Georg Dolivon kipparoima hard rock -yhtye Rhino Bucket tekee paluun keikkalavoille

Kirjoittanut Joonas Arppe - 6.5.2021

Vuonna 1990 debytoinut hard rock -yhtye Rhino Bucket palaa neljän vuoden mittaiselta määrittämättömältä tauoltaan kiertämään Euroopan keikkalavoja tammikuussa 2022.

Suomessa syntyneen laulaja-kitaristi Georg Dolivon lisäksi yhtyeen tämänhetkiseen kokoonpanoon kuuluvat kitaristi Brian Forsythe, basisti Reeve Downes ja rumpali Dave DuCey.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

90-luvun alussa kovasta nosteesta nauttinutta Rhino Bucketia kuultiin Queenin ja Alice Cooperin kaltaisten nimien ohella Wayne’s World -komediaelokuvan soundtrackilla. Yhtyeen eponyymiä debyyttialbumia seurannut ”Get Used To It” nosti Rhino Bucketin suuremman yleisön tietoisuuteen Bon Scott -ajan AC/DC:sta muistuttaneilla ”Beat to Death Like a Dog”- ja ”Ride With Yourself” -singleillään.

Aiemmin AC/DC:n ja Dion riveissä esiintynyt rumpali Simon Wright liittyi yhtyeeseen vuonna 1993. Kokoonpano ehti kuitenkin äänittää vain yhden albumin ennen hajoamistaan. ”Pain” ilmestyi keväällä 1994, ja yhtye laittoi albumin hyvästä vastaanotosta huolimatta pillit pussiin.

Rhino Bucket palasi 12 vuoden levytystauolta vuonna 2006 ja jatkoi uudella kokoonpanollaan aina vuoteen 2016 asti, jolloin  Dolivo totesi yhtyeen musiikin ”menettäneen arvonsa” sekä ilmoitti lopettavansa yhtyeessä lopullisesti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lähes viisi vuotta myöhemmin suunnitelmat vaikuttaisivat kuitenkin muuttuneen:

https://twitter.com/GeorgDolivo/status/1390000894939332608

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy