Flat Earthin toinen albumi virittää kokeellisen rocksoundin äärimmilleen – Arviossa ”High On Lies”

Kirjoittanut Ilona Pakarinen - 20.8.2022

Suomalainen superyhtye Flat Earth julkaisee 2. syyskuuta toisen pitkäsoittonsa. Yhtyeen rivistöstä löytyy entisiä jäseniä niin HIMistä kuin Amorphiksestakin. Yhtyeen toinen albumi ”High On Lies” sykkii kokeellisemmalle rocksoundille, ja yhtye on tuottanut sen itse. Albumin miksauksesta vastasi, HIMinkin taustajoukoista tuttu, Tim Palmer.

Albumin aloittaa hieman yksiulotteinen rockralli ”Enough Abused”. Aloitusta vahvemmalla soundilla jatkaa jopa hetkittäin eeppinen kappale ”Adore”. Kappale kuultiin jo aiemmin maistiaisena tulevalta albumilta, ja se teki jo silloin vaikutuksen musiikillisilla koukuillaan. ”Every You” tarjoilee yhtyeen rauhallisempaa puolta. Kappale sisältää jopa sinfonisia elementtejä, mikä lisää kappaleen mielenkiintoa. Seuraavana kuultu ”Brother” jatkaa kokeellisemman rockin tiellä, mikä ei kuitenkaan täysin avaudu sen toivomalla tavalla. Mikko Lindsrömin taitava kitarasoolo tiivistävää kappaletta kuitenkin hieman kohti miellyttävämpää kuunteluelämystä.

Draining By Your Flame” on tähän astisista kappaleista mielestäni toimivin kokonaisuus. Anthony Pikkaraisen laulu kertosäkeen osalta nousee erityisesti oikeuksiinsa. ”Neverhappyn” leijuva tunnelma vie kauas 70-luvun rockmaailmaan, mutta kertosäkeen kompakti rytmi palauttaa jo kuullun takaisin nykypäivään. ”Let It Rain” sisältää tuhdin annoksen progressiivistä kiukkua, jota omalta osaltaan jatkaa kappale ”Motherfknway”, johon niinikään lisää ryhdikkyyttä Lindströmin kitarasoolo. Albumin päättää vallan mainio päätöskappale ”Pinman”, josta huokuu musiikin teon tuoma hyvä meininki.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”High On Lies” tarjoilee vallan meheviä proge- ja grunge-elementtejä, jotka jäävät hieman liian irrallisiksi toisistaan. Albumi jättää kuitenkin innostavan janon siitä, miltä uudet kappaleet kuulostavat livenä. Olen nähnyt Flat Earthin livenä vuosia sitten edesmenneessä Nosturissa. Keikka oli aivan mielentöntä musiikillista ilottelua ja sisälsi hetkiä, jotka olivat kuin paluu 90-luvun grungen menestysvuosiin. Yhtyeen voi nähdä keikalla 5. lokakuuta Helsingin On The Rocksissa.

Kappalelista:

  1. Enough Abused
  2. Adore
  3. Every You
  4. Brother
  5. Draining By Your Flame
  6. Neverhappy
  7. Let It Rain
  8. Motherfknway
  9. Pinman

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat