Saksalainen Moonsorrowin jalanjäljissä kulkeva Finsterforst julkaisee 16. syyskuuta puoliksi covereita sisältävän EP:n nimeltä ”#YOLO”, joka on tehty ilmeisen kieli poskessa. En tosin tiedä, kenellä riittää huumorintaju folk metal -versioon esim. Michael Jacksonin poppihitistä ”Beat it”. Ei minulla ainakaan. Ja näinkin vakavamielisenä tosikkokirjoittajana yritän nyt jostain kaivella jotain järkeä tähänkin julkaisuun. Toisaalta, jos ajattelee, että levyn nimi ja nimikkobiisi viittaa ajatukseen ”You only live once”, niin voisi ajatella, että mitäpä tässä hermoilemaan? Ehkä sitä voi vain rauhassa istuutua ihmettelemään, miten miehet eivät koskaan kasva aikuisiksi. Mutta rajansa kaikella.

Finsterforst tarkoittaa suomeksi ”pimeää metsää”, ja viittaa konkreettisestikin saksalaiseen Schwarzwaldin vuoristoalueeseen, mistä bändi on kotoisin. Tuo käkikellojen koti ja lukuisten tarinoiden tyyssija on kyllä mainio paikka ammentaa sisältöä folk metaliin. Musiikillisestikin Finsterforst on aiemmilla julkaisuillaan ihan suhteellisen kelpo joukkue. Folkin ja bläkkiksen piirteitä iloisesti sekoitteleva bändi on tuotannossaa laajentanut sointiväriään paitsi folk-soittimilla (esim. tinapilli ja harmonikka), myös torvisektiolla. Mitä black metaliin tulee, niin samoja muusikoitahan soittaa/on soittanut saksalaisessa black metal -bändissä Cryptic Forestissa, joten on aika luontevaa, että jollain tavoin musiikilliset piirteet ovat leijuneet kahden bändin välillä.

”#YOLO:n” ensimmäinen puolisko mennään omalla tuotannolla. Hurjista, jopa yli 20 minuutin biiseistäkin tunnettu folkkiporukka täräyttää nyt lyhyesti. Pullonkorkki poksahtaa kuin varoituksena, että tätä levyä ei kannata selvin päin kuunnella. Sekoitus voimasointuja, blast beatiä, puhallinsoitinryhmää ja harmonikkaa avaa levyn ja takoo poljentoa tyyliin Finntroll. Paitsi, että Finntrollin äärimmäisestä kypsyydestä soveltaa folkkia metalliin omaperäisellä tavalla ei ole tietoakaan. Kun miettii Finntrollin varhaisempaakin tuotantoa ja pitkää polkua siihen, missä se nyt tukevasti jaloillaan seisoo, voi ymmärtää, mitä kaikkea on kypsyyteen vaadittu. Finsterforstilla on takanaan neljä varsinaista studioalbumia ja reilu kymmenvuotinen historia. Siinäkin ajassa voisi kyllä kehittyä paljon ja tehdä hupialbumin sijaan jotain muuta. Nyt on kuitenkin todettava, että nämä remurallikuorot ja mauttomat yhdistelmät eri musiikkigenreistä saavat ainoastaan toivomaan levyn loppumista.

Neljännen raidan, ”Hangover”, kohdalla mietin jälleen, miksi tämä EP on tehty? Ja käyttääkö tämä bändi kielen vaihtamista englanniksi herjana vai mitä? Kun coverit alkavat seuraavalla raidalla, alkaa jo tuntua, että koko folk metal -genreä pilkataan. En kehtaa edes kirjoittaa tähän coverin nimeä. Voi hyvää päivää.

Simon Schillinger (leadkitaristi) kirjoittaa bändin fb-sivuilla, että tämä EP on ”–excursion to great madness” ja edelleen, että ”Nobody needs to like that shit at all”. Siinäpä onkin aivan autenttinen näkemys tähän levyyn, jota en nyt taida vaivautua tämän enempää enää päivittelemään. Mikään siinä ei ole vaivan arvoista, ja itse vitsin pointti jää sekin täysin arvoitukseksi. Huumoriakin voi luoda tyylillä, mutta tämä ei ole huumoria. Tämä on ilvehtimistä.

3/10

Kappalelista:
1. Bottle Gods
2. Auf die Zwoelf
3. #YOLO
4. Hangover
5. Wrecking Ball
6. Beat it
7. Der durch die Scheibeboxxxer
8. Flasche leer
9. Das schlimmste ist, wenn das Bier alle ist
10. Wild Rover

Kirjoittanut: Sirpa Pelli