Flotsam and Jetsam solmi levytyssopimuksen Napalm Recordsin kanssa – uusi albumi luvassa vuonna 2026

Kirjoittanut Teemu Hakala - 29.9.2025

Yhdysvaltalainen thrash- ja power metal -veteraani Flotsam and Jetsam on allekirjoittanut maailmanlaajuisen levytyssopimuksen Napalm Recordsin kanssa. Yhtye työstää parhaillaan kuudettatoista studioalbumiaan, jonka odotetaan ilmestyvän ensi vuoden puolella.

Yhtyeen kitaristi Michael Gilbert kertoi olevansa innoissaan yhteistyöstä ja odottavansa vahvan suhteen rakentamista Napalmin kanssa. Levy-yhtiön A&R-johtaja Sebastian Münch puolestaan totesi bändin viimeisimpien julkaisujen ”Blood In The Water” ja ”I Am The Weapon” osoittaneen, että bändi on edelleen merkittävä voima thrash- ja power metalin kentällä.

Tuleva levy ilmestyy lähes 40 vuotta debyyttialbumin ”Doomsday For The Deceiver” jälkeen, ja uusi sopimus viitoittaa tietä tuoreelle luvulle yhtyeen pitkässä urassa. Viime vuosien aktiiviset kiertueet ja vahvat julkaisut näyttävät selvästi, että bändi on hyvässä vireessä kohti seuraavaa vaihettaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy