Fu Manchu lokakuussa Suomeen

Kirjoittanut Teemu Hakala - 24.1.2012

Stoner-rockin tunnetuimpiin kokoonpanoihin lukeutuva etelä-kalifornialainen Fu Manchu saapuu Suomeen lokakuussa. Syksyllä tulee kuluneeksi 15 vuotta bändin ”The Action Is Go” -klassikkolevyn julkaistusta ja sen kunniaksi Fu Manchu soittaa levyn kokonaisuudessaan Nosturissa, Helsingissä maanantaina 1. lokakuuta. Liput keikalle tulevat myyntiin torstaina 26. tammikuuta Tiketissä.

Vuonna 1985 perustetun Fu Manchun musiikkia on kuvailtu milloin stoner rockiksi, surf punkiksi tai desert rockiksi, mutta todellisuudessa se on kaikkea edellä mainittua. Energisistä livekeikoistaan tunnettu Fu Manchu on uransa aikana omien kiertueittensa lisäksi esiintynyt hengenheimolaisten kanssa: mm. The Hellacoptersin, Monster Magnetin, Clutchin, Corrosion of Conformityn, White Zombien ja Kyussin kanssa. Yhtyeen tuorein albumi ”Signs Of Infinite Power” julkaistiin vuonna 2009.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lokakuun Nosturin-keikalla kokonaisuudessaan kuultava ”The Action Is Go” on yhtyeen neljäs albumi ja se julkaistiin vuonna 1997. White Zombiesta tutun Jay Joel Yuengerin tuottaman albumin suriseva riffittely ja tymäkkä poljento ovat nostaneet levyn stoner-rockin klassikoihin, ja monelle ”The Action Is Go” on Fu Manchulta ”se” levy.

KEIKKA:
Fu Manchu (USA)
Ma 1.10.2012 Helsinki, Nosturi
Ovet klo 19, ikärajaton, rajattu anniskelualue K-18.

LIPUT:
Myyntiin to 26.1.2011 klo 9
27 euroa + mahd. toimituskulut Tiketin myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-1-1616 (1,69 euroa/min + pvm) ja netistä www.tiketti.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat