Flow Festivalille saapuvat R&B-lahjakkuus NAO sekä soul-tähti Seinabo Sey

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 10.4.2019

Helsingin Suvilahdessa 9.–11. elokuuta järjestettävälle Flow Festivalille on vahvistunut jälleen uusia esiintyjiä. Flow’hun saapuu elektronisesta musiikista ja funkista ammentava brittiläinen R&B-lahjakkuus NAO, jonka viime lokakuussa julkaistu toinen albumi ”Saturn” sai ylistäviä arvosteluja mm. Guardianissa, Sunday Timesissa ja NME:ssä. NAOn on ennustettu nousevan kansainväliseksi supertähdeksi, ja hän on ehtinyt tehdä yhteistyöä mm. Mura Masan, Disclosuren, 6lackin ja Nile Rogersin kanssa. Festivaalilla esiintyy myös rikkaasta ja sielukkaasta lauluäänestään tunnettu ruotsalais-gambialainen Seinabo Sey. Vastustamattomilla popkoukuillaan valloittava soul-artisti julkaisi viime vuonna loistavan vastaanoton saaneen toisen albuminsa ”I’m a Dream”. Flow-esiintymisensä on vahvistanut myös kotimaisen musiikin terävintä huippua edustava Pariisin Kevät. Yhtyeen seitsemäs albumi julkaistaan elokuussa ja kokoonpano nähdään Flow Festivalilla levynjulkaisukeikallaan. Lisäksi Flow’ssa esiintyy debyyttialbuminsa kesäkuussa julkaiseva karismaattinen laulaja-lauluntekijä Elias Gould, joka ihastutti kuulijat vuonna 2015 debyyttisinglellään ”Huvilakatu”.

Yhteensä festivaalilla esiintyy lähes 150 artistia. Voit katsoa tähän mennessä julkistetut artistit Flow’n sivuilta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat