Funeral For A Friend @ Nosturi 22.3.2013

Maaliskuinen perjantai tuntui loputtoman pitkältä, kun odottelin, että ilta saapuisi ja toisi mukanaan in keikan Nosturissa. Bändi on antanut odottaa itseään Suomeen uudestaan saapuvaksi viisi pitkää vuotta, ja uusi levy ”Conduit” lupaili paljon, joten sydän odotuksesta pamppaillen hyppäsin ratikkaan ja suuntasin iltakymmenen tienoilla Nosturiin.

Lämppäriksi oli valikoitunut porilainen pop/rock-pumppu Order! Order!, joka oli itselleni täysin uusi tuttavuus. Facebook-sivuston perusteella en ollut ihan varma, mitä odottaa, mutta bändi yllätti todella positiivisesti. Vokalisti Sami Halmeella on mieletön ääni, joka naulitsi minut paikoilleni kuuntelemaan ja sai jalan väkisinkin naputtamaan tahtia vasten lattiaa. ei ollut läheskään täynnä, mutta paikalle jo alkuillasta saapunut vähäinen ihmismäärä tuntui nauttivan Order! Order!:in tarttuvasta soitannasta. Nähtiinpä yleisön joukossa jopa muutamia tanssiaskeleitakin.

Suurin Funeral For A Friend -hypetys on mennyt Suomessa jo ohi, minkä huomasi myös siitä, että kun kello läheni FFAF:in virallista aloitusaikaa yhtätoista, Nosturi ei täyttynytkään ääriään myöten. Ilahduttavaa oli kuitenkin huomata, että vanhojen hardcore-fanien lisäksi bändin ovat löytäneet myös vähän nuoremmat kuuntelijat. Paikalle olikin eksynyt selkeästi alaikäisiäkin kuuntelijoita. Kotimaassaan bändillä on vankka fanipohja, mutta Skandinaviassa viisi vuotta on pitkä aika odottaa, varsinkin nyt kun samantyylisiä bändejä tulee ja menee jatkuvasti. Yleisössä oli havaittavissa odottavaa liikehdintää, kun kello tikitti hitaasti kohti yhtätoista.

Melkein tasan yhdeltätoista räjäytettiin keikkaa käyntiin vanhalla tutulla ”She Drove Me To Daytime Television” -biisillä. Turvallinen valinta aloittaa ilta biisillä, jota yleisö on ehtinyt parhaimmillaan luukuttamaan jo kymmenen vuotta, kyseinen biisihän löytyy FFAF:in vuonna 2003 ilmestyneeltä esikoislevyltä, joka kantaa nimeä ”Casually Dressed And Deep In Conversation”. Jo ensimmäisen kappaleen aikana yleisössä huomattiin, ettei Matthew Davies-Kreyen ääni ollut ihan kunnossa. Ensimmäisen välispiikin aikana saatiinkin kuulla selitys tukkoiselle äänelle ja teemukille, jota Davies-Kreye kävi välillä hörppimässä: Venäjän puolella heitetyt pari keikkaa ja sisätupakoitsijat olivat vieneet laulajan äänen mukanaan. Davies-Kreye pyysikin kainosti, josko yleisö laulaisi mukana mahdollisimman kovaa ja auttaisi häntä kohdissa, joissa hän ei yksinkertaisesti pysty laulamaan.

Lauluosuudet ovat aina olleet tärkeä osa Funeral For A Friendin esiintymistä, joten fiiliksen kattoon saaminen oli käytännössä mahdoton homma, varsinkin kun yleisöä olisi heittämällä mahtunut Nosturiin kaksinkertainen määrä, kuin nyt paikalle oli saapunut. Onneksi eturivin tytöt eivät ikinä petä odotuksia, vaan onnen kyyneleitä oli havaittavissa tälläkin keikalla. Keikkaa jatkettiin vanhoilla tutuilla hiteillä, ja yleisö innostui taputtamaan rytmikkäästi ja laulamaan mukana, kun vanhoilla hittibiiseillä runnottiin keikkaa väkisin eteenpäin. Koska bändin uusin levy ilmestyi alkuvuodesta, oli mukana myös uusia biisejä, joiden kohdalla eturivissä moshattiin uskollisesti, mutta muuten yleisössä oli huomattavissa selkeitä hyytymisen merkkejä. Viisi vuotta ja yleinen hiljaiselo on vaatinut veronsa.

Keikan edetessä pystyi näkemään selkeästi, ettei Davies-Kreye nauttinut lavalla olostaan lähellekään niin paljon kuin yleensä. Pakko kuitenkin myöntää, että miehen järjetön ponnistusvoima tuli todistettua useampaan otteeseen, kun herra hyppäsi kerta toisensa jälkeen naurettavan korkealle antaen samalla potkua omalle laululleen. Tilanne olisi vaatinut muultakin bändiltä intohimoisempaa antautumista, jotta keikka olisi oikeasti ollut kaiken odotuksen arvoinen. Vaikka ihan keikan lopussa soitettiin kaksi omaa henkilökohtaista lemppariani ”Juneau” ja ”Escape Artists Never Die”, jäi keikasta loppujen lopuksi hieman tyhjä olo. Tätäkö on odotettu? Eikä edes encorea tullut. Koska olen fanityttö, en kuitenkaan halua haudata rakkauttani kyseistä bändiä kohtaan kokonaan vaan syytän sisätupakoitsijoita siitä, että pilasitte keikkaelämykseni.

Settilista:
1. She Drove Me to Daytime Television
2. Recovery
3. The Distance
4. Roses for the Dead
5. Travelled
6. Conduit
7. You Want Romance?
8. The End of Nothing
9. Grey
10. Damned If You Do, Dead If You Don`t
11. High Castles
12. Broken Foundation
13. Alvarez
14. Juneau
15. Escape Artists Never Die

Teksti: Mira Pöyhönen
Kuvat: Teemu Siikarla

Kommentoi julkaisua