Flow Festival 2014 @ Helsinki 8.–10.8.2014 Osa 3 / 3

Flow Festival Live 2014Sunnuntai sarasti hieman kiireellisissä merkeissä, sillä olimme luvanneet valmistaa aamupalabrunssin majoituksen tarjonneelle kaverille. Kiire tuli lähinnä sen takia, kun kyseinen kaveri oli poistumassa melkoisen varhain pois asunnosta ja ruuan valmistukseen sai taas menemään hyvän tovin aikaa. Pyttipannu oli melko tuhti brunssi, mutta ainakin sillä jaksoi itsekin pitkälle. Festarointi kun ei ole ihan kevyttä settiä.

Päivä alueella aloitettiin Iisan parissa, kera kahvin ja suklaakakun. Yleisöä oli paikalle saapunut jo varhaisessa vaiheessa yhtä paljon kuin lauantaina SMG:n keikalla oli illemmalla, eli kiinnostava esitys lienee kyseessä. Tänä vuonna Iisan live-esiintymistä on todistettu livenä jo kolme kertaa ja näin kolmannella kertaa alkaa jo toivoa uuttakin materiaalia esitettäväksi; setti kun on joka kerralla rakentunut samojen palikoiden perustalle. Ilmeisesti sama vaivaa myös rumpalia, joka näytti vieläkin yhtä kyllästyneeltä kuin Provinssissa. Iisa on joka tapauksessa soma, vaikka sillä onkin aina melko hämmentävät asusteet yllään. Pysähdyimme hetkeksi tutustumaan vielä toistaiseksi katsomattomaan Adel Abidinin taideteosta “Love For You Is A Duty…”. Pimeässä huoneessa kaksi uskonnollisuuteen viittaavaa maalausta kävi “keskustelua” taustalla soivan biisin sanojen mukaan. Sanat viittasivat jossain määrin sairaaseen parisuhteeseen, joskin monissa uskonnoissa tuntuu toistuvan sama “I love you/I hate you”-näkökulma.

Tästä siirryttiin Siniselle teltalle vilkaisemaan Tuomoa, joka todettiin hyvin pikaisella kuulemalla hissimusiikkia paremmaksi taustamusiikiksi. Kokonaisvaltaisesti harmitonta, ei herättänyt seurueessa suuria tunteita. Päätimmekin jatkaa matkaa Voimalaan, jossa Tomoko Sauvage soitti…. vettä? Neidolla kun oli edessään neljä vatia vettä ja vielä tankoihin ripustettuna muutama muki, joista hiljalleen ripeksi vettä alla oleviin maljoihin. Posliiniset vadit olivat eri kokoisia ja niihin kaikkiin oli mitä ilmeisimmin asennettu mikrofonit veden alle. Astioissa oli eri määrä vettä ja artisti siirteli sitä tarpeen mukaan kulhosta toiseen. Tämä sai aikaan erilaisia ääniä, joita sitten tallennettiin sampleriin. Ei tätä aivan musiikiksi ehkä voine kutsua, sillä kyseessä oli mielestäni enemmänkin performanssi. En oikeastaan ihmettelisi vaikka tämän ajatus olisi joskus keksitty tiskatessa. Liian pitkään kuunnellessa tämä olisi voinut aiheuttaa kiireen saniteettitiloihin.

Sin Cos Tan Flow 2014Kiire tuli taas muutenkin, sillä Mustan teltan lavan oli vallannut kotimainen konemusiikkiduo Sin Cos Tan. Päivälleen kaksi vuotta taaksepäin samainen orkesteri oli esiintynyt ensimmäistä kertaa ikinä näillä samoilla festivaaleilla, kun itse korkkasin oman urani Flow-kävijänä. Melko vaatimaton tapa aloittaa tällä kokoonpanolla, eikä tahti ainakaan ole hidastumassa, sillä kahdessa vuodessa on julkaistu nyt kolme levyä. Mutta tällä kertaa velvollisuudet veivät valitettavan nopeasti kohti Tiivistämön nimeä kantavaa painekattilaa.

Tiivistämössä käynnisteli esiintymistään Death Hawks. Tarjolla oli pikamatka suoraan 70-luvulle. Tämä kävi ilmi paitsi bändin soundista, myös vaatetuksesta. Bändin esiintymisessä oli miellyttävä, hieman shamanistinen tunnelma, vaikka miksaaja ei ollutkaan musiikin kanssa aina samalla aaltopituudella. Keikalla olisi voinut sujuvasti vähän jortsutellakin, mutta Tiivistämön veitsellä leikattavaa muistuttava ilmanala alkoi ahdistaa. Asiaa ei myöskään helpottanut se, että porukkaa oli kuin pipoa 20 asteen pakkasella. Oli siis pakko hankkiutua ulos viilenemään ja se toteutettiin Rieslingillä Real Estaten esiintyessä Balloonin alla. Bändistä ei jäänyt juuri muuta sanottavaa, kuin ihan kivaa kesämusiikkia. Sopi mainiosti viinin taustalle.

Rieslingin loputtua lähdettiin kurkistamaan Blue Tentissa esiintyvää Blood Orangea, joka oli aivan vähän ennen Flow’n esiintymistä joutunut Yhdysvalloissa pahoinpidellyksi. Tämä selvästi haittasi esiintymistä, mutta sinnikkäästi mies vain veti keikkansa. Musiikki olikin lähempänä soulia kuin olettamaani r’n’b:ta, joten musiikki tuntui mukavammalta kuin olin odottanut. Ei tämä silti aivan ominta mukavuusaluetta ollut, joten suuntasimme ruokailemaan ennen illalla odottavaa raivokasta juoksemista keikalta toiselle.

Tällä kertaa eniten houkutteli Richard McCormickin Food Truck, jossa tarjolla oli sushiburritoja. Tämähän tarkoitti käytännössä leikkaamatta jätettyä makisushia, jossa täytteet olivat vähän fuusioitua tavaraa länsimaiden kanssa. Oma valintani oli California Sunshine Lobster Burrito. Ja Avec tilasi Rainbow Salmon Burriton. Pilkunviilaaja minussa kitisi, ettei sellaista olekaan kuin rainbow salmon, mutta ruokaa maistellessa pilkunviilaus unohtui aika nopeasti, sillä nyt oltiin niin tajuttoman herkullisen materiaalin äärellä, että ei festariruuaksi olisi uskonut ollenkaan. Tämä taisi tosin päteä ihan riippumatta kojusta, Flow’ssa kun tunnetusti on vähän erilaista festivaaliruokaa kuin muualla.

Janelle Monae Flow 2014Ruuan jälkeen jäätiin fiilistelemään Janelle Monaén keikan ajaksi nurmikolle. Keikan näki ja kuuli aivan näppärästi sinne asti. Näkeminen tosin piti toteuttaa screenin kautta, mutta se riitti varsin mainiosti. Neiti Janelle oli yksinkertaisen tyylikäs, mutta ei kyse aivan ollut Kaaoksen edustamasta musiikkisuuntauksesta. Kuulosteltiin silti keikkaa melko pitkälle, sillä musiikki toimi varsin miellyttävänä taustamusiikkina, vaikkei r’n’b noin ylipäätään ole koskaan ollut itselleni mikään maata mullistava juttu.

Seuraava pikavisiitti tehtiin Siniseen telttaan, jossa Røyksopp aloitteli keikkaansa. Tässä vaiheessa saatoin jo sanoa, että ärsytti aivan massiivisesti nämä koneellisten alternativeproduktioiden päällekkäisyys perinteisempien alternativeproduktioiden kanssa. Sama ilmiö kun toistui sekä Sin Cos Tanin, että Røyksoppin kohdalla. Pitänee toivoa että nämä saadaan vielä omille keikoilleen Tampereelle, ettei jää ihan valtavasti harmittamaan jortsuttelun jääminen vähälle. Røyksopp oli vetänyt teltan aivan täyteen asti ja tunnelma oli katossa. Juuri kun olimme lähdössä kohti Tiivistämöä ja Beastmilkiä huomattiin “What Else Is Theren” alkusoinnut ja allekirjoittanut kieltäytyi lähtemästä mihinkään. Kyse on kuitenkin itselleni siitä Røyksoppin THE-biisistä. Robyn, joka oli tämän keikan toinen pääesiintyjä “Do It Again”-EP:n johdosta, ei tähän mennessä ehtinyt edes lavalle, mutta suunta oli otettava Tiivistämöön.

Koska lähes koko festivaaliyleisö oli tunkeutunut Blue Tentiin kuuntelemaan Røyksoppia, oli Tiivistämössä jopa melkoisesti tilaa. Tämä puolestaan tarkoitti, että siellä pystyi muun muassa hengittämään ja edelleen keikasta pystyi jopa nauttimaan. Bändin nokkamies Khvost on tuttu myös sellaisista kokoonpanoista kuin Dödheimsgard ja Hexvessel. Kaikki kolme ovat täysin toisistaan poikkeavaa materiaalia, mutta miehen ääni tuntuu toimivan missä tahansa yhteydessä. Voisin melkein sanoa samaa kuin Jori Hulkkosesta, kaikki mihin Khvost koskee on kultaa. Beastmilkin materiaali on pääasiassa post-apokalyptista punkia ja setti toi varsin r’n’b-painotteiseen päivään mukavasti raskautta että luonnetta. Khvost osaa ottaa yleisönsä, kuten Hexvesselin keikalla tuli todistettua jo alkuvuodesta, mutta muun bändin esiintyminen jätti toivomisen varaa. Kuitenkin loistava vokalisti nostaa bändin statusta “ihan ok:sta” “toimivaksi”. Khvostin hieman aavemainen tapa vokalisoida elävöitti koko show’ta. Bändin setti koostui ei-niin-yllättäen pääasiassa “Climax”-levyn biiseistä. Erityisesti “Fear Your Mind”, “Death Reflects Us” ja “Surf The Apocalypse” saivat yleisön melkolailla pähkinöiksi. Bändi Khvostia lukuunottamatta tuntui puolestaan heräilevän vasta viimeisen biisin, “Cold World”, aikana. Biisit ovat sen verran vakuuttavia, että uutta materiaalia jään odottamaan mielenkiinnolla, mutta samaan aikaan toivon, että muu bändi tottuu paremmin esiintymiseen. Pönötys ja suorittaminen eivät saa aikaan järin innostunutta tunnelmaa. Tällä kertaa yleisön miellyttäminen jäi pelkästään Khvostin harteille.

Outkast Flow festival Live 2014Festivaalin pääesiintyjän paikkaa piti tänä vuonna 20-vuotista uraansa juhlistava OutKast. Jos otetaan huomioon kaksikon aikaisemmin suuresti otsikoissa ollut välirikko, tuntui esiintyminen sujuvan ilman suurempia ristiriitoja. Yleisölle vittuilun olisi kuitenkin voinut jättää aivan kokonaan pois. Englantia kohtuullisen hyvin ymmärtävä suomalaisyleisö ei varmasti arvosta sellaisia kommentteja kuin “I don’t care if you’re gonna have a good time, we will!” tai “I won’t bother to talk too much, you won’t understand it anyway!”. Esiintyminen itsessään oli melko mitäänsanomatonta, ne muutamat biisit jotka itselleni olivat tuttuja loistivat poissaolollaan. Jälkeenpäin kuulin, että “Miss Jackson” ja “Hey Ya” oli soitettu, luonnollisesti setin loppupuolella.

Poistuimme kuitenkin Tiivistämöön, jossa yhdysvaltalainen räkäpunk-orkesteri Big Ups riehui lavalla. Räkäpunk on paljon lähempänä omaa mukavuusaluetta, ja median fokusta, kuin hiphop, joten viihdyin välittömästi paremmin. Menosta todisti muun muassa se, että keikalle oli muodostunut pieni, mutta intensiivinen mosh pit. Bändin vokalisti oli ainakin riittävän sekopäinen tuollaisen keikan vetäjäksi. Kaavat näissä biiseissä heitettiin välittömästi turhina romukoppaan ja biisien teemat vaihtelevat ei-kiinnostuksesta vittuuntuneisuuteen, aivan kuin kunnon punkissa kuuluukin. Biisejä, eikä sen enempää keikkaa itseään, ei ollut pilattu pituudella. Setti oli raivokas, reilun puolen tunnin ajatus- tai tunneoksennus – pääasiassa hyvin vihainen sellainen.

Räkäpunkin raivokkuuden jälkeen oli hyvä suunnata iltapalalle. Mieli teki ihan valtaisasti hampurilaista, mutta vilja-allergiastani johtuen joutui vähän säätämään. Grotesk kuitenkin tarjosi mahdollisuuden tilata hampurilaisen ilman sämpylää, sillä pihvi oli täyslihainen ja erinomaisen maistuva. Ranskanperunat pihvin kaverina tekivät myös oikein hyvää ja jaksoi vielä suunnata illan viimeiselle rutistukselle Siniseen Telttaan.

Die Antwoord Flow festival Live 2014Die Antwoord oli vetänyt sunnuntai-illan viimeisenä esiintyjänä yllättävän paljon yleisöä ja huomattavan äänekästä sellaista vielä. Bändin materiaali on puhdasta seksiä, väkivaltaa ja mielenvikasuutta, kieroutuneessa harmoniassa keskenään. Itselleni suurin ongelma bändin kanssa on ehkä se, että naisvokalisti näyttää ja kuulostaa lapselta, mutta puhuu biiseissä hyvinkin röyhkeästi seksistä ja väkivallasta. Jossain määrin pelottavaa on se, kuinka suosittu bändi teemoistaan riippumatta on naisten keskuudessa. Hämmentävää oli sekin, että tämä sunnuntai-illan brainmolestation oli koko festivaalin eniten elämää yleisöön saanut esitys. Crowdsurfaaminen on kuulemma Suomessa hyvin kiellettyä, mutta Die Antwoord päätti rikkoa sitäkin rajaa. Kaiken kieroutuneisuuden, alastomuuden ja kiroilun ohella bändin miesvokalisti hyppäsi yleisön sekaan. Kovin pitkään tuota ei kestänyt selvinpäin ja seuraava aamu oli varustettu huomattavan aikaisella herätyksellä, joten oli pakko suunnata kohti unta.

Festivaali oli kokonaisuudessaan erinomaisen viihdyttävä ja herkullinen. Pääsi käymään jälleen jännän ääreltä sinne toiselle äärelle. Toivon mukaan ensi vuonna uudestaan. Kaaoszine kiittää ja kuittaa!

Teksti: Nina Hurme
Valokuvat: Adriana Dobrin

Kommentoi julkaisua