Fit For A King julkaisi tulevan ”Lonely God” albumin nimikkokappaleen musiikkivideon kera

Kirjoittanut Teemu Hakala - 30.5.2025

Texasilainen metalcore-yhtye Fit For A King on julkaissut uuden singlen ”Lonely God”, joka toimii samalla tulevan albumin nimikkoraitana. Kappale sai rinnalleen myös musiikkivideon, joka on nyt katsottavissa alta. Biisi antaa vahvaa viitettä siitä, että bändin soundi on entistäkin intensiivisempi ja särmikkäämpi.

Uusi albumi ”Lonely God” ilmestyy 1. elokuuta Solid State Recordsin kautta. Kyseessä on yhtyeen kahdeksas studioalbumi, ja se pitää sisällään 12 kappaletta sekä nipun nimekkäitä vierailijoita. Mukana ovat muun muassa Motionless In White -yhtyeen Chris Motionless, Alpha Wolfin jäseniä sekä The Plot In You -solisti Landon Tewers, joka kuullaan jo aiemmin julkaistulla singlellä ”Technium”.

Levyn tuotannosta ja miksaamisesta on vastannut Dan Braunstein, jonka meriittilistalta löytyvät esimerkiksi Spiritbox ja Dayseeker. Lopputulos on odotetusti raskas, moderni ja siloittelemattoman rehellinen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Yksi albumin odotetuimmista raitoja on päätöskappale ”Witness The End”, jolla kuullaan Chris Motionlessin vokalisointia. Kyseinen yhteistyö sai ensimmäisen vihjeensä, kun Motionless paljasti albumin olemassaolon etuajassa Sonic Temple -festivaalin lavalla.

  1. Begin The Sacrifice
  2. The Temple
  3. Extinction
  4. No Tomorrow
  5. Shelter
  6. Monolith (feat. Alpha Wolf)
  7. Lonely God
  8. Between Us
  9. Sentient
  10. Blue Venom
  11. Technium (feat. The Plot In You)
  12. Witness The End (feat. Motionless In White)