The Pretty Reckless - Tallinnan Laululava - 2025

Foo Fightersin Dave Grohl ja Pat Smear mukana The Pretty Recklessin ”About You” -kappaleen uudella versiolla

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 17.10.2026

The Pretty Reckless on julkaissut uuden version kappaleestaan ”About You”. Mukana vierailevat Foo Fightersin Dave Grohl ja Pat Smear. Kappaleen alkuperäinen versio ilmestyi yhtyeen kesäkuussa julkaistulla ”Dear God” -albumilla.

Uudella versiolla Grohl soittaa rumpuja ja kitaraa sekä osallistuu taustalauluun, kun taas Smear soittaa kitaraa. Grohlin ääni kuuluu myös kappaleen kertosäkeessä ja Taylor Momsenin kanssa käydyssä lauluvuoropuhelussa.

Laulaja Taylor Momsen kertoo halunneensa tehdä yhdestä albumin suosikkikappaleestaan jotain erityistä. Hän otti yhteyttä Grohliin ja Smeariin ja pyysi heitä mukaan studioon.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”About You on yksi levyn suosikkikappaleistani, joten halusin tehdä jotain erityistä. Soitin Davelle ja Patille ja kysyin, toisivatko he siihen omaa taikaansa”, Momsen kertoo julkaisun yhteydessä.

Momsenin mukaan yhteinen studiohetki oli onnistunut. Hän kuvailee ystävien kanssa soittamista yhdeksi musiikin tekemisen parhaista puolista ja kertoo olevansa erittäin tyytyväinen lopputulokseen.

Yhteistyö jatkaa artistien viimeaikaisia kohtaamisia. The Pretty Reckless kiersi tänä vuonna AC/DC:n lämmittelijänä, ja Foo Fighters esiintyi kiertueen päätöskonsertissa. Dave Grohl nousi tuolloin AC/DC:n lavalle esittämään ”Highway to Hell” -kappaletta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy