Flogging Molly – Speed Of Darkness

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 1.6.2011

Kelttipunkin yksi suurista nimistä, Flogging Molly, on saanut valmiiksi uuden ”Speed Of Darkness” -kokopitkänsä. Yllätys oli mieluinen kun lätty ilmestyi postilaatikkoon – ja se lähtikin suoraan levysoittimeen pyörimään. Yhtye kumartaa uutukaisellaan vahvasti 80-luvun punkrockille.

Ahkerana Suomen vierailijanakin tunnettu bändi yllättää jollain tavalla ainakin allekirjoittaneen. Yhtyeen aikaisempi tuotanto (erityisesti ”Drunken Lullabies” -albumi) oli räyhäkkää ja nopeatempoista punkkia. Kaksi viimeisintä levyä tuli kuunneltua läpi kuuluisalla hälläväliä-asenteella, eikä niistä jäänyt oikein mitään käteen.

Kuten jo mainitsin, heti ”Speed Of Darkness” -raidasta alkaen, tulee selväksi, että yhtye on ainakin Sex Pistolsia ja Ramonesia kuunnellut. Nimikkoraita tarjoaakin levyn parasta punkimpaa materiaalia, sillä säkeistömelodiat jäävät mukavasti päähän jylläämään. Myös kakkosraita ”Revolution” tarjoaa jämäkämpää meininkiä. Loppupäässä lisäksi ”Oliver Boy” tarjoaa vähän enemmän sitä vanhaa Flogging Mollya. Myös räjähtävä kertosäe tekee tästä kappaleesta levyn parhaimmistoa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vaikka hitaampia kappaleita on levyllä useita, ovat ne mielestäni hienon kuuloisia. Erityisesti ”The Present State Of Grace” on kaunista kuultavaa ja nostaa hymyn suupielille. Toisena hyvänä esimerkkinä kappale ”So Sail On”, joka jää varmasti päähän soimaan. Balladit nousevat levyllä yllättävän suureen asemaan, mutta kun niissä onnistutaan näinkin hyvin, se ei haittaa. Toiseksi viimeinen kappale, ”A Prayer For Me In Silence”, tuo myös vahvasti mieleen irkkumusiikin legendan The Dublinersin.

Kaiken kaikkiaan Flogging Molly tarjoaa jälleen ihan ok-levyn. Verrattuna esimerkiksi Dropkick Murphysiin, levy ei kuuntelijalle ”räjähdä” niin suuresti. Mutta tietysti nämä ovat makuasioita. Varmasti löytyy ihmisiä, jotka tästä levystä pitävät enemmän kuin DKM:stä. Varmaa on se, että herkkua on luvassa jokaiselle kelttipunkin ystävälle.

7/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

1. Speed Of Darkness
2. Revolution
3. The Heart Of The Sea
4. Don’t Shut ’Em Down
5. The Power’s Out
6. So Sail On
7. Saints & Sinners
8. This Present State Of Grace
9. The Cradle Of Humankind
10. Oliver Boy (All Of Our Boys)
11. A Prayer For Me In Silence
12. Rise Up

http://www.myspace.com/floggingmolly/

Kirjoittanut: Sami Haapoja

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat