Kemistä alunperin nouseva trio Flesh Roxon julkaisee toisen täyspitkänsä 10.4.2015 kotimaisen Stupido Recordsin kautta. Yhtye, joka itse luokittelee musiikkinsa punk/horror rockiksi, on ollut hyvin esillä viimeisen muutaman vuoden ja ahkera keikkaileminen luultavimmin johtikin nykyisen levytyssopimuksen syntymiseen. Tämä todistaa jälleen kerran sen viime aikoina keskustelussa olleen aiheen, että vain ja ainoastaan kovalla työllä saavutetaan tuloksia, ja että hyvälle musiikille löytyy aina julkaisija ja/tai kustantaja. Tietysti myös lahjakkuudella on varmasti sormensa pelissä tässä yhtälössä.

Levyn aloittaa vahvasti kappale ”Walking With The Death”, joka esittelee Roxonin tuttua linjaa nopeassa ja menevässä ulosannissa. Tätä täydentää laulaja Nicky Rothénin ääni, joka mielestäni on yksi syy yhtyeen erinomaisuuteen. Rakenne toimii hyvin ja duurivoittoinen kertosäe saa pakostakin jalan polkemaan tahtia. Tästä jatkaa pikapikaa ”Out Of Control”, joka esittelee yhtyeen hieman slovarimaisempaa ja bluesimpaakin tyyliä. Tempo on hiukan hitaampi, mutta groovea ei tästäkään paketista puutu. Toimii myös hyvänä kontrastina aikaisemmalle lähestymistavalle.

Tästä jatkaa ”Let’s Alcohol”, joka esittelee ensikertaa levyllä vieralevan Andy McCoyn kitarointia. Kappale on selvästi hittimateriaalia ja rokkaava kertosäe nostaakin kappaleen tähän mennessä levyn parhaaksi. Kahden eri korkeudelta soitetun kitaran yhdistelmä tuo myös mukavaa vaihtelua peruslinjaan, kuten tekevät myös lyhyet soolot. Samaista vierailevaa herraa kuullaan niinikään loistavassa ”Cocaine”-kappaleessa, ja myös digisinkkuna julkaistussa biisissä ”God Sent Me to Hell”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Näiden kahden peruslinjan, joista nopeampaa, sanoisinko punk-voittoisempaa, edustavat mm. kappaleet ”Devil’s Cry” ja ”Love and Hate”, ja hitaampaa ja slovarimaisempaa raidat ”Drown Together” ja ”Kill Your Boyfriend”, lisäksi läsnä on myös aikaisemmalta levyltä tuttu, mutta silti kenties hieman yllättävä, elementti. Sitä edustaa mm. levyn keskivaiheilta löytyvä ”Road” ja osittain myös levyn päättävä ”Poisonous Wine”. Tämä linja on lähellä joka country-tyyliä ja on tunnelmallisempi ja tunteellisempi kuin muuten niin raaka ja rokahtava linja. Tämä ei ole suinkaan huono asia, tosin itse olisin ehkä jättänyt täysin akustisen kappaleen levyä päättämään, kuten debyytin nimikkobiisi ”Born To Lose”.

Parhaaksi kappaleeksi nostaisin yhdeksännen raidan ”Love And Hate”. Sen nerokas sointukulku, tunnelataus ja lyyrillisestä ulosannista huokuva teiden yhdistämisen raadollisen kauneuden ideaaliin pyrkivä sanoma nosti kyyneleen silmäkulmaani.

Odotin sekä innolla että pelolla tätä Roxonin toista levyä. Syy tähän oli se, että debyytin onnistuessa niin loisteliaasti oli yhtyeellä varmasti paineita, aikaisemman menestyksensä siivittäminä, luoda uusi kokonaisuus, joka olisi yhtä eheä kuin edeltäjänsä. Tässä on tietyllä tasolla onnistuttu, mutta sanoisin yhtyeen ennemminkin jalostuneen kuin kehittyneen. Tällä en tarkoita, etteikö kehitystä olisi tapahtunut, vaan sitä, että sen ohella, että vanhat tutut elementit ovat edelleen tallella, on mukaan tullut myös uudenlaisia monitasoisempia nyansseja, jotka toimivasti sekoittavat pakkaa sen aikaisemmasta tasajakoisuudesta. Levy ei peittoa edeltämäänsä debyyttiä, mutta se esittelee uuden Flesh Roxonin, jonka eteen avautuva näkymä on rajoittamaton.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

8/10

Kappalelista:

01. Walking With The Death
02. Out Of Control
03. Let’s Alcohol
04. Devil’s Cry
05. Road
06. Drown Together
07. Cocaine
08. God Sent Me To Hell
09. Love And Hate
10. Kill Your Boyfriend
11. Poisonous Wine

Official Facebook

Kirjoittanut: Tuukka Franck

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy