FM2000 – Carina II

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 10.3.2014

FM2000, tuo Pieksämäen System of a Down, laittoi asiat niin hyvään malliin, että antoi uuden ”Carina II”-albuminsa kuunneltavaksi ilmaiseksi Soundcloudiin, Spotifyhin sekä Bandcampiin. Levyn on huhuttu olevan yhtyeen viimeinen, mikä tietysti aiheuttaa jännitystä ja huolta. Edellisen ”Opium Grillin” (2010) jälkeen miehistö on kokenut muutoksia mm. laulaja-basisti Teemu “Sebu” Seppälän lähdettyä bändistä. Sebun ääni kuuluu mielestäni Suomen parhaisiin, ja onkin harmillista, ettei tuota talenttia enää kuulla ainakaan FM2000:n riveissä. Laulajan peesin onkin ottanut haltuunsa yhtyeen pääjehu Antti “Rota” Junttila mysteerisen olemuksensa kanssa. Kaksi uutta jäsentä, pitkä tauko edellisestä studioalbumista ja fanikunnassa kasvanut jännite luovat bändille paineita. Saas nähdä, miten vanha Toyota jaksaa kuljettaa.

Vanha kone yskähtää käyntiin toisella starttiyrityksellä. Levyn ensimmäinen, sinkkunakin julkaistu musiikkivideokappale “Jack” ei nimittäin aukea edelleenkään. Kuvittelin tämän aukeamattomuuden johtuvan teema-albumista, mutta ei se vaan asiayhteydenkään kanssa toimi. Hitaasti kiihtyvä rakkine tämä Carina, varsinainen vauhti saadaan päälle vasta lähestyttäessä matkan puoliväliä, kappaleessa, jolle on annettu raa’asti nimeksi “Kuolema”. Epätyypillistä FM:ää: on viulua, bassopasuunaa, mandoliinia ja jopa vanhan luokan polkuharmoni! Tämä on ehdottomasti näin muutaman pyöräytyksen perusteella levyn huippukappale. Selviää, että mikään hevilevy “Carina II” ei ole, päinvastoin. Urheilu sekä reissut itänaapuriin ovat edelleen innoittajina teksteissä, joskin vähemmän ganjankatkuisina kuin ennen. Tosiasia on, että tätä rallia ei kuitenkaan ole selvinpäin ajettu. Vaikka yleistunnelma on jammaileva, soittomiehet ovat terässä. Kaipuu mustalaisten leirinuotion ympärille hoilaamaan on kova, sehän on toiminut pieksämäkeläisten sekoilijoiden kantavana voimana alusta asti. Vaikka perustukset ovat pysyneet samana, on tämä kuitenkin raikasta kuunneltavaa. Albumin pitkä työstöprosessi on tässä tapauksessa oikeutettu. Mitään virallisia uutisia FM2000:n leirissä tapahtuneista levymerkkiä koskevista muutoksista ei ole silmiini kantautunut, mutta Sakara Recordsille kolme edellistä julkaisuaan levyttänyt bändi on ilmeisesti tainnut työstää uutukaisensa melko itsenäisesti.

Yhtye ei petä, vaikka vauhdin ja sekoilun kanssa onkin hieman jarruteltu. Tuore ja tarttuva ovat käypiä avainsanoja tätä kuvailtaessa. Kevään mittaan toteutettava klubikiertue kutkuttelee jo nyt, sillä ennen varsinaisia keikkoja esitetään kullakin keikkapaikalla FM2000-nukkeshow, jonka taustalla häärii mm. Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändistä tuttu Tommi Saha. Faneja on kehotettu pukeutumaan naamiaisasuihin, sillä samalla vietetään FM2000:n 15-vuotisjuhlavuotta!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

7/10

Kappalelista:
1. Jack
2. Tavoitteena Kova Olotila
3. MM ´86
4. Keisarin Sapeli
5. Rautatie
6. Kuolema
7. Esmeralda
8. Jaatinen
9. Ylikunnossa
10. Horge
11. Ilman Kenkiä
12. Kusipää
13. Carina II

http://www.fm2000.org/2014/
https://www.facebook.com/pages/fm2000/49402640568

Kirjoittanut: Ville Kangasniemi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy