For My Pain… avaa haavansa: ”Buried Blue” siivitti terapiaprojektista bändiksi 20 vuodessa

Oululainen goottimetallibändi For My Pain… on herännyt 23 vuoden syväunesta ja julkaissut toisen albumin ”Buried Blue”. Laulaja Juha Kylmänen ja basisti Altti Veteläinen kertovat Kaaoszinen syvähaastattelussa, miten yhtye sai alkunsa, katosi, palasi takaisin, ja mitä siinä välissä tapahtui.

Helsingin legendaariselle Tavastialle valuu eri-ikäistä mustankirjavaa porukkaa. Väkeä riittää, vaikka on kylmä ja talvinen keskiviikkoilta. Lavalle on nousemassa oululainen goottimetallin kulttibändi For My Pain…, joka on julkaissut viikkoa aiemmin uuden ”Buried Blue” -albumin. Kyseessä on kiertueen ensimmäinen julkkarikeikka.

”Vaikea toinen levy” on suorastaan käsite. For My Painin kohdalla edellisestä levystä ei ole kuitenkaan ehtinyt kulua edes neljännesvuosisataa. Vastahan debyyttialbumi ”Fallen” ilmestyi vuonna 2003. Yhtye ei tuolloin juurikaan keikkaillut ja löi pillit pussiin heti seuraavana vuonna. Kunnes palasi takaisin vuonna 2024.

Häihin liittyy sanonta ”jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua ja jotain sinistä”. Saman voisi katsoa pätevän myös hautajaisiin For My Painin ”Buried Bluen” suhteen. Kokoonpanouudistukset ovat tuoneet tuoreita synkkiä sävyjä ja soundeja, mutta levy on selkeästi jatkoa edeltäjälleen.

Basisti Altti Veteläinen kertoo hyvillä mielin, että uusia biisejä on hienoa lähteä soittamaan livenä ensimmäisessä todellisessa tulikokeessa. Bändi on ehtinyt paluunsa jälkeen soittaa muutaman pistokeikan. Laulaja Juha ”Jupe” Kylmäsen mukaan kiertue on For My Painin historian ensimmäinen isompi liuta live-esiintymisiä.

Kylmänen ja Veteläinen kertovat Kaaoszinen syvähaastattelussa, miten For My Pain… sai alkunsa, miksi se hajosi niin nopeasti suositun debyyttialbuminsa jälkeen, miten bändi palasi niin pitkän ajan jälkeen takaisin, ja mitä siinä välissä vuosien varrella oikein tapahtui.

Himon hurmio

For My Painin tarina juontaa juurensa 1990-luvun loppupuolelle. Pudasjärveläisen Eternal Tears of Sorrow’n laulaja-basisti Altti Veteläinen ja rumpali Petri Sankala olivat pyöritelleet ajatusta sivuprojektista. Se sai sinettinsä vasta 2000-luvun alussa, kun bändi kiersi puolitoista kuukautta Nightwishin lämppärinä.

Altti: Oli aikaa ideoida ja jutella Tuomaksen (Holopainen) kanssa. EToS julkaisi sen kiertueen jälkeen ”A Virgin and a Whoren” (2001). Päätimme laittaa bändin telakalle ja oikeastaan ajatus oli, että lopetamme koko homman. Siinä tuli jonkinlainen väsyminen koko sen hetken kuvioon.

Veteläinen ja Sankala pohtivat, että määrittelemätön tauko oli sopiva aika aktivoida pitkään kytenyt idea. Myös Holopaisella oli sauma lähteä mukaan Nightwishin puitteissa. For My Pain… lähti sanoista ja ideoista levyntekoon. Aluksi tarkoitus oli tehdä vain demoja ja katsoa, mitä tapahtuu.

Altti: Mutta me saimme sopimuksen ennen kuin levy-yhtiö ehti kuulla demoista yhtäkään. Emmehän me hanttiin pistäneet. Päinvastoin sanoimme, että helvetin kovia biisejä on tulossa! Loppujen lopuksi emme tienneet, oliko yhtäkään valmiina.

Kylmänen kertoo bändin hypänneen suoraan syvään päätyyn. Kylmäsen Reflexion oli toki aktiivinen, mutta sillä ei vielä tuolloin ollut omaa sopimusta. Hän muistelee For My Painin perustamista lämmöllä. He äänittivät ensimmäisen levynsä Kemin Tico Ticolla puolessatoista kuukaudessa.

”Me saimme sopimuksen, ennen kuin levy-yhtiö ehti kuulla demoista yhtäkään. Emmehän me hanttiin pistäneet. Päinvastoin sanoimme, että helvetin kovia biisejä on tulossa! Loppujen lopuksi emme tienneet, oliko yhtäkään valmiina.”

-Juha Kylmänen

Tunteiden meressä

Kylmänen kuvailee äänityssessiota ”rentoutuslomaksi”. Jäsenillä ei ollut muuta ajanvietettä kuin tehdä musiikkia. He rämpyttivät kitaraa, ja uusia biisejä syntyi paikankin päällä. Tosin edellisetkään eivät olleet ihan loppuun asti hiottuja…

Juha: Kun rupesimme nauhoittamaan ensimmäistä trackia, ”My Wound Is Deeper Than Yours”, lauloin 20 sekuntia, ja äänittäjä löi pelit poikki. Hän sanoi: ’Ei helvetti tämä ei ole lähellekään valmis. Mennäänpä jokin toinen biisi.’ Itse olin, että ’Vittu kyllä tää mun mielestä on valmis!’

Äänittäjä voitti. Nuori parikymppinen goottirokkari ei kuitenkaan lannistunut, vaan otti hörpyn viskiä ja lähti nauhoittamaan seuraavaa biisiä. Bändi muutti laulun laulumelodioita ja korjaili sanoituksia. Seuraavana päivänä äänittäjältä tulikin kommentti: ”Vittu, nythän tää toimii helvetin hyvin!”

Juha: Kyllä siinä aika terällä mentiin. Levy-yhtiö maksoi kaiken, ja me olimme luvanneet toimittaa. Se oli todella hetkessä tekemistä. Siellä oli OP:n (kitaristi Olli-Pekka Törrö, ex-Eternal Tears of Sorrow) lyriikkaa mutta myös paljon omaa oksennusta.

Kylmänen kuvailee, että kun taustalla oli vaikeita aikoja kuten sairastumisia, toivat ne debyyttialbumille ”lopunajan henkeä”, joka tarttui levylle voimakkaasti. Veteläinen uskoo, että se myös kuuluu, vaikka se ei ollut millään lailla laskelmoitua.

Altti: Se on hyvin rennolla otteella ja fiiliksellä tehty levy. Sinne on laitettu, miltä sillä hetkellä on tuntunut. Se kertoo paljon, että puhuimme For My Painista terapiaprojektina ja vastapainona kaikelle muulle. Mustasukkaisuutta ei ollut, sillä For My Painia ei ollut tarkoitettu syömään pääbändeiltä aikaa.

Tanssi pimeässä

Veteläisen mukaan For My Painin jäsenten ”pääbändit” kuten Eternal Tears of Sorrow, Reflexion, Charon ja Nightwish olivat alkaneet tuntua työltä. Vaatimuksia ja odotuksia tuli joka suunnalta. Nyt tuntui hyvältä päästä aloittamaan uuden projektin kanssa täysin puhtaalta pöydältä.

Altti: Kukaan ei odottanut mitään. Tai, no, totta kai levy-yhtiö. Mutta sekään ei ollut kuullut riffin riffiä, kun puhuimme sopimuksen. Sitten mietittiin, minkähänlaista matskua me soitellaan. No, oli meillä idea siitä, millainen bändi tästä tulee.

Jäsenet olivat vilautelleet suuntaviivoiksi tunnelmallisuuden sekä goottimetallin brittipioneerit kuten Anathema ja My Dying Bride. Jopa duumimaisuudestakin oli puhe, mutta se ei koskaan toteutunut. Veteläisen mukaan ”Fallen” oli kuitenkin aivan omanlaisensa ja jopa uniikki ristisiitos.

For My Pain… soitti muutaman keikan Oulun Jalometallissa 2000-luvun puolivälissä. Nightwish-kiireiden vuoksi Tuomas Holopainen ei päässyt mukaan, joten ensimmäisellä keikalla häntä tuurasi Poisonblackistakin tuttu Marko Sneck ja toisella Pasi Hiltula. Vaikka tekeminen oli hauskaa, rentoa ja terapeuttista, ei For My Pain… juurikaan keikkaillut. Kylmänen kertoo, että he olivat toki menossa tekemään toista levyä ja itse asiassa studiokin oli buukattu. Aika kuitenkin ajoi bändin yli.

Juha: Reflexion sai levytyssopimuksen, ja Charon alkoi aktivoitua. Aikaa kului ehkä karvan verran liikaa mitä olisi pitänyt. Huomasimme, että ei helvetti, nyt me alamme sovitella asioita. Tästä ei ollut ollenkaan puhe tehdä asioita näin tällä bändillä.

For My Painin jatkaminen olisi siis vaatinut juuri niitä asioita, joiden vastapainoksi se oli perustettu. Muusikot halusivat, että heillä on aikaa toisilleen, eikä seuraavaa levyä tehtäisi etänä. Kylmänen oli vieläpä muuttanut Helsinkiin, mikä asetti omat rajat.

Särkyneet päivät

Kylmänen kertoo, että For My Pain… päätti jatkaa, kun kaikilla olisi aikaa. Sitä kuitenkin lykättiin, lykättiin vähän lisää ja sitten lykkääminen ei oikeastaan loppunutkaan. Jäsenet huomasivat toiminnan menevän säätämiseksi, ja he antoivat olla. Veteläisen mukaan hyvä fiilis katosi, kun he joutuivat tekemään liikaa töitä yhteisen ajan löytämiseksi. Pääbändit veivät jokaista omalla tahollaan maailmalle, eikä For My Pain… ollutkaan enää terapiaprojekti kuormituksen tasaamiseksi. For My Pain… hiljeni vuonna 2004.

Altti: Päätimme laittaa sen hyllylle ja katsoa, tuleeko siitä vielä joskus jotain. For My Painiahan ei koskaan varsinaisesti lopetettu. Se vain jäi odottamaan oikeaa aikaa, ja se ottikin sen reilut 20 vuotta.

2000-luvun puoliväli oli Suomen metallimusiikin saralla muutenkin erikoista aikaa. Sentenced kaivoi itse oman kuoppansa uransa huipulla ja lopullisen kansainvälisen läpimurron kynnyksellä syksyllä 2005. Vähän yli puoli vuotta myöhemmin Matti Vanhanen heilutteli pirunsarvia Lordin rinnalla tunnustautuen ”hevimieheksi”.

Juha: Siinä tapahtui sellainen inflaatio, ja sen huomasi. Reflexion sai levysopimuksen mutta auttamattomasti liian myöhään. Sekin bändi teki kolme albumia.

Reflexion kiersi tuolloin paljon Venäjällä. Ensimmäisellä kerralla keikkapaikat olivat aivan tukossa. Seuraavalla reissulla tuntui, etteivät ne enää oikein menneetkään täyteen, ja kolmas kerta toden sanoi. Homma oli siinä. Saman sai tuta muun muassa Charon, joka jatkoi hampaat irvessä vuoteen 2011 asti.

”Levymyynti lakkasi ja -yhtiöt kyykkäsivät. Sopimukset alkoivat mennä ihan päin persettä. Levy-yhtiöt, keikkamyyjät tai oikein kukaan ei tiennyt, mitä tässä tapahtuu.”

-Juha Kylmänen

Kylmänen sanoo, että metallimusiikkia oli tullut ”joka saatanan tuutista” 1990-luvun lopusta kymmenen vuotta. Pikamuotiliikkeet myivät muun muassa Metallican ja Slayerin paitoja, ja ihmisille tuli jonkinlainen ähky. Hänen mukaansa monet yhtyeet eivät koskaan päässeet siihen, mitä ne olisivat ansainneet.

Juha: Se tapahtuu kaikille musagenreille. Nythän nuoriso on ominut suomenkielisen musiikin ja rapin. Aikaa myöten ilmiöt uudistuvat, että tulee esimerkiksi kasarimusiikit ja -vaatteet. Soitettu bändimusiikki alkaa tosin taas näkyä valtavirrassakin tai ainakin osoittaa pieniä tervehtymisen merkkejä.

Mennyt huominen

For My Pain… oli aina ottanut lähtökohdakseen, ettei siitä ollut tarkoituskaan tehdä ”maailman suurinta bändiä”. Veteläisen mukaan he halusivat nimenomaan vain pitää hauskaa yhdessä. Kylmänen on samaa mieltä, vaikka potentiaalia kasvulle ja isommille kiertueille olisi ollutkin muun muassa HIMin vanavedessä. Yleisön oli ehkä vaikea uskoa, että For My Pain… palaisi koskaan, mutta bändi itse keskusteli asiasta kymmeniä ja kymmeniä kertoja vuosien varrella. Veteläisen mukaan heillä oli riffejä, lyriikoita, ideoita, nimiä ja valmiita biisejäkin.

Altti: Sitä palloteltiin ja mietittiin. Aina innostuttiin monta kertaa, mutta ei ollut oikea hetki. Into aina laski, kun ei ehtinyt panostaa täysillä. Nyt sitten pidimme 2,5 vuotta sitten palaverin studiolla, istuimme alas, kuuntelimme ideoita ja porisimme niitä näitä. Miltä tuntuu, ja olisiko kaikilla aikaa?

Oli. Kylmäsen mukaan paluupäätökseen liittyi tuuriakin. Hän oli nimittäin rakentanut ensimmäisen studionsa. Se oli pieni työhuone, mutta vierestä vapautui samoihin aikoihin sataneliöinen tila, jota hän oli katsellut vuosien ajan laajentamismielessä.

Juha: Sanoin jätkille, että jos lähdette mukaan rahoitukseenkin, otetaan tila nyt. Saamme soittotilan samalla. Yhtäkkiä meillä olikin olohuone, mesta, jossa soittaa ja rakensimme uuden studionkin levyn aikana. Näissä on aina sattumia, ja nyt asiat osuivat kohdilleen.

Toisaalta sattumia ei tapahtunutkaan 23 vuoteen. Jäseniltä tuli kuitenkin vuosien varrella uusia ideoita, jotka eivät sopineet minnekään muualle kuin For My Painille. Veteläinen mainitsee mustan huumorin ja sarkasmin, jotka toimivat bändin musiikissa hyvin odottaen oikeaa hetkeä.

Loppuun palanut aurinko

Veteläinen painottaa, että Eternal Tears of Sorrow’n lopulla ei ollut ainakaan suoraa yhteyttä For My Painin paluuseen. EToS oli tehnyt seitsemän levyä ja muutamia singlejä ja päätti pitää ”Saivon lapsi” -levyn (2013) jälkeen hengähdystauon.

Altti: Olimme pikkuisen täynnä sitä hommaa. Ajattelimme, että jos tulee riittävän kovia ideoita ja polttava tarve lähteä treenikämpälle suunnittelemaan uutta levyä, sitten lähdetään. Ei vain tuntunut siltä, että saamme ylitettyä sen, mitä olimme EToSin kanssa jo tehneet, emmekä pääse niin korkealle kuin haluamme.

Kun jatkaminen ei tuntunut paremmalta mietintätauonkaan jälkeen, alkoi loppu häämöttää. Bändi teki yhteispäätöksen päättää tarina kunnialla, eikä lähteä tekemään jotain sellaista, minkä takana he eivät voisi seistä. Eternal Tears of Sorrow jäi määrittelemättömälle tauolle vuonna 2023 ja hajosi virallisesti viime vuoden helmikuussa.

Altti: Sanon rehellisesti, että minulla meni kaksi vuotta, etten koskenut mihinkään soittimeen. Olin ihan täynnä musiikkihommaa, enkä ollut varma, jatkanko koskaan. En miettinyt, että nyt lähdetään tekemään For My Painia. Olin vain tyytyväinen, ettei minun tarvinnut soittaa.

Veteläinen treenasi Taekwon-Doa ja keskittyi perheeseen sekä oman yrityksen pyörittämiseen. Kun hän oli tarpeeksi pitkään soittamatta, alkoivat musiikkitantereen tapahtumien vanhat haavat parantua ja arvet kovettua. Soittaminen alkoi taas kiinnostaa, yksi asia johti toiseen ja lopulta For My Painin palaveriin.

Altti: Muillakaan ei ollut akuuttia kiirettä. Miksipä ei voisi istua alas, kuunnella demoja ja katsoa, mihin se johtaa. Mutta missään nimessä ei voi sanoa, että EToSin lopputulema olisi vaikuttanut For My Painin aloitukseen. Ne ovat kaksi aivan eri tarinaa. ”Fallen” ei jäänyt For My Painin joutsenlauluksi, vaan bändi lähti tosissaan tekemään toista levyä.

Ajan parantamat haavat

For My Pain… joutui miettimään kokoonpanoratkaisuja. Vanhoja tekijöitä, siis Tuomas Holopaista ja Petri Sankalaa, kysyttiin mukaan. He eivät kuitenkaan päässeet mukaan, vaikka olivatkin hengessä mukana.

Juha: Päätimme jatkaa keskustelua ja katsoa muutamia vaihtoehtoja. Kysyimme koskettimiin Markoa, vaikka hän onkin kiireinen mies. Häntä kiinnosti. Enää tarvittiin rumpali.

Kylmänen oli muistellut vanhoja Reflexionin bändikavereiden kanssa. Hän päätyi keskustelemaan vanhan rumpalin Ari-Matti ”Raymond” Pohjolan kanssa. For My Painin kitaristi Lauri ”Late” Tuohimaa tunsi Pohjola hyvin. Kylmänen ja Pohjola taas eivät olleet 14 vuoteen missään tekemisissä.

Juha: Kävimme vähän urheilemassa yhtä aikaa sattumalta ja juteltiin ’moro, mitä kuuluu?’ -tyylisesti. Reiskalla oli oma rumpuprojekti, jonka hän toi minun studiolle. Välit tavallaan lämpenivät uudelleen. Huomasimme, ettei meillä ollut mitään, mitä ei olisi voinut korjata.

Asiat olivat kaksikon välillä yhtäkkiä taas hienosti, ja Kylmäsestä tuntui, että Pohjola olisi oikea tyyppi rumpuihin. Hän kehuu, että kyseessä on äärimmäisen motivoitunut kaveri, joka toi porukkaan For My Painin kaipaamaa moottoria. Pohjola tuli kokeilemaan, ja kokoonpano oli selvillä.

Juha: Vanhat biisit toimivat juuri niin kuin pitikin, mutta uudelle materiaalille tuli selkeästi jotain uutta. Rumpalin tyyli vaikuttaa koko matskuun. Olen hyvin mielissäni siitä, mitä Marko on tuonut myös syntikkapuolelle koskettimiin.

Viimeisenä muutoksena For My Pain… kiinnitti Riina Rinkisen (Silentium, Taneli Jarva & The Dark Place) live-kokoonpanonsa taustalaulajaksi. Ellu Malkamäki jätti bändin aloittaakseen uuden elämänvaiheen.

Langenneiden lapsi

Paluu ja toinen albumi ”Buried Blue” muutti For My Painin aseman jäsenten elämässä täysin. Kyse ei ollut enää ”projektista”, vaan he ovat comebackin jälkeen alusta asti puhuneet bändistä. Kylmäsen mukaan pelkässä vanhojen biisien rimpauttelussa ei olisi ollut järjen hiventäkään.

Juha: Mentaliteetti muuttui. Tämä tuntui yhtyeeltä. Emme tehneet tätä pelkän comebackin tai sellaisen takia. Tehdään jumalauta musaa, oli se sitten yksi tai sata biisiä.

