Gene Simmons pyytää anteeksi David Lee Rothia koskevia kommenttejaan

Kirjoittanut Konsta Hietaniemi - 25.8.2021

Kissin Gene Simmons on jälleen viime aikoina ollut otsikoissa kommenttiensa vuoksi. Tällä kertaa kohteena oli Van Halenissakin laulajana toiminut David Lee Roth. Simmonsin mukaan Roth on jo nähnyt parhaat päivänsä laulajana, verraten tätä lihavaan Elvikseen. Roth puolestaan vastasi tähän keskisormipostausten tulvalla. Nyt Simmons on kuitenkin ottanut sanomisiaan takaisin US Weeklyn haastattelussa.

”Olen todella pahoillani ja häpeissäni, että loukkasin Davidin tunteita. Itse asiassa minä olin se kaveri, joka näki Van Halenin esiintyvän klubilla, otti heidät mukaan tuotantoyhtiöönsä, lennätti heidät New Yorkiin, tuotti heidän ensimmäisen demonsa ja toimi bändin taustalla. Ja lisäksi otimme Davidin meille lämppäriksi [Kissin ’End of the Road’] kiertueellemme. Ja haastattelussa juttuni saattavat mennä vähän tajunnanvirraksi. Tarkoitukseni ei ole loukata ihmisten tunteita mutta joskus suusta pääsee tuon kaltaista ripulia.”

”Luin sitaattini, ja jotenkin se tapa, jolla se esitettiin… Muistelisin sanoneeni  jotain sen suuntaista, että ’Kukaan ei vetänyt vertoja Davidille hänen parhaina vuosinaan, ei Robert Plant, Jagger tai kukaan muukaan, hän oli kunkku’. Ja jonkin aasinsillan kautta päädyin turvonneeseen, alastomaan Elvikseen. En puhunut tässä kohtaa Davidista, mutta sillä ei ole väliä. Ainoastaan sillä on, että loukkasin hänen tunteitaan ja se on oleellisempaa kuin se, mitä minun oli tarkoitus sanoa. Olen siis todella pahoillani tästä.”