”Folkesange”-albumin myötä Myrkurista kuoriutui vakuuttava folk-projekti

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 26.3.2020

Tanskalainen Myrkur on kerännyt vuosien saatossa paljon ihailevia sekä kieroon katsovia katseita – ja ihmekös tuo. Amalie Bruunin visionäärinen ja ennakkoluuloton lähestymistapa black metalin suhteen on tullut ihmisille selväksi muun muassa ”M”- ja ”Mareridt”-albumien myötä. Bruunin tapa yhdistää mustaan metalliin folkia tuskin on ainutta laatuaan maailmassa, mutta hänen laaja-alainen äänensä ja sen monipuolinen käyttö ovat muovautuneet helposti tunnistettavaksi tavaramerkiksi.

Bruunin luoma Myrkur on toden totta omintakeinen ilmestys musiikkimaailmassa, vaikka projekti ei olekaan enää uusi ihmetys. Tähän päivään mennessä yhden livealbumin, kolme pitkäsoittoa sekä lukuisia singlejä julkaissut Myrkur on hakenut muotoaan vuosien saatossa, ja viime perjantaina ilmestyneen ”Folkesange”-albumin myötä näyttäisi sille, että black metal on toistaiseksi jäänyt taakse.

Tuottaja Christopher Juulin kanssa toteutettu ”Folkesange” on täysin toista maata kuin esimerkiksi ”M”- ja ”Mareridt”-pitkäsoitot. Siinä missä jälkimmäisinä mainituilla pitkäsoitoilla liikutaan mustalle metallille ominaisissa raskaissa äänimaisemissa ja kuullaan rääkyvien lauluosuuksien ohessa Bruunin heleää ääntäkin, on ”Folkesange” veistetty täysin toisesta puusta. Uusin pitkäsoitto on täysiverinen skandinaavinen folk-albumi. ”Folkesange” osoittaa, että tyylisuunnan muutos on täysin luonteva Bruunille. Hänen henkeäsalpaavan kaunis äänensä sulautuu täydelliseksi osaksi skandinaavisen folk-musiikin äänimaisemaa, jossa Bruunin ääni liitää kuin tuuli erämaassa. ”Ella”, ”Leaves Of Yggdrasil”, ”Gudernas Vilje” ja ”Vinter” ovat loistavia esimerkkejä tästä harmonisuudesta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Vaikka Bruun käyttääkin ääntänsä ”Folkesangella” paljon kaihoisien äänimaisemien luomiseen, löytyy levyltä muutama reipasotteinen kappalekin. Tällaisia ovat esimerkiksi ”Fager som en Ros” ja ”Gammelkäring”, joissa Bruunin äänenkäyttö kuulostaa jopa leikkisälle. Vastaavasti ”Ramund”– ja ”Svea”-kappaleissa kuullaan mahtipontisempaa tulkintaa, joka suorastaan herättää eloon skandinaavisen alkuperäiskansojen sielunmaiseman. Jos ”Folkesangelta” pitäisi valita vain yksi kappale, joka kiteyttäisi, mistä tästä äänitteessä oikein on kyse, olisi se eepoksellinen ”Tor i Helheim”.

Noin kolmen vartin kestoinen ”Folkesange” on hienosti toteutettu kokonaisuus, joka on harmoninen, tasapainoinen ja paikoitellen hyvin henkeäsalpaavakin. Pituutta levyllä on omaan makuuni aavistuksen verran liikaa, muttei niin paljon, että kiinnostus olisi koetuksella. Jos Myrkurin uusinta albumia vertaa kahteen edelliseen, on ”Folkesange” huomattavasti yhtenäisempi kuin edelliset. Kääntöpuolena on toki se, ettei uusin albumi ole niin monipuolinen kuin edeltäjänsä. Myrkurin kolmas pitkäsoitto on rohkea ratkaisu black metalin outolinnulta, sillä tämän levyn myötä monen vanhan kuuntelijan kiinnostus saattaa hiipua. Toisaalta tilalle tulee varmasti uusia kuuntelijoita. Niitä, joille ”Folkesange” on ensikosketus Myrkuriin, voi kohdata melkoinen yllätys, kun he perehtyvät muusikon aiempaan tuotantoon.