Flow Festivalilla vieraili viikonloppuna yhteensä 57 500 kävijää

Flow 2014Lähes loppuunmyydyn päätöspäivän kohokohtia olivat muiden muassa Outkastin kaksikymmenvuotisjuhlakeikka, energinen Janelle Monáe, Lumia Blue Tentin äärimmilleen täyttäneet Die Antwoord ja Röyksopp & Robyn sekä Black Tentin tunnelman nostattaneet Jungle ja Blood Orange. Takapihalla järjestettiin puolestaan jo perinteeksi muodostunut Perhesunnuntai, jonka ohjelmassa oli musiikkia ja Circus Helsingin sirkuskoululaisten ohjelmanumeroita.

’ssa oli tänä vuonna yhteensä lähes 130 esiintyjää, useita taideinstallaatioita ja elokuvia. Laadukkaasta ruokatarjonnasta vastasi 30 ruokamyyjää. Tänä vuonna järjestettiin ensimmäistä kertaa myös uusi puheohjelmakokonaisuus, Flow Talks Lunch Sessions.

Flow Festivalin vuoden 2014 kumppaneita ovat pääyhteistyökumppani Microsoft, kumppanit Brand Factory, Clear Channel, Heineken, Helsingin Sanomat, Raha-automaattiyhdistys, Red Bull Music Academy, RGB, Stopteltat, Sun Effects, Yellow Tail, Yle, luovat kumppanit Anima Boutique, Byroo, Cocoa, Esmes Digital, Tsto ja ympäristökumppanit Helsingin Energia, Neste Oil ja Pöyry.

Tapahtumaa tukevat Helsingin kulttuurikeskus, Music Finland ja Opetus- ja kulttuuriministeriö.

www.flowfestival.com
www.facebook.com/FlowFestival
www.twitter.com/FlowFestival

Kommentoi julkaisua