Flock Of Dimesin ”Head Of Roses” on pelkistettyä ja orgaanista indiepoppia, joka puhuttelee kuulijaansa

on yhdysvaltalaisen Jennifer Wasnerin perustama yhtye, joka on tähän päivään mennessä julkaissut EP:n ja kaksi pitkäsoittoa. ”Head Of Roses” ilmestyi tänä keväänä ja antaa kuulijalle kymmenen kappaleen verran melankolissävytteistä indiepoppia, joka istuu hyvin vaikka kesäpäivän soittolistaksi.

Flock Of Dimes ei ole Wasnerin ainoa yhtye, vaan muusikko on luonut musiikkia vuodesta 2006 Wye Oak -kokoonpanossa. Wye Oak on julkaissut kuusi albumia Wasnerin kanssa, minkä myötä onkin selvää, että hän on viidentoista vuoden aikana muotoutunut taitavaksi muusikoksi. Tämä kuuluu myös Flock Of Dimesin uusimmalla albumilla, jolla Wasner on lauluosuuksien lisäksi hoitanut osan kitaran, basson, pianon, kosketinsoittimien kuin rumpujen osuuksista.

Vaikka Wasner vastaa monista asioista ”Head Of Roses” -albumilla, ei kyseessä ole kuitenkaan hänen henkilökohtainen projektinsa, vaan albumilla kuullaan peräti kahdeksaa muutakin muusikkoa. Perinteisten rock-yhtye soittimien lisäksi levyllä kuullaan saksofonia, selloa, trumpettia ja elektronisia sovituksia. Tästä voikin päätellä, että ”Head Of Roses” on äänimaailmansa suhteen hyvin monipuolinen.

2 Heads” aloittaa albumin harmonisessa tunnelmassa, kun ”Price Of Blue” yllättää kuulijan vaikeroivalla ja surumielisellä ulosannillaan. Suhteessa edellisiin, ”Two” on leikkisä ja iloisen kuuloinen, jonka jälkeen melankolinen ”Hard Way” saakin aikaan vahvan kontrastin. Kappaleen laahaava melodia istuu hyvin osaksi vokalistin apaattista tulkintaa, joka menee paikoitellen hyvin lähelle Nothing But Thievesin Conor Masonin äänen kanssa.

Kuten monien yhtyeiden kohdalla, myös Wasnerin ääni on yksi yhtyeen instrumenteista, ja siten merkittävässä roolissa. Hänen äänensä antaa lisäkauhallisen melankoliaa Flock Of Dimesin indie pop -soundiin, joka on omimmillaan rauhallisissa ja jopa harmonisissa äänimaisemissa. Tästä erinomaisia esimerkkejä ovat oikeastaan jokainen teos ”Walking”-kappaleen jälkeen. ”Head Of Rosesin” jälkipuolisko on ikään kuin pyhitetty harmoniselle ja ilmavalle, mutta myös puhuttelevalle ulosannille.

Ottamatta kantaa sen enempää Wasnerin aiempiin julkaisuihin Flock Of Dimesin tai Wye Oakin suhteen, antaa ”Head Of Roses” vakuuttavan ja visionäärisen käsityksen Flock Of Dimesista ja Wasnerista. Vaikka albumilla kuullaan elektronisen musiikin elementtejä, on äänimaisema kokonaisuudessaan hyvin orgaanisen ja myös pelkistetyn kuuloinen. Kappaleissa on vahvoja tunnelatauksia, joita erityisesti Wasnerin laulu nostaa esille. Vaikka ”Head Of Roses” ei edustakaan tyylisuuntia, joita yleensä kuuntelen, on tästä pitkäsoitosta kuitenkin helppo löytää sen hienous ja taidokkuus.

9/10

Kappalelista:

  1. 2 Heads
  2. Price Of Blue
  3. Two
  4. Hard Way
  5. Walking
  6. Lightning
  7. One More Hour
  8. No Question
  9. Awake For The Sunrise
  10. Head Of Roses

Flock Of Dimes Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Kommentoi julkaisua