Fuzz-vaihde keskellä hittipotentiaalia – arviossa Craneiumin ”Unknown Heights”

Varsin stoner- ja doom-pitoisella ulosannilla julkaisu-uransa 2017 aloittanut Turkulainen Craneium on palannut loppuvuodesta 2021 julkaistulla seesteisen maalailevalla ”Unknown Heights” pitkäsoitolla ihastuttamaan. Fuzz-soundiin painottuva tuoreehko ruotsalaisen The Sign Recordsin julkaisema albumi julkaistiin vasta keväällä 2022 vinyyli-formaatissa, ja on siksikin viimeistään nyt ajankohtainen arvosteltava. Toinen syy arviolle viimeistään tässä vaiheessa on yksinkertaisesti se, miten ytimekäs ja hieno julkaisu on ylipäätään käsillä.

Kuuden kappaleen ja 35 minuutin mittainen kokonaisuus ihastuttaa, hämmästyttää ja jyrää paikoitellen varsin matalilla taajuuksilla. Matalan ja fuzz-voittoisen säröbasson sekä kitaran vastapainona on silkkaa puhtaammilla kitaranäppäilyillä maalailua, jota pukee tyylikkään puhdas päävokalisti Andreas Kajánin laulu. Seesteisyyden ja lähes doom metalisen jyräävyyden vuorottelu kuuluu albumilla etenkin alkupään kappaleissa ”Somber Aeons” ja ”Weight To Carry”, joista jälkimmäisessä on kaikkine nyansseineen jopa niin suurta hittipotentiaalia, että sen voisi kuvitella soivan jopa valtakunnallisessa radiossa asti. Ainoa radiosoiton tielle tuleva asia on kuitenkin kappaleen yli 7 minuuttinen kesto. Tästä voidaan siis päätellä, että vaikka yhtye saa kappaleisiin todellista tarttumapintaa, ei sen pääprioriteettina ole välttämättä olla osana valtavirtaa.

Kovin kauas ei putoa hitikkyyden puusta myöskään keinuvarytminen ”Shine Again”, jonka laulumelodia ottavat kuulijasta otteen sing-along henkisesti. Hieman ”Bonanza-teemaan” sopivalla laukkarytmillä varustettu ”The Devil Drives” kappale tarjoilee jo hillittyä mahtipontisuutta. Biisi sisältää myöskin jälleen hienon melodisen ja mieleenjäävän kertosäkeistön, josta voisi olla kateellinen kuka tahansa rockmusiikkia tekevä yhtye. Craneiumin sävellyksellisissä ratkaisuissa on sopivan paljon tuttuja piirteitä, sillä erotuksella, että yhtyeen musiikin äärellä ei keksi kuitenkaan liikaa vertailukohtia.

Albumin päättää nimikappale ”Unknow Heights”, joka jatkaa samaa sopivan seesteistä linjaa kuin albumin alkupään tunnelmoinnit. Hieman edellisiä eeppisemmällä kappaleen kuljetuksella nimibiisi on ainoa oikea päätösraita albumille. Hyvin kuulaana alkuun soivat kitarat vaihtuvat puolen välin jälkeen hieman särövoittoisempaan, mutta edelleen maalailevasti riffittelevään ja aina lopun sooloilevaa ulosantia painottavaan taiturointiin. 

Craneium kuulostaa yhtyeeltä, jota toivoisi näkevän useammilla kesän rock-festivaaleilla. Sen live-kunto on todistetusti hyvä ja jopa taianomainen. Tuore ”Unknown Heights” albumi on omaleimainen tuotos, jonka ideat  ja kappaleet eivät kulu soitossa useammankaan kuuntelun jälkeen. Tässä mielessä albumi onkin poikkeus nykyajassa, jossa jopa rockmuusikot seuraavat enemmän trendejä, kuin sydäntään. Tyylikkään albumista tekee etenkin sen genrelleen uskollinen epäkaupallinen soundi, kaupallisempien koukkujen lomassa. Käsillä on ehdottomasti vuoden parhaita albumeita.

Craneiumin Facebook-sivun löydät tästä linkistä.