Flow-tiloissa 2022 – Perjantai ja virtuaalista virtuaaliin

Suomen suurimpiin musiikkifestivaaleihin lukeutuva Flow Festival järjestettiin jälleen parin vuoden tauon jälkeen. Huimaan 90 000 kävijän yleisöennätyksen saavuttaneet juhlat vietettiin aurinkoisissa merkeissä, joista toimituskin pääsi nautiskelemaan. Voit lukea perjantain tunnelmia alta.

Helsingin Suvilahdessa järjestettävä Flow ei ehkä kävijäkunnaltaan täysin yhteen mene lehtemme lukijakunnan kanssa, mutta löytyneepä todennäköisesti edes muutama kiinnostunut. Festivaali on kuitenkin olemassaolonsa aikana tuonut Suomeen esiintyjiä aina My Bloody Valentinesta Iggy Popiin, joten huomion arvoiset festarit kyseessä loppujen lopuksi ovat. Ei hätää, Knotfest-rapsa tulee samalta viikonlopulta sitten jossain vaiheessa!

Ensin puitteet läpi, sitten asiaan: Flow on saanut viime vuosina sosiaalisen median puolella kritiikkiä hieman ahtaana ja tungoksellisena festarina. Ruoka maksaa paljon, niin myös kalja – jonottaakin saa peräti minuuttikaupalla. Perjantain osalta järjestelyhämmennystä aiheutti tosin lähinnä porttien avaaminen vartti ennen ensimmäistä esiintyjää; ei välttämättä mikään maailman vaikein este oikaista hyvällä määrällä sisäänkäyntejä, mutta paperilla homma hämäsi ja huvitti. Jonot ruokaa, vessoja ja jäätelöä varten olivat toki pitkiä, mutta eivät sinänsä ainakaan perjantain osalta poikenneet sen koommin omista festarikokemuksista.

Oman ensimmäisen Flowni avasi päälavalla jo mainitusti vartti porttien aukeamisen jälkeen aloittanut Antti Autio. Viime vuosien hennon nosteen jälkeen kuluvana vuotena julkaistu kolmas täyspitkä ”Kaikki talot huojuu” vaikuttaa tuoneen suosion uudelle tasolle – syystäkin, sillä onhan kyseessä myös oikein hyvä levy. Melankolian ja kaihoisan optimismin rajamailla pomppiva materiaali toimi kesäpäivässä kuin mukava varjo auringonpaahteessa. Mikäli ”Kaikki hyvin”-kappale ei ole vielä päässäsi tämän kesän aikana soinut, suosittelen suomaan kunnian itsellesi tämän tekstin saattamana.

Perjantai ei ohjelmistoltaan ehkä järisyttävän suuria rockelämyksiä tuonut, mutta mieleenpainuvaa löytyi vaikka mitä: Pehmoaino voisi hyvinkin olla Suomen versio Poppysta jos laulajalle suotaisiin lisää ajoittain setin läpi kuulunutta kovaäänisempää materiaalia, Erika Vikman on elävä esimerkki hauskanpidosta tanssittavan musiikin välityksellä ja ibe voisi yhtä hyvin massiivisen telttalavasetin perusteella olla kansainvälisesti menestynyt megatähti tekemässä valtavaa paluuta Suomeen. Tässä vaiheessa tuli tosin vietettyä enemmän aikaa aluetta tutkien ja vettä juoden, sillä kuumakin oli kuin mikä.

Jarv Is…, eli Pulpista tunnetun Jarvis Cockerin uusimman projektin ensimmäistä Suomen keikkaa ehdittiin hetken odottamaan, sillä bändin piti alunperin saapua koronapandemian takia ensimmäiseen peruttuun Sidewaysiin pari vuotta sitten. Debyytti ”Beyond the Pale” nappasi tuolloin, kuten myös perinteisen festareita edeltävien kuuntelupänttäyssessareiden aikana. Tosin nyt ei tuntunut yhtä hyvin lähtevän, sillä tässä vaiheessa ajatukset olivat enemmän päälavan seuraavassa esiintyjässä – harmi, sillä Cockerin lavaeleet olivat kaikessa hölmöydessään turhamaisen coolin patsastelun antiteesi, joita olisi itsessään seurannut vielä hetken pidempään. Sentään sain jälleen yhden britpop-legendan ruksattua pois näkemislistalta ja Pulp ilmoitti sopivasti aktivoituvan keikkojen suhteen taas lähiaikoina. Sidewaysissa nähdäänkin siis, kenties?

Jos jokin yhdistää kahdenkymmenen paremmalla puolella olevia, harva taitaa tehdä sen konkreettisemmin kuin jaetut kokemukset MTV:n musiikkivideotarjonnasta. Blur-laulaja Damon Albarnin ja taiteilija Jamie Hewlettin kehittämä virtuaalibändi Gorillaz edustaa tätä aikakautta ja sen luomaa nostalgiaa täydellisesti, sillä harva projekti on tuottanut yhtä paljon visuaalista sisältöä varsinaisen musiikin jatkeeksi. Harmi tosin, että kuvaajat passitettiin keikan ajaksi pois lavan edustalta. Bändin ensimmäinen keikka Suomessa oli julkistuksena huomiota herättävä, eikä tätä voinut olla odottamatta innolla. Sosiaalinen media oli festareita edeltävien viikkojen aikana täynnä ihmisiä etsimässä juuri perjantaille lippua, joten paikalle olisi todennäköisesti enemmänkin janonnut.

Flow on osittain tullut tunnetuksi hienoista puitteista varsinaisesti nähdä keikkoja ja Gorillaz on tunnettu runsaasta visuaalisesta annista, joten luonnollisesti illan aikana sai odottaa näkevän puitteiden yhteen hyvin pelaamista. Lavan kolmelle massiiviselle näytölle heijastettiin kappaleiden aikana niin soitettujen kappaleiden musiikkivideoita kuin näiden ulkopuolelle rakennettuja visuja. Musiikkivideoiden pyörittäminen suoraan taustalla saattaa paperilla vaikuttaa hämmentävältä idealta, mutta Hewlettin suunnittelemien hahmojen seikkailut sopivat tähän tarkoitukseen mahtavasti, antaen jonkinasteista tarinallisuutta kahden tunnin pituiseen keikkaan. Hienoja hetkiä koettiin myös keikan loppuvaiheilla, kun De La Soulin Pos ja festareilla seuraavana päivänä esiintyvä Freddie Gibbs saapuivat heittämään säkeistöä ”Feel Good Inc.”– ja ”Clint Eastwood”-hittien aikana. Jonkin verran on kuitenkin mietittävä, olisiko tämä keikka toiminut yhtä hyvin ilman nostalgiafaktoria.

Festarikesä ei taida olla täysi ilman Huoratroniin törmäämistä, joten sopivasti Aku Raski oli paikalla Suvilahden Kattilahallin lavalla Deconstructed-keikalla. Kattilahallin ohjelmisto koostui tänä kesänä festareiden kokeellisimmasta päästä, joten tiedotteiden lupaama ennennäkemätön ja ainutlaatuinen mahdollisuus kuulla tuottajan materiaalia uudessa uskossa sai luvan toimia illan päättäjänä. Flown nettisivuilta löytyvä pätkä ”Se on katarttinen musiikillinen hyökkäys. Verta, hikeä ja kyyneleitä, jonka lopuksi tuntee itsensä paremmaksi ihmiseksi” kuvailee menoa hyvin – painavaa soundia, riepottelevaa rytmiä ja vaikka mitä. Ei ihme, että Raski on soittanut Tuskassakin, sillä kotiin talsiessa olisin yhtä hyvin voinut olla juoksemassa ympyrää muiden mustapaitaisten synkistelijöiden kanssa jalkojen pakotuksen määrän perusteella. Eka päivä pulkassa, lauantaina uusiksi!

Teksti: Thomas Frankton
Kuvat: Samuel Järvinen (Instagram)