“Freebird lentää jälleen”: Albumin Lynyrd Skynyrd 1991 30.vuotissynttäriarvostelu

Floridan osavaltion Jacksonvillessä vuonna 1969 perustettu on ehkä tunnetuin niin kutsutun 1970-luvun southern rockin ensimmäisen aallon yhtyeistä. Yhtyeen kolmen kitaran rouheat riffit, villit soolot ja hard rockia countryyn ja syvän etelän gospeliin yhdistävä tyyli on toiminut sinikopiona saundille, mikä tunnetaan southern rockina. Yhtye debytoi vuonna 1974 levy-yhtiö MCA:n tallissa albumilla “Pronounced Leh-nerd-Skeh-nerd”, mikä sisälsi ikivihreitä klassikoita, kuten “Tuesday Gone”, “Gimme Two Steps” ja livesuosikki “Freebird”. Raivokasta debyyttiä seurasi huippusuosittu “Second Helping” sekä liuta muita klassikolevyjä aina vuoden 1977 lentoturmaan, mikä harvensi yhtyeen rivejä. Ilman laulaja Ronnie Van Zantiä, kitaristi Steve Gainesiä sekä hänen taustalaulaja-sisko Cassieta yhtyeen tulevaisuus näytti synkältä.

Yhtyeen jäljelle jääneet jäsenet kokosivat rivinsä uudelleen vuonna 1987 tribuuttikiertuetta varten, jolla esiintyivät yhtyeen alkuperäiskitaristi Ed King sekä edesmenneen laulajan nuorempi veli Johnnie Van Zant, josta tuli yhtyeen pitkäaikainen jäsen. Kiertueen suosion myötä Skynyrd vetäytyi studioon vuosikymmenen taiteessa, jolloin tuloksena oli 11.6.2021 30-vuotias albumi ”Lynyrd Skynyrd 1991”.Albumilla kuullaan uuden laulajan ja alkuperäisjäsenten, kuten Ed King, kiipparisti Billy Powellin, kitaristi Gary Rossingtonin, basisti Leon Wilkinsonin sekä levystä ”Nuthing Fancy” (1975) asti rumpuja paukuttaneen Artimus Pylen ohella muun muassa uutta kitaristia Randall Hallia. ”Lynyrd Skynyrd” on sekoitus klassista Skynyrd-tyyliä rapeine riffeineen ja lirkuttelevine pianoineen ja 90-luvun estetiikkaa ja saundia pikkurummun lätinöineen. Tämä ensimmäinen albumi sitten koneturmaa edeltäneen ”Street Surviversin” on omistettu yhtyeen kitaristi Allen Collinsin muistolle, kenet turman myötä saatu krooninen keuhkokuume vei hautaan vuonna 1989.

Albumin raudanlujaa rock-saundia ilmentää elävästi aloitusraita ”Smokestack Lightning”, mikä on suoraviivaista riffipohjaista southern boogieta. Kitaravetoisen saundin taustalla helisevä Powellin piano on kuin kirsikka ennestään kauniin kakun päälle. Kappaleesta julkaistiin musiikkivideo, saavuttaen kohtalasta suosiota. Samankaltainen rouhea meininki jatkuu biisillä ”Keeping the Faith”, mitä tasoittaa letkeästi groovaava, slidekitaran juurevan liu’ttelun maustama, Etelävaltioiden naisille kunniaa tekevä ”Southern Women”. Taas levyn makein, akustispainotteinen ”Pure and Simple” muistuttaa 1990-luvun radiokanavia hallinnutta nyky-americanaa, jossa yhdistyy hyvällä maulla popin melodisuus ja countryn maanläheisyys, ripauksella rock-asennetta. Tämä kuuluu erityisesti tyylikkäässä kitarasoolossa. Kappale osoittaa myös Johnny Van Vantin laulun ilmeikkyyttä, mikä taipuu mallikkaasti sekä rokkaaviin kappaleisiin, että herkempiin melodisiin balladeihin. Hän on äänensä puolesta hyvin lähellä isoveljeään, omaleimaisilla vivahteilla.

Rauhallisista tunnelmista palataan miltei rap-musiikkia muistuttavalla biitillä varustettuun, funkahtavaan biisiin ”I’ve Seen Enough”. Kappale ottaa kantaa vallinneeseen lamanaikaan ja sen aiheuttamaan taloudelliseen ahdinkoon.

Albumin loppupuolelta löytyy erinomaisia rock-paloja, kuten ”Good Thing”, ”Money Man”, ”Backstreet Crawler” jotka juurevine slidekitaroineen ja maukkaine sooloineen ovat todellista kitararokin ilotulitusta. Modernista estetiikasta klassiseen southern rock-tyyliin yhdistämisestä huolimatta osa albumin kappaleista on hieman itseääntoistavia, riffijunnaamista. Loppupuolella ilmenyvää lievää tasapaksuutta kompensoi muutamat puhuttelevat biisit, kuten heleän mandoliinin ja kauniin gospelmaisen enkelikuoron maustama hidastempoinen ”Mama (Afraid to Say Goodbye)”, mikä on kuin nostalgiatrippi yhtyeen 70-luvun kulta-aikaan. Kappale Rossingtonin haikeasti laulavine slidekitaroineen tuo elävästi mieleen mieleen klassikokappaleet, kuten”Ballad of Curtis Loew”.

Lynyrd Skynyrd 1991” on joka tapauksessa suositeltava albumi yhtyeen faneille, jotka etsivät uutta vastinetta paljon soitetuilla 1970-luvun ikiklassikoille. Yhtyeen musiikkiin tutustuvalle albumi ei välttämättä ole paras paikka aloittaa, mutta se ilmentää erinomaisesti yhtyeen ensimmäisen reinkarnaation saundia ja mallikasta astumista uudelle aikakaudelle. Albumi ei ole yhtä tasapainoinen kuin esimerkiksi sitä seurannut ”The Last Rebel” (1994), mutta se on huikea comeback yhtyeelle, mikä kaikkia todennäköisyyksiä uhmaten nousi tuhkista takaisin parrasvaloihin. Menestystarina jatkui pitkälle 2010-luvulle, aina kiertue-elämästä vetäytymiseen vuonna 2018.

Kappalet:

  1. Smokestack Lightning
  2. Keeping the Faith
  3. Southern Women
  4. Pure and Simple
  5. I’ve seen Enough
  6. Good Thing
  7. Money Man
  8. Backstreet Crawler
  9. It’s a Killer
  10. Mama (Afraid to Say Goodbye)
  11. End of the Road

Kommentoi julkaisua