Folk metalin ilosanomaa: Korpiklaanin uusi kappale ”Kuin korpi nukkuva” Kaaoszinen ensisoitossa
Kotimainen folk metal -yhtye Korpiklaani julkaisee syyskuussa järjestyksessään kymmenennen albuminsa nimeltään ”Kulkija” Nuclear Blast Recordsin kautta. Tavoitimme bändin laulajan Jonne Järvelän kesken kesän kiireiden ja kyselimme hieman tulevasta albumista sekä yhtyeen suunnitelmista tulevan albumin julkaisun jälkeen. Voit kuunnella Korpiklaanin uuden kappaleen nimeltä ”Kuin korpi nukkuva” ensisoittomme kautta tästä:
Miten bändin kesä on sujunut kokonaisuudessaan?
Mainos päättyy
Jonne: Ihan leppoisasti. Ei ole ollut liikaa keikkoja, kymmenkunta festaria ja osa keikoista ulkomailla. On ollut vähän poikkeuksellista, kun ollaan parhaimmillaan vedetty jopa viittä biisiä uudelta levyltä, jota ei ole vielä julkaistu.
Olette lähteneet saman tien aika rohkealle linjalle.
Jonne: Joo, se on vähän lipsahtanut, kun on itse halunnut soittaa uusia biisejä. Ollaan laitettu settiin niitä uusia biisejä pari, kolme ja sitten todettu, että laitetaanpa pari lisää. Yleisöllä on näyttänyt olevan ihan yhtä kivaa, niin ollaan sitten vaan vedetty.
Mainos päättyy
Kun olet festareilla, onko sinulla tapana käydä katsomassa muiden bändien keikkoja? Onko kesältä jäänyt jotain erityistä mieleen?
Jonne: Aika paljon on ollut, etenkin uuden levyn julkaisun alla, haastatteluja pitkin festareita, jotka ovat vieneet aika paljon aikaa. Masters of Rockissa kävin katsomassa Dirkscneiderin ja tietysti Gene Simmonsin keikan. Dirkscheider oli yllättän hyvä kaikessa hittivetoisuudessaan.
Millainen kokemus oli päästä lavalle Gene Simmonsin kanssa?
Mainos päättyy
Jonne: Se oli tosi mukavaa. Meillä nuo älyttömät KISS-fanit Jarkko ja Matson olivat innoissaan ja olen toki itsekin luukuttanut KISSiä pikkupojasta asti. Tuntui kyllä siistiltä.
Oliko teillä yhteys Geneen aiemmilta vuosilta, vai tuliko se keikka ihan puskista?
Jonne: Se oli ihan uusi juttu. Pyörittiin Lordin jäbien kanssa. Oltiin samassa hotellissa ja käytiin yhdessä syömässä. Gene tuli sinne, eikä hän meille jutellut, hengaili omien turvamiestensä kanssa yksinäisessä ylhäisyydessään. Genellä ei ilmeisesti ollut varabassoa tai varakieliä mukana, ja kesken keikan yksi Lordin jäbistä juoksi kysymään meiltä, onko basso vielä käytössä? Oltiin siinä vaiheessa pakkaamassa pakua. Gene sai meiltä basson kaulaan, ja sitä kautta Gene sitten käski meidän koko porukan lauteille.
Juttelitteko Genen kanssa mitään vai kävittekö vain lavalla?
Mainos päättyy
Jonne: Matson meni lavalle, hänellä oli sellainen kirja messissä, ja hän otti siihen signeeraukset ja pienet small talkit. Ei sen kummempaa.
Tuleeko mieleesi samankaltaista fanihetkeä menneiltä vuosilta? Oletko itse päässyt tapaamaan sellaista muusikkoa, jota olet arvostanut yli kaiken? Oletko sellainen tyyppi, joka käy hakemassa kuvat ja signeeraukset, vai katseletko mieluummin kauempaa ja myhäilet?
Jonne: Olen enemmän sellainen myhäilijä. Onhan niitäkin hetkiä ollut: Lemmyn kanssa tuli otettua valokuva Rainbow:ssa. Festarimeiningeissä olin joskus King Diamondin kanssa. Menin silloin aika aikaisin nukkumaan, ja muut äijät jäivät viettämään iltaa. Minulla oli synttärit seuraavana aamuna, ja Matson tuli sanomaan aamulla, että King Diamond käski toivottaa hyvää syntymäpäivää. Kyllähän niitä on, niistä on tullut vähän enemmän sellaista morjestelua.
Mainitsit, että olette soittaneet viittä biisiä uudelta ”Kulkija”-levyltä. ”Kulkija” on teidän kymmenes levy. Millaisia ajatuksia herättää, että Korpiklaani nimen alla on tehty jo kymmenen albumia?
Mainos päättyy
Jonne: Tässä saa olla sikäli aika hyvillä mielin… Levy syntyi aika helposti, biisejä oli vähän liikaa, joista jouduttiin karsimaan osa pois. ”Kulkijalla” on 14 biisiä, eli aika pitkä pläjäys, ja kestoa on 1 tunti 12 minuuttia. Levy-yhtiöllä oli aluksi ajatus, että Japanin erikoisjulkaisulle pitäisi saada jokin bonusbiisi. Oli vähän vaikea miettiä, mitä levyltä jättäisi pois. Ne biisit, jotka oltiin jättämässä satsista pois, olivat sellaisia biisejä, ettei niitä haluttu julkaista minään bonarina. Meidän manageri totesi lopulta, että 14 biisiä on helvetin hyvä bonus ja sen pitäisi riittää, joten julkaistiin se sitten niin, eikä levy-yhtiöllä ollut siihen nokan koputtamista.
14 biisiä on suhteellisen paljon yhdelle levylle, nykypäivänä niitä on usein enimmillään 10–12.
Jonne: Joo, levyllä on vielä aika pitkiä biisejä verrattuna siihen, mitä meillä on normaalisti ollut – 5-6 minuutin biisejä ja yksi melkein kymmenminuuttinen.
Korpiklaani alkoi progeilla ja tuli vähän pidempiä ralleja.
Jonne: Joo, se kävi vähän niin kuin varkain. En ollut missään vaiheessa tekemässä noin pitkiä biisejä, mutta sitten ne vain muotoutuivat sellaisiksi kuin ne nyt ovat.
Mistä johtuu, että kappaleesta tulee pitkä?
Jonne: ”Kallon malja” on aika pitkä biisi. Siinä on intromelodia ihan oma osansa, ja melodiakulku on pitkä. Tempo on myös rauhallinen, niin sekin vaikuttaa. Noissa vodkaralleissa on melodiakulku sellainen 4-8 tahtia, niin ”Kallon maljassa” se on sitten vähän pidempi.
Ehkä on hyväkin, etteivät nuo vodkarallit ole sellaisia 15 minuutin pätkiä. Siinä saattaisi mennä se ideakin samalla…
Jonne: Se on totta. Levyllä on mukana kolmenkin minuutin ralleja, jotka ovat sitä perinteistä Korpiklaani-meininkiä.
Sanoit aiemmin, että biisit syntyivät tälle levylle aika helposti. Levy on kuitenkin jo kymmenes levy ja taso nousee koko ajan, niin oliko biisejä vaikea tehdä?
Jonne: Ei tällä kertaa, biisit syntyivät helposti ja yllättävän pienen ajan sisällä. Minulla kävi sellainen homma, että tein biisejä koko ajan. Luulin hävittäneeni muistikortin, johon olin äänittänyt biisejä. Siinä oli 12 biisiä, jotka piti tulla tälle levylle. Oltiin studiossa viimeistelemässä levyä, kun löysin muistikortin ja sanoin äijille, että ei vittu, täällä olisi 12 biisiä lisää. Nuo 14 kappaletta oli jo äänitetty siinä vaiheessa.
Tuon jälkeen luulisi, että seuraavalle levylle on jo materiaalia valmiina.
