The Fleshtones Helsinkiin kesäkuussa

Kirjoittanut Niko Kuusela - 19.5.2011

Garagerockin uranuurtaja The Fleshtones saapuu vierailulle Suomeen kesäkuussa. Myyttisessä CBGB´sissä vuonna 1976 perustettu yhtye julistaa rock´n´rollin ilosanomaa Bar Loosessa Junk Club!:lla sunnuntaina 5. kesäkuuta. The Fleshtonesia lämmittelee bändin hengenheimolainen The Flaming Sideburns. Keikan liput ovat myynnissä Tiketissä.

Aikalaisistaan The Fleshtones on yksi harvoista bändeistä, jonka ura on jatkunut näihin päiviin asti. Vielä yli kolmenkymmenen vuoden jälkeenkin The Fleshtones on säilyttänyt energiansa ja intohimonsa musiikin tekemiseen. Tämän osoittaa myös yhtyeen viimeisin studioalbumi ”Brooklyn Sound Solution”, jolla vierailee legendaarinen Patti Smithin kitaristi Lenny Kaye.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

The Fleshtones-keitoksessa yhdistyy vastaansanomattomasti garagerockia, punkia ja soulia 50- ja 60-luvun maustein. Tuloksena on bilerockia, jonka yhtye on itse vaatimattomasti nimennyt Super Rockiksi. Villin livebändin maineessa oleva yhtye sai riehaantuneen vastaanoton Suomessa keväällä 2009 Helsingin Bar Loosessa ja Tampereen Vastavirta-klubilla.

Illan livebändien lisäksi yleisöä tanssittaa Dj Mustapha Million.

KEIKKA:
Junk Club! The Fleshtones + The Flaming Sideburns + Dj Mustapha Million
Su 5.6.2011 Helsinki, Bar Loose
Ovet klo 20, ikäraja K-22

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

LIPUT:
10 euroa + mahd. toimituskulut Tiketin myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-1-1616 (1,69 euroa/min+pvm) ja netistä www.tiketti.fi
Ovelta 12 euroa, mikäli lippuja on vielä jäljellä.

Luetuimmat

Uusimmat