Freakshow 24/7 – EP 2016

Kirjoittanut Janne Partanen - 15.3.2016

Freakshow 24/7Iisalmesta tärykalvojen kestävyyttä tulee testaamaan sangen veikeästi nimetty Freakshow 24/7, jonka miehistö on kasaantunut useammasta paikallisesta rock- ja punk-bändistä. 2014 perustetun bändin ensimmäinen julkaisu taiteilee rockin ja horror punkin välimaastossa käyttäen hyväkseen jälkimmäisen sanoitustyyliä ja teemoja.

Bändin treenikämpillä nauhoitettu ”EP 2016” soi kyllä pirun hyvin. Soundimaailma on juuri sopivan rujo, mutta silti viimeistellyn kuuloinen. Soundipuoli tukee bändin rokkaavaa menoa hyvin. Bändi on kasannut ihan veikeän yhdistelmän musiikkia, joka on nopsaan kuunneltuna perinteistä Kiss-vaikutteista rokkia hieman räkäisemmällä otteella, mutta kauhuteemaiset sanoitukset tuovatkin kappaleisiin mukavaa särmää. Lätyllä löytyy onneksi enemmän punkin suuntaan soivia kappaleita, jotka ovatkin ”EP 2016:n” parasta antia. Lätyn ehdoton helmi on sopivan raskaalla kädellä soitettu ”Evil”- biisi, joka jättää EP:n viimeisenä raitana vallan mukavan maun suuhun.

13 minuuttia musikkia menee nopeasti ohi, ja jäljelle jäävät loppusanat. Freakshow 24/7 on sopivan omaperäinen idea, joka tulevaisuudessa voi viedä Iisalmen hurjat pitkällekin. Itse olisin toivonut levylle yhden vielä selkeämmin ”punkkaavan” biisin, koska ilmeisesti bändillä on niitäkin olemassa. Seuraavalle julkaisulle vain enemmän ”Evilin” tyylistä menoa ja vielä räikeämpää poukkuilua horror punkin puolelle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

7/10

Kappalelista:
01. Cyborgzombienation
02. Among these corpses
03. City of the damned
04. Evil

Bändin facebook-sivut

Kirjoittanut: Janne Partanen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat