In Flamesin vuosien 1994-2000 aikana julkaisema viiden albumin suora on kiistatta yksi olennaisimpia osia ruotsalaisesta death metallista, ja varsinkin niin sanotusta Göteborg-soundista puhuttaessa. Toisaalta bändin kymmenen albumin katalogin jälkimmäinen puolisko on vienyt yhtyettä kerta toisensa jälkeen poispäin alkuaikojensa ilmaisusta, vuonna 2006 julkaistun ”Come Clarityn” ollessa kitaravoittoisemmalla soundillaan eräänlainen säännön vahvistava poikkeus. Vaan mitä tarjoaa yhtyeen 11. studioalbumi; jatketaanko kahden edellisen levyn viitoittamalla tiellä, vai otetaanko suunnaksi perinteisempi ja tietyllä tapaa turvallisempi ilmaisumuoto, kuten kahdeksan vuotta sitten?

Ennakkosiivuina rieskan 11 kappaleen kokonaisuudesta on tarjoiltu kappaleet ”Rusted Nail” ja ”Through Oblivion”, jotka eivät ainakaan kovin rivakkaa menoa lupaa. Kun avausraita ”In Plain Wiew” ei sekään varsinaisesti purukalustoa kurkkuun lyö, ovat ärjymmän mäiskeen ystävät todennäköisesti heittäneet kirveen jo kaivoon. Toisaalta voidaan ihan aiheellisesti kysyä, että kuka enää tänä päivänä realistisesti odottaakaan bändiltä musiikillista selkäsaunaa?

”Everything’s Gone” saa kulmat kohoamaan alun rajulla, joskin lyhyellä rypistyksellä ja tätä seuraavalla pomppuriffillään. Anders Fridénin paikoin ärsyttävästi nariseva puhdas soundi kuitenkin syö säkeistöjen tehoa, eikä kappale onnistu hyvästä yrityksestä huolimatta kovinkaan kummoista vaikutusta tekemään. Samankaltaisista ongelmista kärsii itse asiassa muukin levyn raskaampi osasto. Esimerkiksi ”When The World Explodesin” nykivä riffi on tehty lukemattomien corebändien toimesta ties kuinka monet kerrat, eikä kappaleen Stone Sour -henkinen jenkkijynkky-riffikään omaperäisyydellään juhli. Kun kaiken lisäksi naisvokalistilla varustettu kertosäe tuo gootahtavuudessaan mieleen ennemminkin toisen Göteborg-soundin pioneerin, Dark Tranquillityn, kuin In Flamesin, tiivistyy kappaleeseen tavallaan koko bändin tämän hetkinen ongelma – aikanaan genren säännöt määritellyt ja valtavana innoittajana toiminut bändi on taantunut edelläkävijästä perässähiihtäjäksi. Musiikillinen uudistuminen on toki sallittua ja jopa suotavaa In Flamesin ikäiselle bändille, mutta omilla vahvuuksillaan se ei ole oppipojilleen pärjännyt enää aikoihin.

”Siren Charmsin” vahvuus onkin selkeästi enemmän melodiapuolella, kuin jyräosastolla. ”Paralyzedin”, ”With Eyes Wide Openin” ja ”Monsters In The Ballroomin” kertosäkeet toki menisivät periaatteessa vokalistia vaihtamalla läpi sellaisenaan 30 Seconds To Marsin tai My Chemical Romancen levyillä, mutta jättävät kuitenkin vahvemman muistijäljen kuin kenties yksikään kappale parilla edellisellä albumilla. Vaan eipä näistäkään ”Take This Lifen”, ”Leechesin” tai vaikkapa ”Only For The Weakin” kaltaisiksi korvamadoiksi ole. Vaikka tarttuvuutta albumilta löytyykin, In Flamesin statuksella kulkevalta bändiltä on lupa odottaa ja vaatia edelleen, parin heikomman esityksen jälkeenkin, enemmän kuin muutama kohtuullisesti onnistunut emokertsi.

Uudemman In Flames -tuotannon ystäviä ”Siren Charms” tuskin pahasti pettää, toisaalta vanhan materiaalin nimeen vannovien ei kannata kovin suuria odotuksia ladata. Levyä voidaan pitää loogisena jatkumona ”A Sense Of Purpose”- ja ”Sounds Of A Playgroud Fading” -albumeille, joten In Flamesin suhteen kaikkiruokaisille se tarjoaa ”ihan ok” -tason musiikkikokemuksen.

6½/10

Kappalelista:
1. In Plain View
2. Everything’s Gone
3. Paralyzed
4. Through Oblivion
5. With Eyes Wide Open
6. Siren Charms
7. When the World Explodes
8. Rusted Nail
9. Dead Eyes
10. Monsters in the Ballroom
11. Filtered Truth

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

http://inflames.com/

Kirjoittanut: Toni Lehtonen