Foo fighters-rumpali Taylor Hawkins nykypopista ja EDM:stä: ”Minusta se on masentavaa”

Kirjoittanut Teppo Reinikainen - 1.9.2017

15.9. uuden levynsä julkaisevan Foo Fightersin rumpali, Taylor Hawkins, ilmaisi hiljattain Star2 -sivuston haastattelunsa harmittelevansa nykyisin listoja hallitsevan popmusiikin ja EDM:n sieluttomuutta. Hänen mukaansa ajatus siitä, että tietokoneella tuotetut äänet sekä autotunetettu laulu korvaavat valtavirrassa vähitellen musiikin inhimillisen tunnun, on hyvin masentava. Konepainotteisen musiikin lisääntymisestä, ja perinteisten rock-yhtyeiden vähenevästä määrästä ja näkyvyydestä huolimatta mies ei ole kuitenkaan valmis luopumaan toivosta leipälajinsa tulevaisuuden suhteen, sillä hänen mukaansa musiikkitrendit kulkevat usein sykleissä. Näin ollen hän elättelee toiveita, että joku tällä hetkellä autotallissa treenaava oman sukupolvensa Jimi Hendrix tai Kurt Cobain tulee jälleen räjäyttämään pankin vanhan koulukunnan mukaisen kitara-basso-rummut -kokoonpanon avulla. Hawkins kertoi myös konkarin asemaan yltäneen yhtyeensä olevan varsin halukas neuvomaan tulevia lupauksia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat