Gene Simmons paljastaa KISSin tulevaisuuden suunnitelmat: animaatiosarja ja avatar-show kehitteillä
KISS lopetti kiertueensa vuonna 2023, mutta yhtyeen toiminta ei ole suinkaan päättymässä siihen. Gene Simmons kertoo, että bändillä on työn alla useita uusia projekteja lähitulevaisuudessa, mukaan lukien animaatiosarja, avatar-show, elokuvahankkeita sekä toinen Las Vegasiin sijoittuva KISS Kruise.
Simmons kommentoi suunnitelmia uuden Rock & Brews -ravintolan avajaisten yhteydessä Detroitissa.
”Enemmän on hyvä asia. Se on vähän kuin menisit Tiffany’siin ja kysyisit ovelta, onko heillä koruja. Tietysti on. Mutta jos kysyt, mitä kaikkea heillä on, siihen on vaikea vastata, koska vaihtoehtoja on niin paljon. Me kaikki teemme todella kovasti töitä varmistaaksemme, että kaiken laatu on sellaista, että se räjäyttää tajunnan, koska fanit ovat vuosien varrella oppineet odottamaan meiltä enemmän kuin vain tavallista.”
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy
Hänen mukaansa KISSin tarina on vasta siirtynyt uuteen vaiheeseen.
”Monella tapaa KISS oli kuin toukka, joka meni koteloon ja jonka luullaan päätyneen siihen, mutta todellisuudessa kyseessä on vasta alku. Me aiomme mennä sinne, minne yksikään bändi ei ole aiemmin mennyt.”
Monia faneja kiinnostaa erityisesti KISSin avatar-show, joka esiteltiin ensimmäisen kerran yhtyeen End of the Road World Tourin päätöskonsertissa 2. joulukuuta 2023 Madison Square Gardenissa New Yorkissa.
Simmons ei vielä paljastanut tarkempia yksityiskohtia, mutta kertoi esityksen julkaistavan alle kahden vuoden kuluessa.
”Emme voi vielä mennä yksityiskohtiin, mutta tämä tulee räjäyttämään tajunnan tavalla, joka on moninkertaisesti jännittävämpi kuin Sphere. Ihmiset, jotka menevät Vegasiin katsomaan esitystä Sphereen, ovat vaikuttuneita sen valtavasta mittakaavasta. Spheressä ei ole mitään vikaa, mutta uskallan sanoa, että KISSin avatar-show saa sen näyttämään mitättömältä. Se tulee olemaan mieltä räjäyttävä kokemus”, Simmons lupailee.
Simmonsin mukaan show ei perustu pelkästään visuaalisuuteen, vaan se pyrkii vaikuttamaan kaikkiin aisteihin.
”Se hyökkää myös aisteihin. Jos näet lohikäärmeen syöksyvän kohti ja se puhaltaa tulta, ympärilläsi on oikeasti tulta ja tunnet sen lämmön. Tuli, tulikivi – pystyt myös haistamaan ne. Me hyökkäämme aisteihin, emme vain silmiin kuten virtuaalitodellisuus”, Simmons uhoaa.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy
Hänen mukaansa avatar-show nähdään myös ympäri maailmaa, eikä se jää vain yhteen paikkaan.
KISSillä on lisäksi käynnissä kaksi elokuvaprojektia. Toinen niistä on pitkään valmisteltu elämäkertaelokuva, jonka ohjaa McG ja yhteistuottaa Mark Canton.
”Käsikirjoitusta hiotaan parhaillaan ja roolitus on käynnissä. McG viimeistelee nyt muita töitään ja siirtyy sen jälkeen elokuvamme pariin.”
Lisäksi yhtyeestä tehty dokumentti on Simmonsin mukaan jo valmis, vaikka sille ei ole vielä julkaisupäivää.
Simmons paljasti myös, että työn alla on KISS-aiheinen animaatiosarja.
”Työn alla on myös animaatiosarja Warner Brothersin kanssa”, Simmons kertoo.

