Franz Ferdinandin sekä Sparks jäsenten uudelta yhtyeeltä toinen maistiainen

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 14.4.2015

FFS 2015Skottilainen indie rock suuruus Franz Ferdinand ja yhdysvaltalainen taiderock -kulttiyhtye Sparks ovat lyöneet hynttyyt yhteen ja julkaisevat FFS -nimen alla saman nimisen albumin 8. kesäkuuta. Grammy -palkitun John Congletonin (St Vincent, David Byrne, Anna Calvi..) tuottama albumi koostuu kahdestatoista ennen julkaisemattomasta kappaleesta. Albumi julkaistaan digitaalisissa formaateissa, normaalina CD-julkaisuna, sekä neljä bonuskappaletta sisältävinä värillisenä tupla-vinyylinä ja ”deluxe edition” CD-versiona.

Albumin ensimmäinen virallinen single ja avausraita ”Johnny Delusional” on nyt kuultavissa digitaalisissa musiikkipalveluissa. Voit kuunnella kappaleen tästä:

Yhteistyön siemen alkoi itää Franz Ferdinandin debyyttialbumin julkaisun aikoihin, kun yhtyeen jäsenet kertoivat julkisesti olevansa suuria Sparksin faneja ja tämä tieto tavoitti yhtyeen laulajan Russell Maelin. Yhtyeet tapasivat toisensa Los Angelesissa ja päättivät tehdä jotain yhdessä. Yhtyeet lähettelivät toisilleen muutamia demoja (mukaan lukien ”Piss Off” -kappaleen), mutta silloisten kiireiden vuoksi kappaleet jäivät pöytälaatikkoon muhimaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tästä pikakelauksella vuoteen 2013 molemmat yhtyeet olivat keikalla Coachella -festivaaleilla. Sparks soitti festivaalin lämmittelykeikalla San Franciscossa ja Franz Ferdinandin laulaja Alex Kapranos sattui kävelemään kaupungilla etsimässä hammaslääkäriä. Yllättäen hä kuuli tutun äänen selkänsä takaa: ”Alex, sinäkö se olet?”. Kysyjät olivat Sparksin Ron, sekä Russell Mael, jotka kutsuivat Franz Ferdinandin katsomaan keikkaansa myöhemmin illalla. Keikan jälkeen yhtyeet päättivät yhdessä tuumin, että kymmenen vuoden harkinta-aika oli tarpeeksi ja päättivät ryhtyä tuumasta toimeen. FFS -albumi nauhoitettiin tiiviin 15 päivän studiosession aikana vuoden 2014 lopulla Lontoon RAK Studiolla.

”Lähestyimme projektia aivan kuten bändit yleensä ensimmäisen albuminsa tekoa. Biisit olivat valmiina, harjoittelimme ne ja nauhoitimme ne kaikki yhdessä ilman turhia hengailuja ja hullutteluja”, kertoo Kapranos albumin tuotantoprosessista.

FFS ei oikeastaan kuulosta suoraan kummaltakaan yhtyeeltä, vaan pikemminkin kiehtovalta mutaatiolta. ”Suurin motivaatiomme oli tehdä jotain täysin uutta; ei Franz Ferdinand vierailijanaan Russell Mael tai Sparks taustallaan Franz Ferdinand”, kertoo Kapranos.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Biisimateriaalista ei oikeastaan voi suoraan sanoa, että tämä osa on Sparksia ja tämä Franz Ferdinandia. Uskon, että kumpikin yhtye otti harppauksen pois omalta totutulta tontiltaan luodakseen jotain uutta”, kertoo Russell Mael.

FFS starttaa kesäkuussa myös Euroopan kiertueelle, jonka tarkemmat päivämäärät voit lukea yhtyeen kotisivuilta osoitteessa:
http://www.ffsmusic.com

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat