Funeral For The Masses – Pitch Black

Kirjoittanut Tom Frankton - 12.1.2017

Deathcore ja muut äärihevistelyn suuntaukset ovat aina olleet hankalasti lähestyttävää musiikkia allekirjoittaneelle, sillä ns. ”perusmeno” onnistuu usein helposti puuduttamaan nopeasti jo ensimmäisen parin kappaleen aikana. Melodian ynnä muun ”perusturvallisen” puuttuessa on lähinnä kiinnitettävä katse iskevyyteen ja paremmitta sanoitta menon ”kovuuteen”, ja jos homma vaikuttaa väkisin puherretulta, ei se juuri vakuuta. Oululainen Funeral For The Masses on ollut viimeisen vuoden aikana Suomen deathcoreskenen kenties kirkkain nuori tähti; onnistuuko bändi vakuuttamaan?

Kyllä. Oi, kyllä. ”Pitch Black” vakuuttaa jo ensikuuntelulta. Jo avauskappale ”Death Sentence” antaa melko hyvän kuvan siitä, mitä bändillä on tarjottavana: on groovea ja on helvetillisen paahdon luokille menevää nopeampaa mäiskyttelyä. Perusaineosat ovat tässä, mutta tämä ei toki riitä. Mikä eniten levyssä vakuuttaa on siitä uhkuva into ja rakkaus kyseistä musiikin lajia kohtaan, mikä luo oivan läpi levyn kulkevan punaisen linjan: tämä ei ole vain bändin kasaama kokoelma kappaleita, vaan on myös rakkaudenosoitus genrelle.

Jos ”Death Sentence” ikään kuin esittelee levyllä soittavan bändin, levyltä seuraavaksi löytyvä bändin nimikkokappale ”F.F.T.M.” esittelee bändin viestin: tässä on bändi, joka tuli vetämään paikat paskaksi. Ensimmäistä kappaletta astetta nopeampi kappale ei hirveästi hengitystaukoja anna, mutta iskee niiden sijaan hampaat kurkkuun niin kovalla vimmalla, ettei voi olla tuntematta jonkinasteista kotimaan ylpeyttä bändiä kohtaan: Suomi ei ole mikään maailman suurin deathcoremusiikin lähde, joten vastaavaa menoa pääsee harvemmin todistamaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

”Blinded Eyes” ei vakuuta aivan yhtä hyvin kuin edeltävät kappaleet, mutta hyväähän sieltäkin löytyy. Etenkin kappaleen loppuvaiheilta löytyvä muutamaa astetta hitaampi breakdown on heitetty sekaan juuri oivassa kohtaa, sillä usein sellaisia onnistuu kuulemaan hieman liikaakin. Yksi pieni asia kappaleessa jää häiritsemään, sillä kappaleen alkuvaiheilla (tarkemmin ensimmäisen kolmanneksen lopussa) virveli puskee lyhyen hetken ajan oudon terävästi ja paperisesti tuotannon läpi. Tiedä sitten miksi näin on, mutta hieman se onnistuu rikkomaan flowta. ”Pitch Black” edustaa suurimmalta osin bändin hieman hitaampaa puolta, mutta loppuvaiheillaan tempo nousee hetken vauhditteluksi, joka onnistuu jokaisella kuuntelukerralla iskemään. ”Delusions” on myös oikein oiva osoitus bändin monipuolisemmasta skaalasta osien vaihteluineen. ”Fallen Idol” toimii taas mojovana ja massiivisena lopetuksena levylle. Levyn hitain kappale etenee loppuvaiheillaan jopa hieman marssimaiseksi, ikään kuin huutaen ”me ollaan täällä, ja me just vedettiin sua kuuden kappaleen verran turpaan” viimeistä kertaa.

Tuotannollisesti levy kuulostaa oivalta. Soundit ovat kohdillaan, vaikka toivoisin aivan inasen verran selkeämpää kitarasoundia hieman nopeampia riffittelyjä korostamaan, sillä pariin otteeseen nopeammat matalat riffit puuroutuvat hieman liikaa. Jo aiemmin mainittu hetkellinen outo rumpusoundi saattaa hieman pänniä, mutta sen ulkopuolella rummut kuulostavat aivan helvetin loistavilta, sekä itse soundillisesti kuin puhtaasti soitannollisestikin. Deathcore vaatii myös persoonallisen vokalistin, ja se on bändin osalta täysin hallussa. Etenkin korkeammat rääkäisyt eroavat mukavasti hieman ylikäytetystä ”jaujau”-kärinästä, siitä suuret pisteet bändille.

Mikäli deathcore uppoaa genrenä, ”Pitch Black” on levy juuri sinulle. Rakkaus lajia kohtaan uhkuu läpi levyn kuuden toisistaan mukavasti eroavan kappaleen, eikä tässä voi olla potematta jonkinasteista kotimaan ylpeyttä. Vaikka bändi ei toki pyörää uudelleen keksi, tässä lienee parasta mättöä sitten Carnifexin loistavan uusimman läpyskän. Toivottavasti bändi onnistuu pitämään saman vaihteen yllä jatkossakin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen