Iiro tuo mukanaan uudenlaista energiaa ja omaleimaisuutta yhtyeen tuleviin projekteihin. Yhtye on innoissaan siitä, kuinka Iiro täydentää heidän soundiaan ja tuo uusia näkökulmia tuleville albumeille sekä live-esityksille. Uuden vokalistin mukana bändi on saanut tulevan levyn esituotannon valmiiksi, ja Final Void valmistautuu aloittamaan uuden levyn tuotannon vuoden 2026 alussa.
Final Void kommentoi:
”Olemme todella innoissamme siitä, että Iiro on nyt osa bändiämme. Hänen lahjakkuutensa ja energiansa ovat heti tuntuneet luonnolliselta osalta bändin dynamiikkaa. Uskomme, että Iiro tuo mukanaan jotain uutta ja raikasta, ja odotamme innolla tulevan levyn tuotannon aloittamista.”
Iiro Lücke kommentoi:
”On ollut mahtavaa tutustua viimein porukkaan, joka vie jatkuvasti yhtyettä eteenpäin määrätietoisesti säilyttäen aidon innon musiikkia kohtaan. On ollut hienoa päästä jälleen pitkän itsenäisen harjoittelun jälkeen käyttämään taitojani tässä projektissa yhdessä muiden taitavien soittajien kanssa. Löysin hyvin nopeasti paikkani ryhmästä, ja työskentely on ollut ainoastaan hauskaa ja vaivatonta tähän mennessä. Odotan suurella innolla ensimmäisiä julkaisuja ja esiintymisiä näiden tyyppien kanssa.”
Final Void aloittaa tulevan kolmannen levyn tuontatoa vuoden 2026 alussa.