Five Finger Death Punch @ Hartwall Arena

Five Finger Death Punchin Zoltan Bathory kertoo bändin uuden ”Afterlife” -albumin nimen taustasta: ”Meillä kummallakin on ollut kuolemanrajakokemus”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 18.5.2022

Suomeen heinäkuussa kahdelle keikalle saapuva yhdysvaltalainen metallijätti Five Finger Death Punch julkaisee seuraavan ”AfterLife” -nimisen albuminsa elokuun 19. päivä Better Noise Musicin kautta.

Nyt yhtyeen kitaristi Zoltan Bathory kertoo tuoreessa Loudwiren haastattelussa, mistä albumin nimi on peräisin.

Bathory kertoo, että niin hän kuin solisti Ivan Moody ovat kumpikin käyneet lähellä kuolemaa ja kokeneet niin kutsutun kuolemanrajakokemuksen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Syy, miksi kutsuimme sitä Afterlifeksi, on se, että Ivanilla ja minulla on pari yhteistä kokemusta, jotka ovat yleensä yksityisiä asioita, joista ihmiset eivät puhu, mutta meillä molemmilla oli kuolemanrajakokemuksia tuonpuoleisesta elämässä. Jos pääset puhumaan ihmisille, jotka ovat olleet hetken julistettuina kuolleeksi, sinulla on tietysti paljon kysymyksiä.”

Seuraavaksi Bathory kuvaili, miltä tuntuu, kun elämä vilisee silmien edessä:

”Jos asiaa tarkastelee sillä tavalla, se on lineaarinen ajattelutapa. Kun siis sanotaan, että jokin välähtää silmien edessä, käsityksesi siitä tietystä asiasta kuulostaa siltä, että yksi asia tapahtuu toisensa jälkeen, koska niin mielemme ajattelee – ihmismieli ajattelee lineaarisesti, ainakin jokapäiväisessä tietoisessa tilassamme… se on sidottu aikajanaan.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Kun siis sanot: ’Elämäni välähti silmieni edessä’, kuvittelet sen melkein kuin elokuvan. Se ei ole niin. Kaikki tapahtuu kerralla. Joten olet tietoinen kaikesta kerralla, se on melkein kuin mielesi räjähtäisi näihin miljardiin pieneen osaan ja olet yhtäkkiä tietoinen kaikista tapahtuneista asioista – kaikesta samaan aikaan.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat