Future Palace julkaisi uuden ”Tidal Waves” -singlen – Maria Lessing avaa kappaleen henkilökohtaista taustaa
Saksalainen alternative metal -yhtye Future Palace on julkaissut musiikkivideon uudelle ”Tidal Waves” -singlelleen. Kappale löytyy yhtyeen tulevalta neljänneltä studioalbumilta ”Resurgence”, joka julkaistaan 31. heinäkuuta Century Media Recordsin kautta.
Laulaja Maria Lessingin mukaan kyseessä on hänen tähänastisen uransa henkilökohtaisin kappale.
”Tämä on luultavasti tärkein kappale, jonka olen koskaan kirjoittanut. Sen tekeminen oli minulle äärimmäisen vaikeaa, ja olin yrittänyt vuosien ajan kirjoittaa tästä aiheesta onnistumatta. Kappale kertoo aidosta rakkaudesta ja siitä, miltä se tuntuu. Aidon rakkauden tunnistaminen voi olla vaikeaa, mutta minä löysin sen isosiskon roolista – siitä, että suojelee, välittää ja on aina läsnä.”
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen Mainos päättyy
Lessing kertoo kappaleen saaneen inspiraationsa hänen suhteestaan pikkusiskoonsa.
”Olen yrittänyt parhaani mukaan suojella pikkusiskoani siltä kivulta, jonka itse jouduin kokemaan. Vaikka olemme kokeneet paljon vaikeita asioita yhdessä, ne ovat vain vahvistaneet sidettämme. Uskon, ettei kukaan ymmärrä sinua samalla tavalla kuin läheinen sisarus.”
Kitaristi Manuel Kohlert kuvailee ”Tidal Wavesia” yhtyeen omaksi rock-balladiksi.
”Kaikki alkoi rumpalimme Johannes Früchtenichtin toiveesta tehdä tietynlainen balladi. Otin haasteen vastaan, ja kappale syntyi yllättävän helposti. Se on levyn selvästi pehmein kappale, mutta kasvaa lopulta suureksi ja raskaaksi kertosäkeeksi, jota seuraa unenomaisen akustinen väliosa. Kokonaisuutena tämä on meidän rock-balladimme.”
Voit katsoa ”Tidal Waves” -musiikkivideon alta.

