Firehousen laulajana tunnettu CJ Snare on kuollut

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 8.4.2024

Rockyhtye Firehousen laulajana tunnettu CJ Snare on kuollut 64-vuotiaana. Snaren kerrotaan lähteiden mukaan kuolleen taisteltuaan pitkään syöpää vastaan.

Yhtye vahvistaa Snaren kuoleman, ja tiedotteen mukaan laulaja löydettiin kotoaan kuolleena 5. huhtikuuta.

”Suurella surulla kerromme maailmalle, että olemme menettäneet veljemme CJ Snaren, rock and roll -soturin, laulajan ja Firehousen perustajajäsenen. Hän kuoli yllättäen kotonaan perjantai-iltana, 5. huhtikuuta 2024. Hän oli vasta 64-vuotias. Kuten kaikki tiedätte, CJ:n odotettiin palaavan bändin kanssa lavalle tänä kesänä leikkauksesta toipumisen jälkeen. Olemme kaikki täysin järkyttyneitä CJ:n ennenaikaisesta poismenosta. CJ oli kiistatta yksi sukupolvensa parhaista laulajalahjakkuuksista, joka kiersi maailmaa Firehousen kanssa taukoamatta viimeiset 34 vuotta”, yhtye kirjoittaa sosiaalisessa mediassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Rockmaailma on reagoinut Snaren kuolemaan. Muun muassa Poisonin, Night Rangerin, Quiet Riotin ja Warrantin jäsenet jakoivat osanottonsa somessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat