Forcentury – Revelant

Kirjoittanut Juha Attola - 2.12.2012

Tanskasta ponnistava Forcentury pukkaa pihalle toisen albuminsa, nimeltä ”Revelant”. Levyn saatekirje lupailee yhtyeen soittavan melodista heavyä ja myös power- ja progressiivinen metalli ovat mainittuna. Otetaanpa selvää mitä nämä tanskalaiset osaavat.

”Seal Of The Sinner” niminen avausraita lähtee heti varsin mallikkaasti käyntiin. Erittäin hyvää ja vauhdikasta kappaletta kuorruttaa hienosti hommansa hoitava vokalisti, jonka voisi nimensä perusteella kuvitella olevan jonkinmoinen vitsi, mies kun käyttää nimeä Johnn Thunder. No, eihän nimi miestä pahenna; tämä herra Thunder nimittäin todellakin osaa hommansa. Lähes seitsemän minuuttisen avauskappaleen jälkeen starttaa ”Outcast” -niminen kipale. Jos edellinen ralli hivenen meni sinne powerin puolelle, niin nyt mennäänkin sitten hieman progemmissa tunnelmissa. Ja sehän kyllä sopii, nimittäin tällä tanskalais-ryhmällä on sekä soittotaito, että kappaleiden kirjoitustaito todella kovalla tasolla. Myös kappaleesta löytyvä, hieman AOR-soundin suuntaan menevä kertosäe toimii erinomaisesti.

Albumin kolmas kappale ”Ashen” on keskiraskas proge-pala, josta löytyy erinomaista kitarointia, ja jälleen kerran erittäin kovatasoiset vokaaliosuudet. Levyn edetessä huomaa kuinka yhtyeen tapa yhdistellä power metallin nopeutta, progen teknisyyttä ja perinteisen heavyn melodioita toimii lähes mutkattomasti. Kaikkia on sopivasti, mutta mitään ei tunnu olevan liikaa tai liian vähän. Kappaleiden keskipituus on 6-7 minuutin tasoa, mutta levyllä ei kertaakaan tule pitkästymisen tunnetta, mikä useasti vaivaa näin pitkiä albumeita.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Forcentury selkeästi piristää perinteisen metallin kenttää, jolla ei ikävä kyllä ole vähään aikaan mitään ihmeempiä tapahtunut. Puskista tulee kuitenkin tämä tanskalainen yhtye joka lyö käsiin erittäin mielenkiintoisen ja vahvan albumin. Reippaamman poljennon lisäksi albumilta löytyy myös mahtipontinen balladi ”Safe Haven”, ja jos olet metalli-balladien ystävä, niin tämä sinun on ehdottomasti kuultava. Forcentury on ehdottomasti katsastamisen arvoinen kaikille melodisen metallin ystäville, mutta suurimmat fanit löytynevät power- ja progemetallin ystävistä, joille suosittelen levyä ehdottomasti.

8/10

Kappalelista:

1.Seal Of The Sinner
2.Outcast
3.Ashen
4.The Shroud
5.Repercussions Of Terror
6.Beyond Recognition
7.Safe Haven
8.The Lust, The Desire And The Temptation
9.The Reductionist
10.Changing Ways

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://www.forcentury.com/

Kirjoittanut: Juha Attola

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat