”Fucking Speed and Darkness” – pilkettä silmäkulmassa keskellä pimeyttä: arviossa Midnightin ”Rebirth by Blasphemy”

 

Yhdysvaltain Clevelandista ponnistavan Midnightin tuore pitkäsoitto on hyvin rujoa vanhan liiton thrash/punk -poljentoa. Toki mukaan mahtuu elementtejä jopa Iron Maidenin tai Motörheadin varhaisimmilta levyiltä, eikä vähiten kitarasoundin ansiosta. Midnight on levyllä vain lainausmerkeissä ”yhtye”, sillä taustahahmo Athenar soittaa itse kaikki instrumentit (rummut, basso, kitara). Laulutyyli Athenarilla ja Midnightilla on ärhentelevää ja päällekäyvää sorttia, jostain sieltä ”lähes puhtaan huudon” ja ”örinän” väliltä, kuitenkin selkeällä sanoitusten artikuloinnilla tuotettuna. Levyn kitaroinnissa kuuluu edellä mainittujen yhtyeiden lisäksi esimerkiksi Slayerin tai Venomin varhaisten levyjen mystinen ja synkähkö power-sointuisilla riffeillä jyrääminen, melodista otetta unohtamatta. Meininki kuulostaa parhaimmillaan siltä, kuin Athenar kurittaisi kitaraansa myrskyisällä vimmalla.

Allekirjoittaneelle Midnight on uuden levyn julkaisun tienoilla alle vuoden vanha tuttavuus, vaikka ikää projektille tulee peräti rapiat 17 vuotta vuonna 2020. ”Rebirth by Blasphemy”, joka on Midnightin neljäs pitkäsoitto (useiden EP-levyjen, livelevyjen ja split-tuotosten lisäksi), alkaa väkevällä kohkaamisella nimeltä ”Fucking Speed and Darkness”. Kappaleessa on kuitenkin myös rytmillisiä oivalluksia ja muutoksia sekä sopiva pala melodista tunnelmaa. Biisi olisi todella väkevä aloitusraita mille tahansa äärimetallin kanssa flirttailevalle levylle.

Kakkosraita ja samalla levyn nimikkokappale jää sen sijaan jo vaisummaksi lievässä keskitempoisuudessaan, vaikka se sisältääkin ihan kelvot riffit ja kulkeutuu niiden avulla eteenpäin kuin höyryveturi. Kappaleen poljennosta ja kitarasoolosta tulee mieleen Motörhead. Tämä seikka ei ole myöskään mitenkään harvinainen, jos sitä vertaa Midnightin aiempaan tuotantoon. Yhtäläisyyksiä nimittäin on paitsi yksinkertaisissa ratkaisuissa aloittaa kitarasoolot tietyllä tavalla, pitkälti myös yhtyeen musiikin kokonaiskuvassa.

Niin sanottu ”kohkaaminen” jatkuu kahdella seuraavalla kappaleella. Tempo on sopivan hengästyttävä, ja energiaa ei biiseistä puutu. ”Escape the Gravessa” on todella mahtipontinen ja tyylikäs heavy-riffi, joka on kuultu varmasti aiemmin parillakin vanhan liiton metallin suuntaan kumartavalla bändillä. Lievä pastissimainen ratkaisu ei silti kappaleen menoa juuri haittaa – pikemminkin päinvastoin. Vaikka Midnight kuulostaa levyllä pääsääntöisesti siltä, että se soittaisi naamat vakavassa irvessä, on kuulijan löydettävä tavallaan itse ne kohdat musiikista, jolloin Midnight leikittelee ja flirttailee heavy metalin kliseillä. Saatekirjeen tekstin mukaan levy on äänitetty suhteellisen nopeassa ajassa, eikä sen virheitä ole paikkailtu lainkaan. Asenne on ollut levyä äänittäessä Noah Buchananin avustuksella pitkälti sellainen, että ”tehdään eikä vain aiota, ja lopuksi katsotaan, mitä tuleman piti”.

Tässä välissä, kun Midnightin soundi on ollut pääaiheena ja aiheeksi tullut naamojen irveet, täytynee ottaa esiin asioita imagollisesta puolesta. Midnightin saatanallissävytteinen ulkokuori ulottuu niin levynkansiin kuin silloin tällöin myös sanoituksiin. Näiden lisäksi kokonaan kasvot peitettynä livekeikkansa soittava yhtye ja haastattelunsa antava keulahahmo Athenar antaa tietyllä tavalla myös uhkaavan ja mitäänkumartelemattoman vaikutelman. Tämäkin asenne on toiminut pitkälti ”Rebirth by Blasphemyn” musiikillisena taka-ajatuksena. Midnight on käytännössä akti, jolla on hallussaan yön pimeys, mutta jossa pilke on siellä jossain sen silmäkulmassa – näkipä sitä sitten kukaan kaiken pimeyden keskeltä.

”Devils Excrement” paahtaa menemään levyn neljäntenä raitana, villinä ja vapaana aivan kuin moni muukin levyn lyhyemmistä kappaleista. Oikeastaan levyn lyhyemmät rallit tuntuvat levyä alusta loppuun kuunnellessa hieman pidemmiltä kuin ne ovatkaan. Levyn keskivaiheella oleva, hitaampitempoinen ja vuoden 2019 puolella levyn ensisinglenä julkaistu ”Rising Scum” on mukava poikkeus kaiken vauhdin ja rymistelyn keskellä. ”Rising Scumissa” on yksinkertainen ja aavistuksen mateleva pääriffi, johon vahvat lauluosuudet ainakin yrittävät luoda niin pelottavaa ja painostavaa tunnelmaa kuin Midnight vain osaa tehdä. ”Rising Scum” on poikkeavuudessaan levyn tärkeimpiä kappaleita.

”Warning From The Reaper” jatkaa jälleen tutulla, levyn vauhtia pursuavalla linjalla. Motörheadin ytimestä ei olla tämänkään kappaleen kohdalla kaukana. Tosin kappaleessa varioidaan tempoja nopeasta hitaampaan toimivasti säkeistöjen kohdalla – vain viedäkseen kuulijaansa taas pikajunan lailla, kohti synkempiä tuhoja, mitään säälimättä. Tempon- ja rytminvaihdokset tuovat kappaleeseen vain jonkin verran lisää omaleimaisuutta, mutta yhtä kaikki ”Warning From The Reaper” saattaa hyvinkin olla niitä levyn kappaleita, jotka päätyvät levyltä livesettiin asti.

”Cursed Possessions” sekä ”Raw Attack” tuovat väkisinkin parin kuuntelun jälkeen allekirjoittaneen mieleen jälleen Venom-yhtyeen yhä voimakkaammin. Sen verran on jo siis ehditty liikkua levyn edetessä kohti palavia helvetin pohjukoita. ”Cursed Possession” on väkevä, reilu pariminuuttinen ralli, jolla kuullaan jälleen verrattomasti vanhan liiton metallin vaikutteita. ”Raw Attack” on lähestulkoon kuin parempi versio edeltäjästään, muutamalla lisäjutulla itse kappalerakenteeseen. Kertosäkeistö on useamman kuuntelun jälkeen jo todella tymäkkä ja mieleenjäävä. Onpa laulusuorituksen ulosannissa kuultavissa maltillisesti jopa melodiaan taipuvaa otetta. ”Ellei kappaleissa kuule tarttuvuutta, silloin kuulijalla tuskin on korvia”, kuuluu eräs Athenarin ajatus saatekirjeessä.

Midnightin musiikissa vuonna 2020 kuuluu tietynlainen sukulaissieluisuus esimerkiksi norjalaisen Kvelertakin kanssa, vaikka jälkimmäinen onkin etsinyt tyylilleen vieläkin laajempia ratkaisuja esittää raskasta musiikkia. Tietynlainen retrohenkisyys paistaa silti molempien yhtyeiden musiikista ja eritoten riffeistä hyvinkin kirkkaasti. Asenteella ”sitä mikä on yksinkertaisesti hyvää, ei kannata muuttaa” päässee aina johonkin, jos kyse on musiikkiurasta. Midnight on ainakin kehityksensä todistanut. ”Rebirth by Blasphemy” esittelee tuotannollisesti äreämpään suuntaan kehittyneen projektin, joskin uutta kappalemateriaalia verratessa vanhaan materiaaliin voi olla toki montaakin mieltä siitä, miten hyvin Midnight on onnistunut sävellysten omaperäisyydessä. Siinä, missä Kvelertak on edennyt urallaan yhä melodisempiin ratkaisuihin, on Midnight löytänyt soundiinsa lisää ärhäkkyyttä ja rosoista metallia.

Mitään varsin mullistavaa ei Midnight musiikillisesti lopulta uutuudellaan tarjoa. Levyllä on silti olemassa tietynlainen välittömyys ja ”tykkäät tai et, niin tätä tämä on” -mentaliteetti. Muun muassa Facebook-sivuillaan Midnightin genreksi määritellään black rock ’n’ rollin ja thrash metalin yhdistelmä. Metal Blade Recordsin saatekirje kertoo taas genreksi yksiselitteisesti heavy metalin. Molemmat määritelmät ovat allekirjoittaneen mielestä helppo ymmärtää: ’black’ tulee Midnightin musiikilliseen rock ’n’ roll -määritelmään mitä todennäköisimmin black metalista, sillä siinä on pitkälti samoja hajuja kuin niissä kauhuelementeissä, joista genre on saanut alkunsa vaikkapa Bathoryn synkässä käsittelyssä. Toisaalta riffeissä on sen verran terävyyttä, kulmaa ja raikkautta, että NWOBHM-henki, thrash metal ja jopa punk elävät kuitenkin vahvimmin Midnightin omaleimaisessa ilmaisussa. Tällä levyllä selkein osoitus Midnightin punk-vaikutteista kuuluu toiseksi viimeisessä kappaleessa ”The Sounds Of Hell”. Yhtyeen aiempi punk-henkisyys on tuonut mieleen etenkin Misfitsin joidenkin kappaleiden kohdalla, mutta ”The Sounds Of Hell” -kappaleessa on kuultavissa myös etäisiä vaikutteita Andrew W.K -tyylisestä bilerallatuksesta.

“You Can Drag Me Through Fire” on levyn päätöskappaleena poljennoltaan levyn parhaimmistoa, ja se varmasti kestää kuuntelua enemmän kuin monet muut levyn kappaleista.  Sen lisäksi mieleenjäävintä antia on ehdottomasti levyn aloituskappale ”Fucking Speed and Darkness”, jota ei tule ottaa liian vakavasti, ja joka allekirjoittaneella tulee soimaan todennäköisesti vielä useasti kuluvan vuoden aikana soittimessa. Lisäksi kuunteluun tulevat jäämään nopeat ja sopivassa suhteessa niin sanottua syvyyttä paahteeseen tuovat ”Escape The Grave” ja ”Raw Attack”. ”Rebirth by Blasphemy” ei välttämättä ole Midnightin tasokkain levytys, mutta se löytänee paikkansa artistia seuraavien keskuudesta, sekä kenties tuo muutaman uudenkin fanin mukaan moshaus-rinkiin.

8+/10

Kappalelista:

  1. Fucking Speed And Darkness 3:58
  2. Rebirth By Blasphemy 3:07
  3. Escape The Grave 2:47
  4. Devils Excrement 2:15
  5. Rising Scum 4:01
  6. Warning From The Reaper 4:05
  7. Cursed Possessions 2:23
  8. Raw Attack 3:49
  9. The Sounds Of Hell 3:16
  10. You Can Drag Me Through Fire 4:04

 

Midnight Facebookissa 

Kommentoi julkaisua