Veteläisen mukaan bändi otti tavoitteeksi, että kun For My Pain… soittaisi ensimmäisen virallisen comeback-keikkansa Oulun Kantakrouvissa 3. toukokuuta 2024, olisi setissä ainakin yksi uusi biisi. Kyseessä oli ”Recoil Into Darkness”.

”Emme tehneet tätä pelkän comebackin tai sellaisen takia. Tehdään jumalauta musaa, oli se sitten yksi tai sata biisiä.”

-Juha Kylmänen

Altti: On totta, että olemme tällä hetkellä kovassa nosteessa. Comebackeja on tullut paljon, mutta hyvin harva on tehnyt kokonaisen uuden albumin. Se teettää hirveästi töitä, ja bändillä täytyy olla hyviä biisejä sekä aikaa panostaa.

Kylmänen huomauttaa, että tilanne on tyystin erilainen kuin 20 vuotta sitten. Enää ei ole olemassakaan tietä, että bändi polkaisee levy-yhtiöön, heittää demon ja loppu hoituukin lähes itsestään. Ensin yleistyivät paskat riistosopimukset ja sen jälkeen vakiintui digijulkaisutoiminta.

Juha: Löysimme vasta nyt tien, että teemme vittu kaiken itse. Se on mahdollistanut tämän levyn. Meillä on studio käytössä sekä omat levy- ja tuotantoyhtiöt. Emme ole kenestäkään riippuvaisia. Teemme juuri niin kuin itseämme huvittaa, emmekä kysy keneltäkään mitään. Se on vapauttavaa mutta helvetin raskasta.

Kylmänen sanoo, ettei musiikkia enää tehdä tuosta noin vain. Musiikin tekeminen vaatii yhä useammin, että bändi on valmis tekemään sitä omilla ehdoillaan alusta loppuun. Isoin työ koko prosessissa ei ole edes itse musiikin tekeminen.

Juha: Se on helvetillinen työ. Hattu nousee aina päästä, jos joku julkaisee kokonaisen levyn. Tiedän, miten tiukille se yhtyeen vetää. Resurssit ja kaikki muut palikat. Siinä on helvetin monta asiaa, joiden pitää osua kohdilleen.

Tuskalleni

Vaikka For My Pain… teki ”Fallenin” rennolla otteella, saavutti bändi Veteläisen mukaan esikoisalbumillaan kuitenkin tietyn tason ja statuksen. Joskin se tuli basistin mukaan huomaamatta ja vain kasvoi ja vahvistui vuosien aikana.

Altti: Vaikka emme tehneet toista levyä mitenkään laskelmoidusti tai hieroneet sitä ylenpalttisesti, teimme hyvin paljon tunteella ja fiiliksellä. Oli aika iso rima, jonka asetimme materiaalille. Se ei saanut olla ihan naurettavaa, mitä puskemme niin sanottuna comeback-albumina 20 vuoden jälkeen.

Kylmäsen mukaan taiteellinen puoli oli lopulta helpoin osuus. Tekninen tuottaminen ja albumiruljanssi kansitaiteineen päivineen muodostivat suurimman paineen. Etenkin kun For My Pain… on itse teknisesti vastuussa tuotteesta ja vieläpä omistaa sen.

Altti: Uskallan väittää, ettei yksikään nykypäivän levy-yhtiö olisi maksanut sellaista rahaa, mitä meillä on kulunut tämän levyn tekemiseen, tuottamiseen ja julkaisuun. Se olisi jäänyt tekemättä. Tämä oli ainoa tapa tulla tällä tasolla takaisin. Toivottavasti se on onnistunut ja kuulostaa siltä, että tämä on kannattanut.

Kylmäsen mukaan For My Pain… on saanut kaikenlaisia tarjouksia Suomen ulkopuoleltakin. Tällä hetkellä bändi ei ota paineita vaan keskittyy nauttimaan hetkestä ja uuden levyn tuomista keikoista. Mitä tulee uusiin julkaisuihin, vihjaa laulaja, ei se ainakaan materiaalista jää kiinni. Aika näyttää.

Jos videohaastattelu ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.