Foo Fightersin Dave Grohl julkaisee omaelämäkertansa ”Tositarinoita” marraskuussa: tilaa kirja ennakkoon

Rock The Beach, Foo Fighters

Rock-muusikko Dave Grohlin elämään on mahtunut kaikenlaista. Grohl soitti legendaarisessa Nirvana -yhtyeessä rumpuja, jonka jälkeen mies on luotsannut omaa menestynyttä Foo Fighters -bändiään.

Grohl on kieränyt maailmaa julkaisten lukuisia hittejä ja arvostettuja levyjä. Matkan varrelle on mahtunut kaikenlaista, kuten loukkaantumisia konserttien aikana niin, että kiertue on jouduttu hoitamaan loppuun jalka paketissa ”valtaistuimella” istuen.

Nyt Grohl on vihdoin julkaisemassa omaelämäkertansa, johon on koottu yhteen muusikon värikkään elämän eri vaiheet. Grohlia on usein pyydetty kirjoittamaan elämästään, mutta erilaiset musiikki- ja elokuvaprojektit ovat vieneet hänen huomionsa. Mutta kun koronapandemia iski, Grohl perusti Instagramiin davestruestories-nimisen tilin ja alkoi kirjoittaa lapsuudestaan ja vauhdikkaasta nuoruudestaan Virginiassa, uransa alkuajoista sekä huippuhetkistä. Suosio oli välitön.

”Tositarinoita” perustuu Grohlin Instagramissa julkaisemiin omaelämäkerrallisiin tarinoihin, mutta sisältää myös paljon ennen julkaisematonta materiaalia.

Kirja ilmestyy 19. marraskuuta Bazar-kustannuksen kautta. Voit ennakkotilata teoksen täällä.