Fire From The Gods -yhtyeen neljäs studioalbumi ”Soul Revolution” ulkona nyt
Yhdysvaltalainen raskaan rockin ja räpin crossover-ilmiö Fire From The Gods julkaisi kovasti odotetun neljännen studioalbuminsa ”Soul Revolution”. Uutta albumia juhlistaakseen, yhtye julkaisi myös musiikkivideon ”Love Is Dangerous” -kappaleelleen.
”Ihmiset ovat saaneet viime aikoina tarpeekseen politiikasta ja kaikki vaativat muutosta. Kuinka voimme muuttaa maailmaa ympärillämme, jos emme ole itse valmiita muuttumaan? Uudistakaa mielipiteenne ja näkemyksenne. Tämä on meidän vallankumouksemme!”
– AJ Channer, laulaja
Albumilta saatiin etukäteen singlelohkaisut ”SOS”, ”Soul Revolution”, ”Thousand Lifetimes” sekä ”World So Cold”. Sinkut tutkiskelevat albumia läpileikkaavan tematiikan mukaisesti henkistä vallankumousta ja kehittymistä.
Syksyllä Fire From The Gods liittyi mukaan isolle Pohjois-Amerikan kiertueelle Five Finger Death Punchin, Megadethin ja The HUn kanssa. Yhtyeen keulahahmo AJ Channer kirjoitti raportin kiertueesta Knotfest-sivustolle.
Yhtyeen edellinen albumi, vuonna 2019 julkaistu ”American Sun” keräsi laajalti positiivista huomiota, jonka myötä yhtye päättikin viime vuonna tarjota faneilleen spesiaaliherkkua EP:n muodossa. ”American Sun (Reimagined)” sisältää fanien lempikappaleita albumilta riisuttuina akustisina versioina.
”Soul Revolution” -kappalelistaus:
- Soul Revolution
- SOS
- I N I
- Thousand Lifetimes
- Double Edged Sword
- Love Is Dangerous
- World So Cold
- Be Free
- The Message
- 8 Billion Rats
- Rapture (Fool Dem)
- Collapse