Fishbonelle uudet keikkapäivät

Kirjoittanut Teemu Hakala - 9.5.2012

Rytmikäs vaihtoehtoyhtye Fishbone tanssittaa Tampereella ja Helsingissä marraskuussa. Kuukausi sitten Angelo Mooren sairastumisen vuoksi peruuntuneille Fishbonen kevään keikoille on löydetty uudet päivämäärät. Skan, punkin, rockin, funkin ja soulin meneväksi paketiksi käärivä Fishbone esiintyy keskiviikkona 21. marraskuuta Tampereen Klubilla ja torstaina 22. marraskuuta Helsingin Nosturissa.

Kevään keikoille ostetut ennakkoliput käyvät sellaisinaan uusille keikoille tai ne voi palauttaa korvausta vastaan Tiketin toimipisteisiin 31.8.2012 mennessä. Uudet ennakkoliput tulevat myyntiin Tikettiin tänään keskiviikkona 9. toukokuuta.

Fishbone on yksi Kalifornian 1980-luvun tärkeistä crossover-bändeistä. Red Hot Chili Peppersin ja Jane’s Addictionin tavoin Fishbone saavutti jo varhain suurta suosiota. Erityisesti vuoden 1988 albumi Truth and Soul sai osakseen hyväksyntää sekä kriitikoilta että ajattelevilta rockin ystäviltä. Fishbone tarjoaa kuulijalle vahvan tanssittavan kokemuksen lisäksi myös yhteiskunnallista ajateltavaa, mm. rasismi ja eriarvoisuus saavat kuulla kunniansa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Fishbonessa vaikuttaa yhä kolme alkuperäisjäsentä. Laulaja-saksofonisti Angelo Mooren, basisti Norwood Fisherin ja vuonna 2010 bändiin palanneen trumpetisti-laulaja ”Dirty” Walter A. Kibby II:n lisäksi yhtyeessä soittavat rumpali John Steward, kitaristi Rocky George, kosketinsoittaja Dre Gipson ja vetopasuunaa repivä Jay Armant.

Fishbonen viimeisin äänite, lokakuussa 2011 ilmestynyt Crazy Glue -ep todistaa, että ryhmä on yhä iskussa. Skan keinunta, metalliset riffit ja vahva puhallinosasto iskevät tavalla, johon vain Fishbone kykenee. Party at Ground Zero jatkuu vuonna 2012 Suomessa!

Fishbonen tähänastiseen uraan voi tutustua myös dokumenttielokuvassa Everyday Sunshine, jossa klassisen yhtyeen merkitystä omalle uralleen todistavat mm. Flea, Les Claypool, Gwen Stefani, Mike Watt ja Ice-T.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

KEIKAT:
ke 21.11.2012 Tampere, Klubi (K-18)
Liput 18 e (+ toimituskulut ennakkoon Tiketistä)
Liput 20 e (ovelta, mikäli ei loppuunmyyty)

to 22.11.2012 Helsinki, Nosturi (ei ikärajaa / rajattu anniskelualue K-18)
Liput 22 e (+ toimituskulut ennakkoon Tiketistä)
Liput 22 e (ovelta, mikäli ei loppuunmyyty)

Liput tulevat myyntiin Tikettiin ke 9.5.2012.

http://fishbone.net
www.elmu.fi
www.klubi.net
http://www.tiketti.fi/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat