Gene Simmons kannattaa pakkorokotusta: ”Syytän entistä presidenttiämme”

Kirjoittanut Joonas Arppe - 10.8.2021

Ultimate Classic Rockin haastattelussa hiljattain esiintynyt Kiss-basisti Gene Simmons ei säästellyt sanojaan puhuessaan mahdollisista kiertuesuunnitelmista koronaviruksen yhä talloessa esiintymismahdollisuuksia.

”Mieltymykseni olisi, että kaikkien olisi pakko ottaa rokotteet” Simmons kertoi. ”Toivon kaikkien pitävän maskin naamallaan – voimme kontrolloida sen mitä voimme, mutta eri osavaltioissa ja eri maissa pelataan eri sääntöjen mukaan.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Gene tarttui haastattelussaan myös rokotepakkoa vastustavaan argumenttiin itsemääräämis- ja ihmisoikeuksista:

”’Minulla on oikeuteni, älkää kertoko minulle kuinka käyttäytyä’. Sinulla ei ole oikeutta kaahata pitkin maanteitä ilman turvavyötä. Sinun on pysähdyttävä punaisissa valoissa. Sinulla ei ole niitä oikeuksia. Et saa kävellä pitkin katua munasillasi. Nämä eivät ole kenenkään henkeä uhkaavia keksintöjä – meillä on käsissämme vitunmoinen pandemia ja ihmiset yrittävät nujertaa sen.”

”Syytän entistä presidenttiämme” Simmons kertoi viitaten Donald Trumpiin, jonka Celebrity Apprentice -ohjelmassa basisti esiintyi vuonna 2008. ”Tunsin sen jätkän ennen kuin hän aloitti politiikassa. Hänkin otti rokotteen ja niin teki myös vastapuolue.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Asiasta pandemia-aikana kovaäänisesti kuuluttanut Simmons käski lääketieteen kieltäjiä pysymään varjoissa jo viime vuoden puolella esiintyessään Jeremy Whiten podcastissa.

Luetuimmat

Uusimmat