Gaupa julkaisee uuden minialbumin ”Fyr” – kuuntele single ”Ten Of Twelve”
Ruotsalainen progressiivinen stoner rock -yhtye Gaupa on ilmoittanut julkaisevansa uuden neljän kappaleen mittaisen minialbumin nimeltä ”Fyr”. Digitaalinen julkaisu tapahtuu 4. heinäkuuta Nuclear Blast Recordsin kautta, ja fyysisistä formaateista – CD ja vinyyli – vastaa yhteistyössä myös Magnetic Eye Records. Fyysiset painokset sisältävät lisäksi livekappaletta ”Sömnen” ja ”Febersvan”.
Uuden levyn toisena maistiaisena on julkaistu juuri tuore musiikkivideo kappaleesta ”Ten Of Twelve”, joka jatkaa joulukuussa 2024 ilmestyneen ja ylistetyn sinkun ”Heavy Lord” viitoittamaa tietä. Näiden uusien kappaleiden myötä Gaupa ottaa määrätietoisen askeleen kohti seuraavaa aikakauttaan – niin musiikillisesti kuin kokoonpanollisesti.
Yhtyeen tarina sai alkunsa vuonna 2018 bändin omaa nimeä kantavalla EP:llä, josta lähtien Gaupa (suomeksi ilves) on kulkenut omia polkujaan psykedeelisen stonerin maailmassa. Bändi hypnotisoiva äänimaisema, surrealistinen lyriikka ja erityisesti vokalisti Emma Näslundin huumaava lauluääni ovat vieneet yhtyettä yhä suurempien yleisöjen eteen. Vuoden 2020 debyyttialbumi ”Feberdröm” puski yhtyeen kansainväliseen tietoisuuteen ainutlaatuisella sekoituksellaan progemetallia, doomia, folkia ja stoneria.
Vain vuotta myöhemmin bändi solmi levytyssopimuksen Nuclear Blastin kanssa, ja vuoden 2022 julkaisu ”Myriad” nosti heidät entistä korkeammalle, etenkin kun ”Exoskeleton” keräsi yli miljoona striimiä Spotifyssa ja ”Febersvan” nousi jo yli neljän miljoonan. Keikkarintamalla Gaupa on esiintynyt mm. Sweden Rockissa, Hellfestissä, Wackenissa, Mystic- ja Desertfesteillä sekä lämmitellyt nimiä kuten Uncle Acid and the Deadbeats, Blood Ceremony ja Graveyard.
Vuosi 2024 toi kuitenkin mukanaan muutoksen. Kitaristi ja perustajajäsen Daniel Nygren vetäytyi kokoonpanosta keskittyäkseen perheeseensä, jättäen jälkeensä tyhjiön, jonka täyttäminen vaati koko yhtyeeltä uudenlaista ajattelua. Tuloksena syntyi ”FYR”, jonka nimi leikittelee ruotsin kielen monimerkityksellisyydellä: se voi tarkoittaa majakkaa, tulen sytyttämistä tai yksinkertaisesti numeroa neljä – aivan kuten tämän minialbumin kappalemäärä ja Gaupan nykyinen kokoonpano.
”Fyr” äänitettiin syksyllä 2024 Göteborgin Svenska Grammofonstudionilla ja Falunin Estethuset-studiolla, ja sen miksaamisesta vastaa Karl Daniel Lidén (The Ocean, Katatonia, Bloodbath). Lopputuloksena on yhtyeen raskain ja kunnianhimoisin tuotos tähän asti – psykedeelinen, groovaava ja progressiivinen kokonaisuus, jossa Näslundin hämmentävän leikkisä ja unenomainen sanoitusmatka vie kuulijan ajan, todellisuuden ja unien rajamaille. Inspiraatiota on haettu niin scifi-kirjallisuudesta, luonnosta kuin eläimistäkin.
Gaupa ei kuitenkaan jää paikoilleen: myöhemmin tänä vuonna heidät nähdään festarilavoilla ympäri Eurooppaa, kuten Iso-Britannian Stoomfestissä, Saksan Krach Am Bachissa sekä Ranskan Motocultorissa.
- Lion’s Thorn
- Heavy Lord
- Ten of Twelve
- Elastic Sleep