Jonne: Nojoo, toisaalta nyt kävi onni onnettomuudessa. Kun niitä biisejä on kuunnellut, niin kyllä tulevalla albumilla on kovempi satsi biisejä. Tässä tulee taas jälkeenpäin uusia juttuja tuleville levyille, niin ehkä ne biisit saavat jäädä sinne unohduksiin. Ehkä siinä oli syynsä.
Ehkä sillä oli elämää suurempi tarkoitus.
Jonne: Joo, juuri niin. Tässä myös huomasi sen, ettei tosiaan ollut suuria vaikeuksia saada biisejä syntymään levylle. Ostin pari uutta soitinta, minkä johdosta syntyi rypäs biisejä. Opettelin nylonkielisellä flamenco-kitaralla oikean käden näppäilyharjoitusta. Se melodia jäi soimaan päähän ja tuli sellainen fiilis, että tätä on pakko käydä äänittämässä, ja sellaiseksi se jäikin, ja siitä tuli tuo ”Harmaja”-biisi.
Onko musiikin kirjoittaminen käytännössä elämäntapa? Eli kirjoitatko musiikkia lähes päivittäin.
Jonne: Kyllä aika pitkälti, ainakin viikoittain. Ei ole sellaista viikkoa, etteikö jotakin syntyisi.
Eli jatkuvaa luomistyötä?
Jonne: Joo, siihen herää välillä aamullakin. Välillä sitä on ihan kiusaksi asti mutta pitää yrittää ottaa se jollain tavalla lahjanakin. On se välillä vähän ärsyttävää.
Perheellisenä miehenä se on varmaan välillä myös rasite. Kun haluaisit käydä nauhoittamassa jotain talteen, niin paikalla on varmaan muutama muukin, jotka sanovat, ettet nyt mene nauhoittamaan mitään. Tai niin voisin kuvitella.
Jonne: Samalla minulla on myös sellainen ominaisuus, että ajantaju häviää ihan tyystin. Vaimo toteaa, ettet viitsisi nyt mennä, kun tässä on sitä ja tätä, ja itse sanon, että eihän siihen mene kuin vartti. Sitten havahdun, että on mennyt kuusi tuntia, ja kello on kolme yöllä. Nykyään minulla on aika hyvä tilanne, koska minulla on alakerrassa täysmittainen studio. Pääsen lukittautumaan sinne äänieristettyjen ovien taakse. Sikäli se on helpompaa muille kuin ennen, että pystyn tekemään töitä yötä myöden. Onhan siinä tavallaan perheen kannalta sellainen miinusmerkkinenkin juttu.
Varmaan se on vähän sekä että päivästä riippuen. Oliko sinulla tulevalle levylle visio siitä, millaista musiikkia halusit tällä kertaa tehdä? Vai miten se muotoutui yhdeksi paketiksi?
Jonne: Oikeastaan tämä levy muotoutui tekstien kautta. En oikeastaan hirveästi työstä musiikillista puolta, koska tällä bändillä soitettuna se kuulostaa aina vähän tietynlaiselta, vaikka sinne yrittäisikin sotkea jotakin taiteellista näkemystä mukaan. Teksteistä puhuttiin, että unohdetaan Kalevala, mytologia ja shamanismi kokonaan. Yritetään sellaisella maanläheisellä ja Tapsa Rautavaara -meiningillä. Ja se onnistui aika hyvin.
Mistä tuollainen idea tuli? Siis että heivataan vanhat jutut pois ja tehdään jotain uutta?
Jonne: Halusin ihan erilaisen kulman, ja minulla oli pari sellaista melodiaa, jotka olivat vähän sinnepäin. Tai niistä biiseistä tuli sellainen fiilis, että niissä on tietynlainen rillumarei-meininki. Varsinkin noiden tekstien pohjalta tuli… Kyseessä ei ole kuitenkaan teemalevy, vaan levyllä kerrotaan yhden hahmon, Kulkijan, touhuista. Tekstit ovat vähän eri aikakausilta, eikä kaikkia ole tehty tälle levylle. ”Henkselipoika” on esimerkiksi sukulaisbiisi edellisen soololevyn ”Hulivili”-biisille.
Ajatuksena ei kuitenkaan ollut tehdä teemalevyä, vaikka kyseessä on yksi hahmo?
Jonne: Ei ollut, oikeastaan vasta jälkeenpäin tajusin, että levyllä on mukana aika tiukkakin punainen lanka.
Mainitsit tuon ”Henkselipoika”-kappaleen. Siitähän tehtiin musavideokin. Miten tärkeinä pidät musiikkivideoita?
Jonne: On se tärkeää. Vaikka niitä ei näy enää televisiossa, tuntuu toisaalta, että musiikkivideoita katsotaan kuitenkin enemmän kuin koskaan. YouTube on aika massiivinen laitos.
Joo, ja siellähän on erilaisia soittolistoja. Esimerkiksi Nukella (Nuclear Blast) on erilaisia soittolistoja, joiden kautta kuulee teidänkin biisin, vaikka aloittaisi kuuntelun esimerkiksi Dimmu Borgirilla.
Jonne: Joo, se on totta. Ja tuo meidän ”Vodka” taitaa olla levy-yhtiön kolmanneksi katsotuin video koko katalogista. Olisiko edellä pari Nightwishin biisiä…
Se on aika hyvä suoritus, kun ajattelee, miten paljon siellä on videoita.
Jonne: Joo, ollaan toisinaan aika isoa staraa. Videoilla on katsojia, joten ne pitää tehdä nykyään aika hyvin. Ei olla kuitenkaan valmiita pistämään niihin järkyttävää budjettia. Ne ovat tietyllä tavalla kotikutoisia. Toisaalta esimerkiksi ”Henkselipojassa” on minun mielestäni tosi hyvä fiilis.
Se oli minun mielestäni hyvin korpiklaanimainen.
Jonne: Kyllä. On myöskin hienoa, että onnistuttiin viimein siinä, että videolla näkyy meistä se samanlainen ilo kuin mikä on läsnä livenä. Se saatiin viimeinkin videolle.
Tämän haastattelun mukana julkaistaan kappale ”Kuin korpi nukkuva”. Kertoisitko hieman biisistä?
Jonne: Koen sen tietyllä tapaa tosi stydinä. Siinä oli studiossakin laulaessa sellainen fiilis, että jollakin tapaa mennään tosi syvissä vesissä. Siinä on teksti ja biisi, ja se tangoloppu. Lopusta tulee kieliposkessa-fiilis, mutta se on kumminkin vedetty ihan tosissaan.
Eli se on vähän kevennetty loppua kohden?
Jonne: Kyllä, totta kai kieli poskessa mutta myös tosissaan. Siinä on mukana aika raivokastakin tunteenpaloa.
Lopuksi vielä hieman tulevaisuuden näkymistä: millaisia suunnitelmia teillä on levynjulkaisun jälkeen? Onko Suomeen tulossa kattavampaa kiertuetta vai soitatteko pistokeikkoja?
Jonne: Samana päivänä, kun levy tulee ulos 17. syyskuuta, alkaa Venäjän-kiertue. Siellä ollaan muutama viikko. Sen jälkeen touhutaan muuta, vähän studiohommaa ja siihen perään Amerikan-kiertue, jolla ollaan reilu kuukausi ja tullaan jouluksi kotiin. Helmikuussa alkaa Euroopan-kiertue, jonka jälkeen on luvassa Suomen keikat. Meidän piti tehdä lokakuussa enemmänkin keikkoja Suomessa. Sitten ilmeni vähän enemmän puuhaa, niin päätettiin siirtää keikat keväälle. Meillä on kuitenkin osa porukasta ulkomailla, niin pitäisi nuo Suomen-keikat saada mielellään yhden viikon sisään.
Kiitos tästä ajasta ja onnea uuden levyn johdosta. Haluatko lopuksi sanoa viisaita sanoja lehden lukijoille?
Jonne: Eipä mitään kummempia. Hienoa, jos joku jaksaa vielä kuunnella näitä levykokonaisuuksia. Nähdään keikoilla!
Voit ennakkotilata yhtyeen tulevan albumin tästä.