Five Finger Death Punch ja In Flames tarjoilivat maailmanluokan metallikeikan loppuunmyydyssä Hartwall Areenassa
Marraskuisena iltana Hartwall Areenalla nähtiin tiukkaa modernia metallia kolmen hienon yhtyeen voimin. Illan pääesiintyjänä toimi omassa genressään legendan statusta nauttiva, Ruotsin Göteborgista ponnistava In Flames. Yhtyettä voidaan pitää yhtenä kyseisen kaupungin oman ”Göteborg-metallin” pioneereista ja kansainvälisesti menestyneimmistä yhtyeistä. Ennen In Flamesia esiintyi jo useamman vuoden kansainvälistä mainetta kerännyt, useita metallin tyylejä hienosti yhdistelevä yhdysvaltalainen Five Finger Death Punch.
Ensimmäisenä yhtyeenä illan sai kunnian aloittaa Kalifornian kultahammasrannikolla, Orange Countyssa perustettu Of Mice & Men, joka on yhtyeenä allekirjoittaneelle melko tuore tuttavuus. Tutustuin yhtyeeseen vasta reilu vuosi sitten ja tykästyin erityisesti silloisen vokalistin, Austin Carlilen tunteikkaisiin puhtaisiin osuuksiin. Carlile sairastaa Marfanin oireyhtymää, joka äityi niin pahaksi, että laulaja joutui jättämään yhtyeen melko tarkkaan vuosi sitten. Korvaaja löytyi onneksi yhtyeen sisältä, basistina vuodesta 2012 asti toimineen Aaron Pauleyn ottaessa haltuun sekä murinat että puhtaat osiot. Bändi aloitti jo puolisen tuntia ovien avautumisen jälkeen, joten mökkiä ei tuohon mennessä oltu saatu lähellekään täyteen. Innokkaimmat ja selkeästi yhtyettä katsomaan tulleet fanit kuitenkin liimautuivat lavan eteen diggailemaan yhtyeen hienoa, joskin lyhyttä esiintymistä. Bändille oli varattu ainoastaan puolen tunnin slotti, johon ehdittiin rypistää yhteensä kuusi kappaletta.
Tyhjähkö iso tila on usein miksaajalle ongelmallinen paikka, eikä tämäkään tehnyt poikkeusta. Soundit olivat valitettavan puuroiset, puhtaistakaan lauluosuuksista tahtonut saada kovan kaiun takia selvää. Yhtyeen levyt, etenkin tuoreemmat ovat hienosti tuotettuja ja biiseissä on hienoja jippoja, jotka kuulostavat mahtipontisilta, ajoittain jopa eeppisiltä. Kokonaisuutena hienon yhtyeen esitys jäi kuitenkin jokseenkin latteaksi, eikä esitys ainakaan itselleni antanut sellaista wau-efektiä, mitä ehkä olin jossain määrin odottanut. Uskoisin, että yhtyeen esitys pääsisi paremmin oikeuksiinsa Tavastialla, Nosturissa tai vastaavassa klubiympäristössä. Vaikka albumien soundeja ja live-esitystä ei pitäisikään raa’asti verrata toisiinsa, ovat jälkituotannossa tehdyt kikkailut nykyaikaa ja täten mielestä kuuluvat oleellisena osana myös livetilanteisiin. Tästä syystä toivonkin näkeväni yhtyeen tulevaisuudessa sille kenties paremmin sopivassa salissa. Lisäksi jäi hieman harmittamaan, että kuultuihin kuuteen kappaleeseen ei mahtunut yhtäkään henkilökohtaisista suosikeistani. Eli siinä ainakin minulle yksi syy lisää nähdä yhtye uudelleen!
Mainos päättyy
Illan toisesta esityksestä vastasi jo useampaan kertaan Suomessa vieraillut, niin ikään Yhdysvalloista Las Vegasista lähtöisin oleva Five Finger Death Punch. Itselläni oli aikoinaan kunnia olla todistamassa yhtyeen ensimmäistä Suomen keikkaa Nosturilla ja pääsin jopa heittämään nopeat läpät jätkien kanssa bäkkärillä. Jos illan käynnistäneen yhtyeen esitys jäi hieman vaisuksi, niin samaa ei voi sanoa tästä aktista. Ensimmäisenä kappaleena kuultiin ”Lift Me Up”, joka antoi selvästi suuntaa siitä, mitä setiltä olisi luvassa. Soundit olivat heti todella tuhdit ja tuplabasarit takoivat järisyttävällä voimalla heti alusta asti. Aivan aluksi laulumiksauksissa oli pientä sanomista, mutta tilanne korjaantui heti ensimmäisen biisin aikana, eikä sen jälkeen äänimaailmastakaan ollut mitään valittamista. Tupa oli täyttynyt ja huomattava osa yleisöstä oli tullut paikalle nimenomaan tämän yhtyeen takia.
Etenkin vokalisti Ivan Moody huomioi hienosti paikalle tullutta yleisöä ja vaikutti ajoittain olevan hyvinkin tunteikkaalla päällä. Kellekään ei liene epäselvää Moodyn kamppailu alkoholiongelmien kanssa ja hän toi asian avoimesti esille myös välispiikeissään. Lavarakenteisiin ja efekteihin oli panostettu ja ne tukivat hienosti tanakkaa ja erittäin ammattimaisesti vedettyä, ajoittain jopa spektaakkelinomaista metallikonserttia. Keikan aikana tapahtui kolme hienoa fanien henkilökohtaista huomiointia, joista ensimmäinen tapahtui ”Jekyll And Hyden” jälkeen. Eturivissä olleella katsojalla oli aitaa vasten yhtyeen seinälippu, jonka Moody pyysi itselleen. Fani selvästi empi hetken, mutta Moodyn ”Stop fucking around” kehotuksen jälkeen lippu löysi tiensä laulajan käsiin. Kaikki yhtyeen jäsenet raapaisivat nimmarit lippuun ja se palautettiin onnelliselle omistajalleen aplodien saattelemana. Toinen tapaus sattui heti seuraavan ”Burn MF” – kappaleen aikana, jolloin Moody kehotti yleisöä crowd surfingiin. Yleisöstä löytyi yksi rohkea tyttö, joka pääsi palkinnoksi yhtyeen kanssa lavalle jorailemaan kappaleen loppuun. Kolmas muisto onnekkaalle fanille tapahtui konsertin loppupuolella, kun ennen encorea Moody arpoi yleisöstä perinteisen nimmareilla varustetun baseball-mailan uuden omistajan. Kokonaisuudessaan Five Finger Death Punchin keikka jätti erittäin positiivisen vaikutelman ja tarjosi yleisölle juuri sitä, mistä tällaisissa areenaluokan esityksissä on kyse. Soundit olivat hyvät, soitto oli jämäkkää ja yhtye hoiti muutenkin homman kotiin erittäin ammattimaisesti. Mikäli et ole ko. yhtyettä vielä livenä nähnyt, kannattaa se ehdottomasti tarkastaa mahdollisuuksien mukaan!
Tähän asti hienon illan päätti melodisen death metallin ruotsalainen suurnimi, In Flames. Yhtye on perustettu vuonna 1990 ja kuuluu ehdottomasti oman genrensä uranuurtajiin. Pitkästä historiastaan huolimatta yhtye on kyennyt aina uusiutumaan ja tuomaan musiikkiinsa nykyaikaisia elementtejä, ollen silti uskollinen juurilleen. Ensimmäisenä kappaleena kuultiin ”Drained”, jonka yhtye soitti mystisesti lavan eteen vedetyn verhon takana. Odottava tunnelma sai arvoisensa lopun, kun seuraavana kuultu ”Before I Fall” tärähti tulille. Verhon putoaminen paljasti huikeat lavarakenteet, valoshown ja muut efektit. Rummut ja koskettimet oli nostettu kolmen metrin korkeuteen isojen valokuutioiden päälle. Muutenkin koko lava oli yhtä isoa valopintaa, johon heijastettiin kappaleiden teemojen mukaisia taustakuvia, värejä ja muita efektejä.
Moitteen sijaa ei löytynyt sen puoleen yhtyeen soitannasta tai Anders Fridénin laulusta. Kokemus huokui yhtyeen esiintymisestä heti alkumetreiltä lähtien, eikä In Flamesin todellakaan tarvitse hävetä uudempien ja ehkä tuotetumpien yhtyeiden rinnalla. Itse olen todistanut yhtyeen esiintymistä aina klubikeikasta isoon festarikeikkaan asti. Kaikissa on omat hyvät – kuten myös huonot – puolensa, mutta mielestäni areenaympäristössä saadaan tasapainoisimmin tuotua esiin tällaisen kokonaisuuden parhaat puolet. Äänentoisto ei livetilanteessa luonnollisesti ole ikinä niin hyvä, kun toivoisi ja kompensaatio on haettava jostain muualta. In Flames vei metallikonsertin visuaalisuuden sellaiselle tasolle, joka on verrattavissa Musen Olympiastadionin konserttiin vuodelta 2013. Settilistalle oli onnistuttu kasaamaan tyylikäs pakkaus niin yhtyeen varhaisempaa tuotantoa, kuin modernimpaakin tarjontaa. Kokonaisuus oli erittäin toimiva ja voin hyvillä mielin todeta, että kyseessä oli tähän mennessä hienoin näkemäni In Flames konsertti. Vaikka klubikeikoissa on oma intiimi viehätyksensä, on silti virkistävää ajoittain päästä todistamaan tyylikästä ja ammattimaisesti toteutettua audiovisuaalista kokonaisuutta. Mikäli yhtye kuuluu suosikkeihisi, suosittelen ottamaan yhtyeen kiinni käynnissä olevan kiertueen aikana!
Teksti: Tuomas Piispanen
Kuvat: Teemu Siikarla